keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulun odotusta

Joulu on kyllä outo juttu. Sitä mietiskelee pitkin syksyä suvun kesken, että mitä kukakin jouluna tekee, onko kotonansa ja tuleeko joku kylään. Kokoonnutaanko kaikki jollekulle vai jakaannutaanko eri paikkoihin. Jos kokoonnutaan yhteen, niin miten jaetaan ruokien tuomiset? Ja mitä ruokaa varataan kotiin, kun ei sitä toisten nurkissa ihan kaikkia pyhiä jaksa olla. Ja oma vuode kutsuu...

Päätetään, että otetaan ihan rauhallisesti vaan. Joulu tulee, vaikka kaappeja ei siivoakaan, eikö niin? Mitään lahjoja ei sitten tarvitse, paitsi lapsille jotain. Minkä kokoinen kinkku paistetaan? Kaikkia laatikoita ei varmaan tehdä, eli mikä jää pois. Jotain uutta reseptiä tekee mieli kokeilla, mutta sitten ruokaa on niin paljon, että osa jää syömättä. Varsinkin ne, jotka eivät näytä tutuilta. Joku ihana jälkiruokakin toisi juhlafiilistä, mutta kuka sitä jaksaa syödä, kun on jo kinkkua, kalaa ja laatikoita vatsat täynnä ja suklaa täyttää makeanhalut. Ei kannata nähdä vaivaa, jos uutuus jää syömättä.

Sitten kun on päädytty ratkaisuun joulunviettopaikan valinnassa ja muussa valmistelussa, niin jossain vaiheessa iskee tunne, että olisi kuitenkin pitänyt vielä kokeilla joku uusi ruoka. Joku kasvislisäke tai muuten terveellinen vaihtoehto. Vai sittenkin semmoinen hyydytetty kakku, jossa on piparkakkupohja. Pitää muuten vaihtaakin siihen suklaakeksipohja, kun se on parempaa. Ja ruokakaupassa pitää varmuuden vuoksi ostaa vielä yksi valkohomejuusto, paketti cocktailpiirakoita ja tarjoussuklaata, ettei lopu kesken. Ja hedelmiä! Jouluna pitää olla omenoita ja mandariinejä, kun niitä oli lapsenakin jouluisin. Ja kyllä sitä jotkut pienet lahjat lähimmille aikuisillekin pitää olla! Mielellään jotain itse tehtyä tai sitten syötäväksi kelpaavaa tai kosmetiikkaa, jonka saa kulutettua tulevan vuoden aikana. Ja siltä lähialueen käsityöläiseltä pitää ostaa jollekin jotain, että tulee tuettua pienyrittäjän elinkeinoa.


Viikkoa ennen joulua tunnelma nousee. On ihan pakko kuunnella jouluradiota, raskasta joulua ja sitä perinteistä Arja Korisevan joululevyä, jota olen kuunnellut jouluvalmisteluja tehdessä varmaan kohta 20 vuotta. Ja sieltä kuuluu "Kolme yötä jouluun on... " Lahjoja paketoidessa huomaa ostaneensa pitkin vuotta "kaikkea pientä", jonka oli unohtanut syksyn aikana ja varsinkin silloin, kun päätettiin, että kenellekään aikuiselle ei joululahjoja tarvitse ostaa. Silloin kaikki meni ullakolle laatikkoon ja unohtui. Nyt huomaa, että jollekin on ollut huomattavan helppo ostaa lahjoja (yleensä naisolento) ja jollekin toiselle taas ei (miespuolinen olento).  Hmmm... pystyisikö jonkun vähän vähemmän naisellisen jutun laittamaan pariskunnan yhteiseksi lahjaksi, ettei miespuoleinen koe syrjintää...
Ja se kuumeinen ruokaohjeiden selaaminen - löytyisikö kuitenkin joku uusi helppo resepti, jolla tulee varmasti hyvää ja josta kaikki tykkää?

