torstai 27. huhtikuuta 2017

Surun ja ilon hetkiä

En ole vielä kertonutkaan, kun elämme nyt koiratonta aikaa. Meidän hullu vanha koira-akka vahti meitä ja reviiriään sitkeästi, mutta vaivoja tuli, eikä koiraparka niistä osannut valittaa. Jo viime kesänä kyselin siltä, että joko on viimeinen kesä ja niinhän siinä kävi, että viimeiseksi se jäi. Ilmeisesti kohtuun jäi viime kesän valeraskaudesta joku tulehdus, kun alkoi tiputtelemaan helmikuussa. Luulimme, että on jälleen juoksuaika. Yritimme sanoa sille, että älä nyt ihmeessä enää pennuista haaveile, vanha akka, mutta eihän Tessu voinut asialle mitään, eikä osannut meille selittää, että kyse onkin jostain ihan muusta. Ihan muuten reippaana pysyi koko talven ja lähti aina kävelylle vahtimaan, että tie on möröistä vapaa. Maaliskuun alun kirjoitukseni jälkeen, kun tulin maanantaina töistä, ukkokultani sanoi, että nyt ei ole Tessun asiat hyvin. Kinkkusiivu oli nenän alla, mutta ei kelvannut syötäväksi. Koiran särkylääkekin, jonka yleensä otti mielellään (pekoninhajuinen), oli kinkun vieressä koskemattomana. Tiistaina aamulla se halusi ulos ja kävi pienellä pissalenkillä puutarhassa, mutta palasi sitten ulkopatjalleen. Ukkokultani kävi laittamassa peiton sille päälle. Kun lähdin töihin, niin vähän nosti kuonoaan peittona olleen teddypalan alta. Aiemmin ei olisi suostunut olemaan edes peiteltynä, vaan karisti kaikki peitot pois päältään, vaikka olisi ollut kuin kylmä ilma. Nyt pysyi peiton alla, mutta ei suostunut tai jaksanut nousta ja mennä sisälle, vaikka yritin houkutella. Puolen päivän aikaan tuli ukkokullalta viesti meidän perheen Whatsapp-ryhmään, että Tessu r.i.p. Ukkokulta ei ollut enää kestänyt katsella koiraparan hiljaista kitumista 😢

Oli mielenkiintoista huomata, että vahtikoiramme vahti minua vielä pari viikkoa "toiselta puolelta". Näin sen vessan peilin kautta monena aamuna kävelevän ulko-ovea kohti, kun meikkasin töihin lähtöä valmistellen. Sillä oli tapana tarkastaa aamuisin touhuni, että missä kohtaa mennään ja tiettyyn aikaan se siirtyi ulko-ovelle odottamaan. Muutamana yönä havahduin siihen, että se haukahti muka ja halusi ulos. Yleensä olin aina samalla käynyt itse vessassa, kun kävin päästämässä koiran ulos. Mahtoiko se ollakin haukahtamisen syy: emäntä piti herättää pissalle 😏  Ensimmäisenä koirattomana viikonloppuna lähdimme kävelylenkille ja iloisena häntää kieputtavan ja haukkuvan Tessun hahmo oli niin selkeästi mukana, että ihan tulin hyvälle tuulelle kävelylenkistä huolimatta.

Nyt havainnot ovat pikkuhiljaa vähentyneet. Ehkä Tessu huomasi, että me pärjätään.