tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naisen päivä ja Konmari

Tänään on jo tämän viikon toinen ja viimeinen lomapäivä. Naistenpäivä. Minun päiväni!

Nyt on aamupäivä, kello tulee ihan kohta vasta kymmenen ja olen jo ehtinyt naismaiseen tapaan vaikka mitä. Lähettänyt lapsen (20 v.) töihin, pessyt koiran puklut matolta, syönyt aamupalaa Algerian Patience -pasianssin kera, imuroinut työhuoneesta kiukkuisimmat karvapallot ja kuolleet kärpäset. Miten niitäkin riittää! Ainoa kärpäsetön aika oli, kun oli 25 astetta pakkasta.

Olen juonut kahvia ja lukenut muutaman kirjeen... Olin viime keskiviikkona myös lomapäivää viettämässä ja aloin siivota ullakkoa (jälleen).

Tässä välissä pikkuhyppäys menneeseen... Olen aina ollut hamsteri, kuten armas aviomiehenikin. "Jos tätä vielä tarvii jossain" on ollut mottomme... Rintamamiestalon isot ullakkotilat, vanhaan navettaan tehty varasto, autotalli ja aitat ovat olleet hamsteriluonteisen pariskunnan ihannekoti! Olen toki laittanut kirpputorille tavaraa vuosien varrella ja lahjoittanut lastenvaatteita sukulaislapsille kiertoon. Mutta paljon on ollut varastoituna.

Tavarapaljous on kuitenkin alkanut ahdistaa. Miksi säästää, jos niitä ei käytä mihinkään? Viime vuoden alussa aloin ensin laittaa tavaran päivässä pois. Se yltyi niin, että kevääseen mennessä olin poistanut jo yli vuoden päivien verran tavaraa. Lasten kirjoja ja kummitytöille aikanaan kummipaikkaleluiksi hankitut barbit hevosineen ja vaatteineen päiväkotiin. Nuorisokirjat koulun kirjastoon ja askartelutarvikkeet koululle. Muita kirjoja kassikaupalla Putulan kirjastoon, vaatteita Uffiin, hikisiä kenkiä kaatopaikalle, yms.  Heinä- ja elokuussa olin mukana Minimalisti-haasteessa Facebookin ryhmässä, jossa poistettiin kotoa turhia tavaroita niin, että 1. päivänä yksi tavara, 2. päivänä kaksi, jne. Yllättäen alkoi löytyä esimerkiksi  6 ylimääräistä käsilaukkua tai 25 kuvalehteä, joita kuvittelin joskus lukevani uudelleen.

No, kirjeisiin. Siitähän tämä ajatukseni lähti. Konmari on luokitellut tavarat tiettyihin luokkiin: vaatteet, kirjat, paperit, jne. Viimeisenä ovat muistoesineet. Valokuvat, kortit, lahjat ja sen sellainen tunteita herättävä aineisto. Vaikka en ole marittanut kaikkea muutakaan ihan järjestyksessä, viime viikolla tuli tunne, että nyt on aika luopua vuosien varrella kerätyistä postimerkeistä. Selvitin, että niitä voisi tarjota myyntiin Turussa olevaan filatelistikauppaan. Kävin postimerkkilaatikot läpi ja otin talteen 1. ja 2. luokan käyttämättömät merkit. Samoin vuosien 1995 ja 1997 vuosilajitelmat, jotka ostin aikanaan pojilleni. Muut keräilyt ja sekalaiset kasat milloin mistäkin leikattuja merkkejä odottavat nyt keikkaa Turkuun.

Yhden painavahkon laatikon otin tarkempaan syynäykseen. Siellä on nimittäin ollut tallessa kirjeitä ja kortteja, joita olen saanut siskoltani, serkultani ja muutamalta muulta ystävältäni vuosien varrella, 90-luvulta alkaen. Voi, miten niitä oli hauska lukea! Monta asiaa palautui mieleen, mutta yhtä montaa en saanutkaan. Luin kuin uutta asiaa. Kaikesta niiden tuottamasta ilosta huolimatta, ne ovat mennyttä aikaa, ja tulevaisuus tuo uusia iloja ja suruja.

Luin joka ikisen, otin kirjekuoren tai postimerkin talteen ja lähetin suurimman osan viimeiselle matkalleen savuna taivaalle. Kaikista syntymäpäiväonnitteluista ja muista rakkaista terveisistä huolimatta mukana oli tietenkin työkiireitä, rahahuolia, miesmurheita, epävarman tulevaisuuden pelkoa ja muuta elämäntuskaa. Postia lähettäneet ihmiset ovat pääosin edelleen elämässäni mukana, enemmän tai vähemmän. Ajatuksissani kuitenkin silloin tällöin kaikki. Toivon heille edelleen kaikkea hyvää elämässä tietäen, että elämä ei aina kohtele meitä, kuten haluaisimme ja elämään kuuluvat myös aina huolet ilon ja onnenhetkien välissä. Tulevaisuus tuo, mitä on tullakseen, miksi muistella 20 vuotta vanhoja huolia?

Ensin ajattelin naistenpäivän kunniaksi kirjoittaa muutaman kirjeen. Käsin kirjoittaminen on kuitenkin  niin hidasta, että päädyin kirjoittamaan tämän kaiken blogiini ja toivomaan, että ne rakkaat naiset, jotka aikanaan saivat minulta kirjeitä, päätyvät nyt silloin tällöin lukemaan kuulumisiani täältä netin uumenista. Kortteja voin vielä kirjoittaa kuitenkin silloin tällöin. Niissä on niin kauniita kuvia, että ne tuottavat iloa eri tavalla kuin kirjeet :) Muutamaan voisin vaikka kirjoittaa blogini osoitteen ;)

Konmarin ajatus on, että tavarat, jotka pidämme, tuottavat meille iloa. Miksi varastoimme kotiimme sellaista, joka tuottaa huolta, huonoa omaatuntoa tai pahaa mieltä. Siksi tallessa on vielä hääkortit ja kastekortit sekä muutama muu, jotka saivat minut hymyilemään :)

Tuntihan tässä vierähti, ajatuksia purkaen ja nyt pilviverhon takaa kuultaa AURINKO!
Aurinkoista naistenpäivää kaikille ihanaisille! Olkaa rohkeita ja toiveikkaita!