sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Farkkufiilikset

Olen niin uponnut ompeluolotilaan, että tekstin tuottaminen ei ole tuottanut kirjallista tulosta pitkään aikaan. Nyt on massu niin täynnä isänpäiväruokaa ja kakkua, että en osaa päättää, jaksanko ommella, silittää vai tuijottaa ruutua. Päätin kompromissinä kirjoittaa ja julkaista samalla muutaman kuvan farkkukurssin tuotoksistani.

Päivölän kansanopisto oli syysloman alkajaisiksi hyvä työasioiden totaalisen nollauksen paikka, kun Sanna Paranko opetti farkkutilkkutöitä. Tein kaksi pientä kassia farkunpunteista. Toisen ilman koristuksia vein äidilleni, että aina ei kauppareissulle tarvitse ottaa isoa käsilaukkua mukaan. Toiseen ompelin vähän bling-blingiä koristeeksi, kun vuosia sitten olen hankkinut koristeen kirpputorilta ja hopeanauhaa käsityömessuilta. Äidille menneestä kassista ei tullut otettua kuvaa. Omassani on tarkoitus töissä kuljettaa puhelimia ja avaimia sellaisina päivinä, kun vaatteissa ei ole taskuja.


Tein autooni farkkukankaisen suojahanskan, joka suojaa kättä, kun raaputtaa jääskrapalla auton ikkunoita. Siitäkään ei ole kuvaa, mutta kuvitelkaa patakinnas ilman peukalon paikkaa ja keskisormen kohdalle skrapanvarren mentävä reikä ;)

Koska minulla oli viikon syysloma, niin mitäpä muuta tein kuin ompeluksia. Farkkuja minulla on jemmassa laatikkotolkulla ja meinasin tehdä vaikka mitä. Kurssilla sain opiskelijakollegan leikkuualustan kuljetuskassista idean ja aloitin oman farkkupaloista. Tein se loppuun kotona maanantaina. Sain käytettyä loppuun Cath Kidstonin suunnitteleman mansikkakankaan ja vuorikankaaksi laitetun vaaleansinisen sekoitekankaan. Ihanaa, kun joku oikeasti loppuu! Se on jotenkin hirveän tyydyttävää, kun tavara konkreettisesti vähenee!



Nauhoja ja pitsejä minulla on myös hurjan paljon erilaisia, joten en säälinyt niitä yhtään, vaan käytin surutta. Käyn näköjään aina vain useammin erilaisilla tilkkukursseilla, joten vihdoinkin minulla on leikkuualustalle kuljetuskassi. Ja valkoisen pitsin alla olevaan taskuun mahtuu pitkät viivottimet.

Tiistaina tein huopakovikerullalle suojapussin samalla ajatuksella. Sain käytettyä loppuun muutaman nauhanpätkän ja siivottua farkkusilppulaatikon ;)


Olen käynyt 20 vuotta sitten kansalaisopiston kankaankudonnassa. Loppupäätelmä oli, että sen lisäksi, että oli tylsää kutoa samannäköistä huopaa, pöytäliinaa yms. metritolkulla, käsivoimani eivät riittäneet mattojen paukuttamiseen, johon olisi saanut upotettua vaihtelua väreillä. Lyhyitä poppananpätkiä jaksoin tehdä useamman, mutta niitäkään ei monia kotipöydille tarvita, eikä minulla ollut silloin ompelukonetta, jolla olisi saanut ommeltua poppanoista kasseja tai pussukoita, tai edes siististi kantattua niistä tabletteja.
Yhteen mustaan puuvillaloimeen kudoin pätkän mustalla puuvillalangalla ja harmaalla ohuehkolla nauhalangalla. Ajatukseni oli jossain vaiheessa, että tekisin siitä läpällisen olkalaukun, mutta en ole osannut sitä tehdä. Nyt kun ehkä jo osaisin, en ole viitsinyt. Lomaviikon puolivälissä päätin, että nyt teen siitä ostoskassin. Se valmistuu nopeasti ja taas on yksi kangas vähemmän pyörimässä hyllyltä toiselle. Pohjalla on tukeva pahvi kannattelemassa maitopurkkeja.
(Samaan loimeen kudoin mustaa ja sinistä pellavalankaa, kun en muutakaan keksinyt ja ne palat odottelevat kohtaloaan vielä.)



Torstaina pidin shoppailuaamupäivän Tampereella. Kävin tilkkuilijaystävän kanssa pikaisesti Poppavakassa ja Ompelijanmaailmassa. Tärkein hankinta oli 22x34 tuumainen leikkuualusta! Nyt työpöydälläni on uusi iso ja vanha pieni rinnakkain :) Ihanan paljon leikkuutilaa!

Farkkulaatikossani oli ihan sarvien muotoon tikatut takataskut ja koska tilkkukurssillamme oli tulossa peuratrofee, joka oli tuttu jo Mäntyharjulta, aloin suunnitella farkkupeuraa.

Ja tuloksena syntyi Uljas P. Eura, joka on tällä haavaa viimeisin farkkutyö.