Aatonaattona viimeistään ollaan jaloillaan koko päivä eikä muisteta juoda vettä tarpeeksi, eikä syödä säännöllisiä aterioita. Perhe saa komentoja aina kun äiti huomaa, että joku on toimeton. Keittiössä pyörii äidin muotoinen tornado. Pitää saada rosollit ja munavoit tehtyä, että voi siivota jäljet. Paremmat lautaset jemmasta - mihin ne tulikaan pakattua viime joulun jälkeen? Jääkaappiin ei mahdu enää mitään. Ulos pitää tehdä ruokiensäilytyspaikka, jonne ei hiiret ja linnut pääse kuokkimaan. Onko joulukuusi haettu saunaan sulamaan? Kenen vaatteet on vielä pyykkitelineellä? Mitä on pakattava mukaan kyläreissuun? Lattiat pitää pestä, että tulee juhlan tuntua ja puhdas tuoksu. Iltapäivän myöhäispuolella iskee taisteluväsymys ja hommasta loppuu ilo ja odotuksen tunne. Ja jalat on kipeät. Ukkokulta, lämmitä glögiä!

Sitten melkein aattona eli aatonaattoiltana noin yhdentoista aikaan, kun ruoat on pakattu kylmään, keittiö siivottu, pyykit kerätty, lattiat pesty ja tohina hiljentynyt, voi tyytyväinen perheenäiti hiljentyä kamomillateensä kanssa availemaan joulukoristelaatikoita, fiilistelemään muistoja menneiltä vuosilta ja koristelemaan kuusta. Varsinkin, kun lapset eivät ole enää kiinnostuneita koristelemaan ja äiti saa laittaa lempikoristeet ja omat teemavärit. Silloin tulee esiin se sisäinen joulumuori, joka ähkii noustessaan tuolille vihlovin polvin, mutta pakko on saada kultanauhat valumaan kuusenkylkiä alas. Se muori silittää vielä yöllä joululiinoja ja polttaa tuoksukynttilöitä. Kuuntelee joululauluja ja tirauttaa jouluitkut ihan vain väsymyksestä tai siksi että se pieni tyttö vei siemeniä linnulle, joka olikin pieni veli taivahasta. Ja vihdoin nukkumaan mennessään tietää, että kaikki on joko valmista tai sellaisessa vaiheessa, kun pitääkin.


Rauhallista adventtiaikaa kaikille!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Farkkufiilikset

Olen niin uponnut ompeluolotilaan, että tekstin tuottaminen ei ole tuottanut kirjallista tulosta pitkään aikaan. Nyt on massu niin täynnä isänpäiväruokaa ja kakkua, että en osaa päättää, jaksanko ommella, silittää vai tuijottaa ruutua. Päätin kompromissinä kirjoittaa ja julkaista samalla muutaman kuvan farkkukurssin tuotoksistani.

Päivölän kansanopisto oli syysloman alkajaisiksi hyvä työasioiden totaalisen nollauksen paikka, kun Sanna Paranko opetti farkkutilkkutöitä. Tein kaksi pientä kassia farkunpunteista. Toisen ilman koristuksia vein äidilleni, että aina ei kauppareissulle tarvitse ottaa isoa käsilaukkua mukaan. Toiseen ompelin vähän bling-blingiä koristeeksi, kun vuosia sitten olen hankkinut koristeen kirpputorilta ja hopeanauhaa käsityömessuilta. Äidille menneestä kassista ei tullut otettua kuvaa. Omassani on tarkoitus töissä kuljettaa puhelimia ja avaimia sellaisina päivinä, kun vaatteissa ei ole taskuja.


