tiistai 10. toukokuuta 2016

Liikunnasta ja muista hormoneista

Viime kirjoituksessani sain purettua sen verran pahaa mieltä pois, että taisi joku endorfiinitippa jostain tirskahtaa. Sain nimittäin heti maanantaina käveltyä tunnin sauvakävelylenkin, kun oli vuosilomapäivä! Tiistaina puuhasin tunnin puutarhassa, haravoin, nyhdin kuolleita kukkavarsia ja kärräsin kasvijätteitä. Ja keskiviikkona minä ja polkupyöräni saivat pojalta kyydin töihin, joten poljin kotiin. Matka ei ole kuin vähän reilu 5 kilometriä, mutta mäkistä hiekkatietä.

Torstaina siivosin ullakon, vaikka käyttökäden olkapää, hartia ja kaulan sivu särkivät koko päivän, kun olin alkuviikolla haravoinut. Perjantaina ei tullut paljon liikuttua, muuta kuin autolla Turkuun. Lauantaina vähän lompsin äitini kanssa markkinoilla. Totesin, että näköjään vanhemmiten kunto rapistuu kovaa vauhtia, jos ei harrasta liikuntaa. Täytyy muistaa...
(Jos se nyt mikään kannustin silti oikeasti on...)

Sunnuntaina pyysin äitienpäivälahjaksi lenkkeilykaveriksi poikani. Ja hän suostui, kiltti ihana poika! Ja samaan reissuun lähti mukaan ukkokultakin. Kävelimme 7 kilometrin lenkin! Ajattelin toiveikkaasti, että nyt ne endorfiinit varmaan tuo jotain tunteita, kun tulee 1,5 tunnin kävely. Se on ainakin minun näkemykseni mukaan jo pitkäkestoista liikuntaa, jos mikä. Ja kilin villat, mitään tullut. Muuta kuin kauhea jano, kuuma ja pissahätä! Jaksoin sentään kotiin asti, ettei miesten tarvinnut kantaa äiteetä loppumatkaa kultatuolissa kotiin :)

Eilen pidinkin sitten lepopäivän ja parantelin lonkkien ja polvien ujellusta. Ei huvittanut edes ajatella liikuntaa. Muutenkin tuntuu, että viime viikon alkuinnostus hiipui. Jaksoin viikon pitää myös tarkkaa ruokapäiväkirjaa sulamossa. Olen vieläkin pitänyt, mutta huomaan itsestäni, että nyt alkaa lipsua.

Ihan kuin olisin ollut tässä hetkessä ennenkin (noin 258 kertaa). Viikon jaksan tsempata, sitten loppuu into. Toisen viikon yritän vähän sinne päin, kolmannella ja neljännellä en ollenkaan. Ne viikot (varsinkin jälkimmäisen) olen muutenkin pahalla päällä, tyytymätön ja turhautunut. Sen lisäksi, että on huono omatunto, kun tekee mieli syödä enemmän kuin kulutus sallii. Ärsyynnyn sotkuista, joita muut jättävät jälkeensä. Ja niistä asioista, joista saan sanoa joka kerta uudelleen: Korjaa leivänmurut, kun olet syönyt. Korjaa vaatteet lattialta. Vie roskat. Onko tämän työkalun paikka tässä?

Sitten taas tulee terästäytymisviikko, olen hyvällä tuulella ja kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Saatan aloittaa elämäntaparemontin uudelleen. Paino on tietenkin väliviikkojen aikana kivunnut takaisin sen, minkä ruokapäiväkirjaviikolla sain pudotettua. Jotenkin yhdistän tämän kuukautiskierron hormonitoimintaan. Kanssasisaret, oletteko samaa mieltä?

Juuri tämmöisellä viikolla, kun alkaa tuntua siltä, että mikään muu ei huvita, kuin tuijottaa ruutua tai lukea kirjaa, pitäisi jonkun "personal rainerin" tulla houkuttelemaan minua liikkeelle. Ja tehdä kotiin iltapäiväksi valmista terveellistä ruokaa, jottei tule syötyä liikaa eikä vääränlaista. Koska jos mikään muu ei huvita, niin syöminen lohduttaa!

Viikon kohokohdat :) Perjantaina Jarkko Aholan My Way -kiertueen päätöskonsertti Logomossa ja lauantaina Nutellaa letun päällä markkinoilla, slurps!