keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulun odotusta

Joulu on kyllä outo juttu. Sitä mietiskelee pitkin syksyä suvun kesken, että mitä kukakin jouluna tekee, onko kotonansa ja tuleeko joku kylään. Kokoonnutaanko kaikki jollekulle vai jakaannutaanko eri paikkoihin. Jos kokoonnutaan yhteen, niin miten jaetaan ruokien tuomiset? Ja mitä ruokaa varataan kotiin, kun ei sitä toisten nurkissa ihan kaikkia pyhiä jaksa olla. Ja oma vuode kutsuu...

Päätetään, että otetaan ihan rauhallisesti vaan. Joulu tulee, vaikka kaappeja ei siivoakaan, eikö niin? Mitään lahjoja ei sitten tarvitse, paitsi lapsille jotain. Minkä kokoinen kinkku paistetaan? Kaikkia laatikoita ei varmaan tehdä, eli mikä jää pois. Jotain uutta reseptiä tekee mieli kokeilla, mutta sitten ruokaa on niin paljon, että osa jää syömättä. Varsinkin ne, jotka eivät näytä tutuilta. Joku ihana jälkiruokakin toisi juhlafiilistä, mutta kuka sitä jaksaa syödä, kun on jo kinkkua, kalaa ja laatikoita vatsat täynnä ja suklaa täyttää makeanhalut. Ei kannata nähdä vaivaa, jos uutuus jää syömättä.

Sitten kun on päädytty ratkaisuun joulunviettopaikan valinnassa ja muussa valmistelussa, niin jossain vaiheessa iskee tunne, että olisi kuitenkin pitänyt vielä kokeilla joku uusi ruoka. Joku kasvislisäke tai muuten terveellinen vaihtoehto. Vai sittenkin semmoinen hyydytetty kakku, jossa on piparkakkupohja. Pitää muuten vaihtaakin siihen suklaakeksipohja, kun se on parempaa. Ja ruokakaupassa pitää varmuuden vuoksi ostaa vielä yksi valkohomejuusto, paketti cocktailpiirakoita ja tarjoussuklaata, ettei lopu kesken. Ja hedelmiä! Jouluna pitää olla omenoita ja mandariinejä, kun niitä oli lapsenakin jouluisin. Ja kyllä sitä jotkut pienet lahjat lähimmille aikuisillekin pitää olla! Mielellään jotain itse tehtyä tai sitten syötäväksi kelpaavaa tai kosmetiikkaa, jonka saa kulutettua tulevan vuoden aikana. Ja siltä lähialueen käsityöläiseltä pitää ostaa jollekin jotain, että tulee tuettua pienyrittäjän elinkeinoa.


Viikkoa ennen joulua tunnelma nousee. On ihan pakko kuunnella jouluradiota, raskasta joulua ja sitä perinteistä Arja Korisevan joululevyä, jota olen kuunnellut jouluvalmisteluja tehdessä varmaan kohta 20 vuotta. Ja sieltä kuuluu "Kolme yötä jouluun on... " Lahjoja paketoidessa huomaa ostaneensa pitkin vuotta "kaikkea pientä", jonka oli unohtanut syksyn aikana ja varsinkin silloin, kun päätettiin, että kenellekään aikuiselle ei joululahjoja tarvitse ostaa. Silloin kaikki meni ullakolle laatikkoon ja unohtui. Nyt huomaa, että jollekin on ollut huomattavan helppo ostaa lahjoja (yleensä naisolento) ja jollekin toiselle taas ei (miespuolinen olento).  Hmmm... pystyisikö jonkun vähän vähemmän naisellisen jutun laittamaan pariskunnan yhteiseksi lahjaksi, ettei miespuoleinen koe syrjintää...
Ja se kuumeinen ruokaohjeiden selaaminen - löytyisikö kuitenkin joku uusi helppo resepti, jolla tulee varmasti hyvää ja josta kaikki tykkää?

Aatonaattona viimeistään ollaan jaloillaan koko päivä eikä muisteta juoda vettä tarpeeksi, eikä syödä säännöllisiä aterioita. Perhe saa komentoja aina kun äiti huomaa, että joku on toimeton. Keittiössä pyörii äidin muotoinen tornado. Pitää saada rosollit ja munavoit tehtyä, että voi siivota jäljet. Paremmat lautaset jemmasta - mihin ne tulikaan pakattua viime joulun jälkeen? Jääkaappiin ei mahdu enää mitään. Ulos pitää tehdä ruokiensäilytyspaikka, jonne ei hiiret ja linnut pääse kuokkimaan. Onko joulukuusi haettu saunaan sulamaan? Kenen vaatteet on vielä pyykkitelineellä? Mitä on pakattava mukaan kyläreissuun? Lattiat pitää pestä, että tulee juhlan tuntua ja puhdas tuoksu. Iltapäivän myöhäispuolella iskee taisteluväsymys ja hommasta loppuu ilo ja odotuksen tunne. Ja jalat on kipeät. Ukkokulta, lämmitä glögiä!

Sitten melkein aattona eli aatonaattoiltana noin yhdentoista aikaan, kun ruoat on pakattu kylmään, keittiö siivottu, pyykit kerätty, lattiat pesty ja tohina hiljentynyt, voi tyytyväinen perheenäiti hiljentyä kamomillateensä kanssa availemaan joulukoristelaatikoita, fiilistelemään muistoja menneiltä vuosilta ja koristelemaan kuusta. Varsinkin, kun lapset eivät ole enää kiinnostuneita koristelemaan ja äiti saa laittaa lempikoristeet ja omat teemavärit. Silloin tulee esiin se sisäinen joulumuori, joka ähkii noustessaan tuolille vihlovin polvin, mutta pakko on saada kultanauhat valumaan kuusenkylkiä alas. Se muori silittää vielä yöllä joululiinoja ja polttaa tuoksukynttilöitä. Kuuntelee joululauluja ja tirauttaa jouluitkut ihan vain väsymyksestä tai siksi että se pieni tyttö vei siemeniä linnulle, joka olikin pieni veli taivahasta. Ja vihdoin nukkumaan mennessään tietää, että kaikki on joko valmista tai sellaisessa vaiheessa, kun pitääkin.