Tein autooni farkkukankaisen suojahanskan, joka suojaa kättä, kun raaputtaa jääskrapalla auton ikkunoita. Siitäkään ei ole kuvaa, mutta kuvitelkaa patakinnas ilman peukalon paikkaa ja keskisormen kohdalle skrapanvarren mentävä reikä ;)

Koska minulla oli viikon syysloma, niin mitäpä muuta tein kuin ompeluksia. Farkkuja minulla on jemmassa laatikkotolkulla ja meinasin tehdä vaikka mitä. Kurssilla sain opiskelijakollegan leikkuualustan kuljetuskassista idean ja aloitin oman farkkupaloista. Tein se loppuun kotona maanantaina. Sain käytettyä loppuun Cath Kidstonin suunnitteleman mansikkakankaan ja vuorikankaaksi laitetun vaaleansinisen sekoitekankaan. Ihanaa, kun joku oikeasti loppuu! Se on jotenkin hirveän tyydyttävää, kun tavara konkreettisesti vähenee!



Nauhoja ja pitsejä minulla on myös hurjan paljon erilaisia, joten en säälinyt niitä yhtään, vaan käytin surutta. Käyn näköjään aina vain useammin erilaisilla tilkkukursseilla, joten vihdoinkin minulla on leikkuualustalle kuljetuskassi. Ja valkoisen pitsin alla olevaan taskuun mahtuu pitkät viivottimet.

Tiistaina tein huopakovikerullalle suojapussin samalla ajatuksella. Sain käytettyä loppuun muutaman nauhanpätkän ja siivottua farkkusilppulaatikon ;)


Olen käynyt 20 vuotta sitten kansalaisopiston kankaankudonnassa. Loppupäätelmä oli, että sen lisäksi, että oli tylsää kutoa samannäköistä huopaa, pöytäliinaa yms. metritolkulla, käsivoimani eivät riittäneet mattojen paukuttamiseen, johon olisi saanut upotettua vaihtelua väreillä. Lyhyitä poppananpätkiä jaksoin tehdä useamman, mutta niitäkään ei monia kotipöydille tarvita, eikä minulla ollut silloin ompelukonetta, jolla olisi saanut ommeltua poppanoista kasseja tai pussukoita, tai edes siististi kantattua niistä tabletteja.
Yhteen mustaan puuvillaloimeen kudoin pätkän mustalla puuvillalangalla ja harmaalla ohuehkolla nauhalangalla. Ajatukseni oli jossain vaiheessa, että tekisin siitä läpällisen olkalaukun, mutta en ole osannut sitä tehdä. Nyt kun ehkä jo osaisin, en ole viitsinyt. Lomaviikon puolivälissä päätin, että nyt teen siitä ostoskassin. Se valmistuu nopeasti ja taas on yksi kangas vähemmän pyörimässä hyllyltä toiselle. Pohjalla on tukeva pahvi kannattelemassa maitopurkkeja.
(Samaan loimeen kudoin mustaa ja sinistä pellavalankaa, kun en muutakaan keksinyt ja ne palat odottelevat kohtaloaan vielä.)



Torstaina pidin shoppailuaamupäivän Tampereella. Kävin tilkkuilijaystävän kanssa pikaisesti Poppavakassa ja Ompelijanmaailmassa. Tärkein hankinta oli 22x34 tuumainen leikkuualusta! Nyt työpöydälläni on uusi iso ja vanha pieni rinnakkain :) Ihanan paljon leikkuutilaa!

Farkkulaatikossani oli ihan sarvien muotoon tikatut takataskut ja koska tilkkukurssillamme oli tulossa peuratrofee, joka oli tuttu jo Mäntyharjulta, aloin suunnitella farkkupeuraa.

Ja tuloksena syntyi Uljas P. Eura, joka on tällä haavaa viimeisin farkkutyö.





tiistai 27. syyskuuta 2016

Valmistakin välillä

Kyllä tuli hyvä mieli, kun sain ahkeroitua hullun maman blokin valmiiksi. Nyt on tyynyn toisella puolella Mäntyharjun kesäkurssilla jonain vuonna tehty taiteltu tähti. Ja toiselle puolelle sain tuon maman.



Ja viikonlopun kyläreissulla sain ommeltua vihdoin vuorin kiinni balleriinapussukkaan. Siitä tuli namin näköinen.


