lauantai 26. maaliskuuta 2016

Yleisön pyynnöstä

Olen ihan kaivannut tätä rakasta päiväkirjaani, mutta aika menee niin äkkiä muihin asioihin. Pitää töihin vääntäytyä ja hoitaa arkiaskareet ja lisäksi olen noin kahden viikon sisällä osallistunut neljän yhdistyksen vuosikokoukseen (mukaan lukien valtakunnallisen tilkkuyhdistyksen vuosikokous) ja ommellut käsilaukun. Tilkkupäivät olivat koko viikonlopun ja niistäkin teki mieli kirjoittaa, mutta en heti sunnuntaina jaksanut ja sitten olikin taas arkihyörinät päällä.

Sielunsisareni kyseli tilkkupäiville mennessä, että koska mennään tanssimaan Tuuren tahtiin. En innostunut aluksi, mutta sitten sunnuntai-iltana tuli toiselta ystävältä viesti, että lähtisinkö hänen kanssaan Tuurea katsomaan. Tarkoitus kai siis oli, että lähden! Porukkamme tuplaantui vielä alkuviikolla ja lopulta eilen ajelimme Lahden Mössöön. Kivaa oli lopulta, tosi kiva oli tanssia Kaihon karavaanin rytmejä. Juttelimmekin, että tämän oli tarkoitus tapahtua. Lopulta päättelin, että toiveeni liikunnan lisäämisestä on kuultu maailmankaikkeudessa. Tai terveyttäni suojeleva enkeli järjesti asiat niin, että tällekin viikolle tuli edes jotain liikuntaa, kun jooga jäi maanantaina tiukan aikataulun vuoksi väliin.

Kuulin myös Lahteen mennessämme lieviä moitteita, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään uutta tähän blogiini :) Kuten sanottu, arki on vienyt mennessään ja monta kertaa olisin jo halunnutkin jotain kirjoittaa, mutta sitten on ollut liian myöhä, kun olisi ollut aikaa. Tässä iässä ei parane yöunista paljon tinkiä. Se tuntuu heti seuraavan päivän vireydessä ja ihan fyysisessä jaksamisessakin. Sekä syömisten laadussa ja määrässä ikävä kyllä.

No, tälle innokkaalle lukijalleni tiedoksi, että vinkkisi mukaan tässä autoni takapenkillä nyt kirjoitan :) Ukkokulta ajaa ja pojat tuijottelevat omia ruutujaan. Ainoa ääni autossa on moottorin ja rengashurinan lisäksi minun näppäimistöni rapina ja E:n pienet hörähdykset, kun hän lukee jotain hauskaa. Ajatella! Ei ole kymmentä vuottakaan, kun tämmöinen rauha autossa tuntui vain kaukaiselta haaveelta! Lohduttakoon tämä teitä, jotka vielä kuljette pienten lasten kanssa :) Toivoa on! Ja elektroninen viihde on kyllä loistavaa ajanvietettä autossa.

Tämä kirjoittaminen taitaa nyt olla vain ajatuksenvirtajaarittelua ilman mitään sanomaa. Yhdistysasioita mietiskelin muutama päivä sitten kirjoittaa, mutta nyt ne ajatukset ovat kadonneet. Ehkä ne tulevat joskus takaisin. Nyt takaraivossa jumputtaa vain: "Ole - minun - alla viltin meksikolaisen" :)

Nyt muutama kuva ja sitten alan lueskella, mitä tilkkuilijoille muissa blogeissa kuuluu. Valitettavasti siitä uudesta käsilaukusta ei ole vielä kuvaa. Rauhallista pääsiäistä kaikille!


Karhu, kana ja kettu sulassa sovussa

Yllätyslahja tilkkupäiviltä - unkarilainen riisinukke, kangas perinteistä sinipainantaa.

Sieluani hivelevän värikäs tilkkupeite Lahden Tilkkulatu-tapahtumasta, tekijän nimeä ei ollut näkyvissä.

Ihanan hehkuva lilja oli unkarilaisten vieraiden näyttelytyö

Unkarista myös tämä tulppaani

FinnQuilt ry:n Ihana valo -kilpailun työ, jonka värimaailma myös herätti iloa


Samasta kilpailusta toinen työ. Toki voittajatyötkin olivat kauniita ja taidolla tehtyjä. Minua vain kiehtoo kellanvihreä, keltainen ja oranssi erilaisina yhdistelminä edelleen.


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naisen päivä ja Konmari

Tänään on jo tämän viikon toinen ja viimeinen lomapäivä. Naistenpäivä. Minun päiväni!

Nyt on aamupäivä, kello tulee ihan kohta vasta kymmenen ja olen jo ehtinyt naismaiseen tapaan vaikka mitä. Lähettänyt lapsen (20 v.) töihin, pessyt koiran puklut matolta, syönyt aamupalaa Algerian Patience -pasianssin kera, imuroinut työhuoneesta kiukkuisimmat karvapallot ja kuolleet kärpäset. Miten niitäkin riittää! Ainoa kärpäsetön aika oli, kun oli 25 astetta pakkasta.