Rauhallista adventtiaikaa kaikille!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Farkkufiilikset

Olen niin uponnut ompeluolotilaan, että tekstin tuottaminen ei ole tuottanut kirjallista tulosta pitkään aikaan. Nyt on massu niin täynnä isänpäiväruokaa ja kakkua, että en osaa päättää, jaksanko ommella, silittää vai tuijottaa ruutua. Päätin kompromissinä kirjoittaa ja julkaista samalla muutaman kuvan farkkukurssin tuotoksistani.

Päivölän kansanopisto oli syysloman alkajaisiksi hyvä työasioiden totaalisen nollauksen paikka, kun Sanna Paranko opetti farkkutilkkutöitä. Tein kaksi pientä kassia farkunpunteista. Toisen ilman koristuksia vein äidilleni, että aina ei kauppareissulle tarvitse ottaa isoa käsilaukkua mukaan. Toiseen ompelin vähän bling-blingiä koristeeksi, kun vuosia sitten olen hankkinut koristeen kirpputorilta ja hopeanauhaa käsityömessuilta. Äidille menneestä kassista ei tullut otettua kuvaa. Omassani on tarkoitus töissä kuljettaa puhelimia ja avaimia sellaisina päivinä, kun vaatteissa ei ole taskuja.


Tein autooni farkkukankaisen suojahanskan, joka suojaa kättä, kun raaputtaa jääskrapalla auton ikkunoita. Siitäkään ei ole kuvaa, mutta kuvitelkaa patakinnas ilman peukalon paikkaa ja keskisormen kohdalle skrapanvarren mentävä reikä ;)

Koska minulla oli viikon syysloma, niin mitäpä muuta tein kuin ompeluksia. Farkkuja minulla on jemmassa laatikkotolkulla ja meinasin tehdä vaikka mitä. Kurssilla sain opiskelijakollegan leikkuualustan kuljetuskassista idean ja aloitin oman farkkupaloista. Tein se loppuun kotona maanantaina. Sain käytettyä loppuun Cath Kidstonin suunnitteleman mansikkakankaan ja vuorikankaaksi laitetun vaaleansinisen sekoitekankaan. Ihanaa, kun joku oikeasti loppuu! Se on jotenkin hirveän tyydyttävää, kun tavara konkreettisesti vähenee!



Nauhoja ja pitsejä minulla on myös hurjan paljon erilaisia, joten en säälinyt niitä yhtään, vaan käytin surutta. Käyn näköjään aina vain useammin erilaisilla tilkkukursseilla, joten vihdoinkin minulla on leikkuualustalle kuljetuskassi. Ja valkoisen pitsin alla olevaan taskuun mahtuu pitkät viivottimet.

Tiistaina tein huopakovikerullalle suojapussin samalla ajatuksella. Sain käytettyä loppuun muutaman nauhanpätkän ja siivottua farkkusilppulaatikon ;)


Olen käynyt 20 vuotta sitten kansalaisopiston kankaankudonnassa. Loppupäätelmä oli, että sen lisäksi, että oli tylsää kutoa samannäköistä huopaa, pöytäliinaa yms. metritolkulla, käsivoimani eivät riittäneet mattojen paukuttamiseen, johon olisi saanut upotettua vaihtelua väreillä. Lyhyitä poppananpätkiä jaksoin tehdä useamman, mutta niitäkään ei monia kotipöydille tarvita, eikä minulla ollut silloin ompelukonetta, jolla olisi saanut ommeltua poppanoista kasseja tai pussukoita, tai edes siististi kantattua niistä tabletteja.
Yhteen mustaan puuvillaloimeen kudoin pätkän mustalla puuvillalangalla ja harmaalla ohuehkolla nauhalangalla. Ajatukseni oli jossain vaiheessa, että tekisin siitä läpällisen olkalaukun, mutta en ole osannut sitä tehdä. Nyt kun ehkä jo osaisin, en ole viitsinyt. Lomaviikon puolivälissä päätin, että nyt teen siitä ostoskassin. Se valmistuu nopeasti ja taas on yksi kangas vähemmän pyörimässä hyllyltä toiselle. Pohjalla on tukeva pahvi kannattelemassa maitopurkkeja.
(Samaan loimeen kudoin mustaa ja sinistä pellavalankaa, kun en muutakaan keksinyt ja ne palat odottelevat kohtaloaan vielä.)



Torstaina pidin shoppailuaamupäivän Tampereella. Kävin tilkkuilijaystävän kanssa pikaisesti Poppavakassa ja Ompelijanmaailmassa. Tärkein hankinta oli 22x34 tuumainen leikkuualusta! Nyt työpöydälläni on uusi iso ja vanha pieni rinnakkain :) Ihanan paljon leikkuutilaa!

Farkkulaatikossani oli ihan sarvien muotoon tikatut takataskut ja koska tilkkukurssillamme oli tulossa peuratrofee, joka oli tuttu jo Mäntyharjulta, aloin suunnitella farkkupeuraa.

Ja tuloksena syntyi Uljas P. Eura, joka on tällä haavaa viimeisin farkkutyö.