Toukokuisella Päivölän kurssilla aloittamani kukkablokit sain tikattua ja tästäkin tulee tyyny. Makuuhuoneeseen selän taakse kakkostyyny helpottamaan television katselua. Toiselle puolelle tein räjähtävää blokkia tummemman harmaalla reunuksella. Se on vielä tikkaamatta.




Töissä olen ollut jumissa peruskoulutilaston kanssa pari viikkoa. Iltaisin olenkin lähinnä leikannut, ommellut tai ainakin pessyt ja silittänyt kankaita, joita muutamia ostin ja muutamia sain. Jotain väriä elämään harmaiden tilastojen vastapainoksi. Pakko päästä selaamaan ja viikkailemaan värikkäitä kankaita. Samalla ajatus lentää, että tästäkin voisi tehdä sitä ja tuosta tätä!

Elämäntaparemonttini on jäänyt sitä vastoin ihan unholaan ja lohtusyöminen on vienyt mennessään. Ja vielä ei ole edes kummoisempi kaamos! Aamullakin on vielä valoisaa, kun lähden töihin. Yksi joogakerta jäi välistä tilastojen takia, mutta muuten sentään saan itseäni liikutettua pari kertaa viikossa. Paino kyllä napsahti takaisin viime talvisiin lukemiin pienen keväisen notkahduksen jälkeen. (syvä huokaus) Pitää taas muistaa vaihtaa sokeriset (suklaiset) välipalat terveellisempiin :) Olen toiveikas kuitenkin. Kun olen pystynyt siihen ennenkin, niin pystyn kyllä uudelleen. Minkä kokoinen painonvaihtelu onkaan vaarallista jojoilua? Nyt en halua tietää, ettei ala harmittaa!

Ps. Koira ei enää kaiva kuoppia puuvajaan, mutta nukkuu päivät ja käy öisin muutaman kerran haukkumassa jotain, jota se luulee kuulevansa... Ja välillä tietenkin käy sisällä nukkumassa. Antaisiko eläinlääkäri koirien unilääkkeitä, jotta se nukkuisi kahdeksan tuntia yhtä mittaa?

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Voi kreisi mama!

Meidän vanhalla koira-akalla on valeraskaus! Se on sekoillut jo monta kertaa tänä vuonna niin, että tuntuu kuin sillä olisi ollut jo neljä juoksuaikaa, mutta osa on tainnut jo ennenkin olla valeraskauksia. Eniten raivostusta ihmisissä, etenkin minussa, herättää se, että koira marhaa edestakaisin sisään ja ulos varsinkin yöllä. Ja se alkaa silloin, kun minä nostan persukseni sohvasta ja menen iltapesulle. Siihen asti koira nukkuu tyytyväisenä patjallaan. Kun minä nousen ja lähden liikkeelle eteistä kohti, koirakin havahtuu ja lähtee eteiseen, mutta ulko-ovelle asti. Päästän sen ulos, koska jos en päästä, se haukahtelee kuitenkin kohta vaativia kimakoita haukahduksia kasvavalla äänenvoimakkuudella. Hoidan iltatoimeni ja kiipeän yläkertaan makuuhuoneeseen, jossa ukkokulta on yleensä vedellyt sikeitä jo toista tuntia.

Siinä kun loikoilen ja nollaan ajatuksia, noin puolen tunnin päästä koira tahtoo sisälle. Havahdun, menen alakertaan avaamaan oven. Uudelleen nukkumisyrityksiä. Menee ehkä 10 - 15 minuuttia, sitten kuuluu kynsien rapina yläkerrasta. Rappuset se osaa hiipiä niin hiljaa, että koskaan en ehdi komentamaan sitä takaisin alakertaan, kun se on vielä rappusissa. Monesti havahdun vasta, kun se kolauttaa luunsa puulattialle.Miten paksukarvaisesta koirasta voi lähteäkin niin kova kolina! Ja jos nukkuisikin hiljaa siinä matolla, mutta kun pitää rapsuttaa niin, että joku nivel paukuttaa lattiaa. Tai sitten se alkaa nuolla itseään ja yön hiljaisuuden täyttää tasainen nassutus.