Olen juonut kahvia ja lukenut muutaman kirjeen... Olin viime keskiviikkona myös lomapäivää viettämässä ja aloin siivota ullakkoa (jälleen).

Tässä välissä pikkuhyppäys menneeseen... Olen aina ollut hamsteri, kuten armas aviomiehenikin. "Jos tätä vielä tarvii jossain" on ollut mottomme... Rintamamiestalon isot ullakkotilat, vanhaan navettaan tehty varasto, autotalli ja aitat ovat olleet hamsteriluonteisen pariskunnan ihannekoti! Olen toki laittanut kirpputorille tavaraa vuosien varrella ja lahjoittanut lastenvaatteita sukulaislapsille kiertoon. Mutta paljon on ollut varastoituna.

Tavarapaljous on kuitenkin alkanut ahdistaa. Miksi säästää, jos niitä ei käytä mihinkään? Viime vuoden alussa aloin ensin laittaa tavaran päivässä pois. Se yltyi niin, että kevääseen mennessä olin poistanut jo yli vuoden päivien verran tavaraa. Lasten kirjoja ja kummitytöille aikanaan kummipaikkaleluiksi hankitut barbit hevosineen ja vaatteineen päiväkotiin. Nuorisokirjat koulun kirjastoon ja askartelutarvikkeet koululle. Muita kirjoja kassikaupalla Putulan kirjastoon, vaatteita Uffiin, hikisiä kenkiä kaatopaikalle, yms.  Heinä- ja elokuussa olin mukana Minimalisti-haasteessa Facebookin ryhmässä, jossa poistettiin kotoa turhia tavaroita niin, että 1. päivänä yksi tavara, 2. päivänä kaksi, jne. Yllättäen alkoi löytyä esimerkiksi  6 ylimääräistä käsilaukkua tai 25 kuvalehteä, joita kuvittelin joskus lukevani uudelleen.

No, kirjeisiin. Siitähän tämä ajatukseni lähti. Konmari on luokitellut tavarat tiettyihin luokkiin: vaatteet, kirjat, paperit, jne. Viimeisenä ovat muistoesineet. Valokuvat, kortit, lahjat ja sen sellainen tunteita herättävä aineisto. Vaikka en ole marittanut kaikkea muutakaan ihan järjestyksessä, viime viikolla tuli tunne, että nyt on aika luopua vuosien varrella kerätyistä postimerkeistä. Selvitin, että niitä voisi tarjota myyntiin Turussa olevaan filatelistikauppaan. Kävin postimerkkilaatikot läpi ja otin talteen 1. ja 2. luokan käyttämättömät merkit. Samoin vuosien 1995 ja 1997 vuosilajitelmat, jotka ostin aikanaan pojilleni. Muut keräilyt ja sekalaiset kasat milloin mistäkin leikattuja merkkejä odottavat nyt keikkaa Turkuun.

Yhden painavahkon laatikon otin tarkempaan syynäykseen. Siellä on nimittäin ollut tallessa kirjeitä ja kortteja, joita olen saanut siskoltani, serkultani ja muutamalta muulta ystävältäni vuosien varrella, 90-luvulta alkaen. Voi, miten niitä oli hauska lukea! Monta asiaa palautui mieleen, mutta yhtä montaa en saanutkaan. Luin kuin uutta asiaa. Kaikesta niiden tuottamasta ilosta huolimatta, ne ovat mennyttä aikaa, ja tulevaisuus tuo uusia iloja ja suruja.

Luin joka ikisen, otin kirjekuoren tai postimerkin talteen ja lähetin suurimman osan viimeiselle matkalleen savuna taivaalle. Kaikista syntymäpäiväonnitteluista ja muista rakkaista terveisistä huolimatta mukana oli tietenkin työkiireitä, rahahuolia, miesmurheita, epävarman tulevaisuuden pelkoa ja muuta elämäntuskaa. Postia lähettäneet ihmiset ovat pääosin edelleen elämässäni mukana, enemmän tai vähemmän. Ajatuksissani kuitenkin silloin tällöin kaikki. Toivon heille edelleen kaikkea hyvää elämässä tietäen, että elämä ei aina kohtele meitä, kuten haluaisimme ja elämään kuuluvat myös aina huolet ilon ja onnenhetkien välissä. Tulevaisuus tuo, mitä on tullakseen, miksi muistella 20 vuotta vanhoja huolia?

Ensin ajattelin naistenpäivän kunniaksi kirjoittaa muutaman kirjeen. Käsin kirjoittaminen on kuitenkin  niin hidasta, että päädyin kirjoittamaan tämän kaiken blogiini ja toivomaan, että ne rakkaat naiset, jotka aikanaan saivat minulta kirjeitä, päätyvät nyt silloin tällöin lukemaan kuulumisiani täältä netin uumenista. Kortteja voin vielä kirjoittaa kuitenkin silloin tällöin. Niissä on niin kauniita kuvia, että ne tuottavat iloa eri tavalla kuin kirjeet :) Muutamaan voisin vaikka kirjoittaa blogini osoitteen ;)

Konmarin ajatus on, että tavarat, jotka pidämme, tuottavat meille iloa. Miksi varastoimme kotiimme sellaista, joka tuottaa huolta, huonoa omaatuntoa tai pahaa mieltä. Siksi tallessa on vielä hääkortit ja kastekortit sekä muutama muu, jotka saivat minut hymyilemään :)

Tuntihan tässä vierähti, ajatuksia purkaen ja nyt pilviverhon takaa kuultaa AURINKO!
Aurinkoista naistenpäivää kaikille ihanaisille! Olkaa rohkeita ja toiveikkaita!


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pari vuotta ikää lisää

Tänään oli niin hauska retki, että heti pitää kiittää matkatovereita ja kehua täällä kaikille :)
Vedet silmissä sai nauraa liito-oravien ja bikinien kustannuksella. Jääköön arvoitukseksi, miten ne voivat tuottaa niin paljon hauskuutta. Tarina rönsysi näiden kahden asian välillä kyllä niin, että enää en itsekään muista, miten liito-oravablogista päädyttiin tilkkukolmioista tehtyihin bikineihin. Jos kokeilette bikini-ideaa käytännössä, niin muistakaa, että tietynikäiset ja tietynkokoiset rouvat tarvitsevat sitkeää jäykistettä! Eikä tässä siis ole mitään kaksimielistä taustalla.

Kiitos Sanna-ope ja kaikki ihanat tilkkuilijat! Tämä pilvinen päivä oli ansiostanne valoisa!

Retken toissijainen tuotto on tässä (+ 1/2 kg nallevanua ja 5 metriä puuvillavanua peittoihin):

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kirjojen lumoissa

Asuuko kenenkään muun keski-ikäisen rouvashenkilön sisällä romanttinen teinityttö? Entäs sellainen tyttö, joka "uskoo" ihmissusiin, vampyyreihin, keijuihin, daimoneihin, tonttuihin, haamuihin, noitiin ja muodonmuuttajiin? Ja kaikkiin muihin yliluonnollisten alalajeihin? Rinnakkaistodellisuuksiin, entisiin elämiin ja alamaailmoihin?

Luin neljännen ja viimeisen kirjan Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjasta. Kainuussa on Hukkavaara, jossa on suomalaisten ihmissusien populaatio. Sarjan ensimmäisessä kirjassa sinne joutuu äitinsä kuoleman jälkeen lukiolaistyttö, joka tietysti rakastuu koulun komeimpaan poikaan. Tarina on vaiheikas, mutta loppu on onnellinen, kuten kuuluu ollakin. Ei tätä arkea jaksaisi ilman sopivaa jännitystä ja onnellisia loppuja. Olen jo vuosia sitten todennut, että jos haluan oikeasti pakoa todellisuudesta ilman lisäahdistusta, niin kirjat (ja elokuvat) kannattaa valita mahdollisimman yliluonnollisista, toimintapläjäyksistä ja/tai teini-ikäisten valikoimista.

Tämän vuoden alusta alkaneen kuntaliitoksen myötä jouduin vaihtamaan työpisteeni 20 kilometriä kauemmas kunnanvirastolle. Jotta menetetty vapaa-aika ei niin paljon harmittaisi, niin keksin lainata äänikirjoja automatkalle. Enni Mustoset, jotka olen maininnut aiemmin, olivat ensimmäiset. Sen verran kaukaista historiaa olivat, että mielenkiintoa riitti, vaikka arkisista asioista kerrottiin - ei yhtään yliluonnollista. Nyt on menossa Sophien Kinsellan Kevytkenkäinen kummitus. Siinä päähenkilö on vähän ärsyttävä, mutta jännityksellä odotan, mitä kummitus hänelle opettaa. Lukeminen vie aikaa tärkeimmältä harrastukseltani eli tilkkutöiden ompelulta, joten äänikirjat ovat olleet apu siihenkin. Kovin paljon kevyttä luettavaa ei äänikirjavalikoimassa ole, ainakaan paikallisessa kirjastossa. Teinikirjoissa on myös se hyvä puoli, että ne ovat nopealukuisia. Juonesta ei tipahda, vaikka lukisi vain muutaman sivun kerrallaan (ruokapöydässä, vessassa :) ja ennen nukahtamista).

Ehdin viikko sitten ommella ystävälle syntymäpäivälahjaksi kevätliinan. Kirjapino varmistaa, että lukemista ja kuunneltavaa riittää, kun kirjasto menee kuukaudeksi kiinni Päijät-Hämeen kirjastotietokantojen yhdistämisen vuoksi. (Tänään hain 6 kirjaa lisää).

 
Keskeneräisten töiden viikonloppuna ompelimme lauantain ja sunnuntain. Valmiiksi tuli istuinalunen vaikka kesäteatteriin ja käsilaukku. Lisäksi kokosin roskapaloista "kravattiblokkeja", joista voisi tehdä vaikka kassin jossain vaiheessa.