Rappukäytävän oveakaan ei saa niin tiukkaan kiinni, etteikö se saisi kuonollaa tökittyä ovea auki. Kun sen sitten kiukuissaan lennättää alakertaan, yleensä se kohta haluaa taas ulos. Jos ei juuri sillä kertaa, niin vähintään tunnin päästä, kun olen juuri nukahtanut. Aamuyöllä kahden aikaan saattaa ukkokulta herätä koiran haukahduksiin, kun se on väärällä puolella ovea. Sitten hän valvoo televisiota katsellen kesken uniensa, kun ei saakaan heti unta enää. Parina viime yönä poika on ollut koiran oven avaaja. Viime yönä kävin vessassa ja poika-rukka nukkui sohvalla, että on helpompi mennä ovelle kuin parvisängystä kapuamalla :) Kun yörumba tuottaa harmaita hiuksia, niin päivällä selviää, miten koira on kaivanut puuvajan maalattiaan pesäkoloa niin, että polttopuut on monen metrin alueelta peitetty multakerroksella.

Koira on jo jonkin aikaa ollut huonokuuloinen. Ei se kuule kaikkia pihaan tulevia autoja ja ihmiset saavat kävellä viereen herättämään koiran, kun se nukkuu häntä homeessa sisällä patjallaan. Näiden levottomien öiden vuoksi soitin ensin eläinlääkärille ja sitten ukkokullalle, että milloin eläinlääkärin vastaanottoaika on. Itse lähdin Koski-seuran hallituksen kokoukseen, ukkokulta tuli töistä ja vaihtoi vaatteet lähteäkseen vastaanotolle koiran kanssa. Kun hän astui ovesta ulos, koira juoksi saman tien koppiinsa piiloon! Ja se mokoma ei mene koppiin muuta kuin silloin, kun on uhka, että sille laitetaan panta ja hihna tai valjaat! Uskomaton otus! Joko se kuuli ja ymmärsi puhelut tai sitten se luki isäntänsä ajatukset! Panta ja fleksi eivät olleet edes näkyvissä vielä!

No, kuuden päivän lääkekuurin se vanha koira-akka sai. Pari päivää on mennyt ja koko ihmisperhe ainakin toivoo, että lääke alkaa pian vaikuttaa.

Toinen kreisi mama onkin viime tilkkutunnin hullun maman blokki. Alkuperäisen ohjeen mukaan aloitettiin 10 x 10 tuuman paloilla ja 2,5 tuuman kaitaleilla. Yksi fiksu opiskelija keksi, että kankaita ei mene mallin kokeilemiseen niin paljon, jos muuttaa tuumat senteiksi yksi yhteen. Eli kokeilimme 10 sentin neliöillä ja 2,5 sentin kaitaleilla. Tietenkin leikkasin osan kaitaleista 3,5 sentin levyisiksi. Jouduin siis leikkaamaan joistain blokeista jo heti sentin pois parista reunasta. Sitten kun reunustettu neliö jaettiin neljään osaan, olisi tietenkin kannattanut ensin tsekata, että kaikki neliöt olivat alunperin saman kokoisia, varsinkin kun olin ommellut niitä kahdella eri koneella, joista toisessa ei ole tilkkupaininjalkaa. Ja jos olisi leikannut huolella mitaten jokaisen erikseen, niin olisi varmemmin saanut aikaan 4 samankokoista neliön neljännestä. Kuten arvaatte, minulla niitä ei ollut. kun aloin ompelemaan paloja jälleen kasaan. Ja rivien yhdistämisessä pitäisi saumanvarat olla eri suuntiin silitetyt... Ei taida tarvita edes kertoa. Kun sain yhdestä rivistä ne käännettyä, niin kaitaleita yhteen mallatessani huomasin, että ne piti kuitenkin olla siihen toiseen suuntaan. Uudelleen silittämään, sitten ompelemaan ja sitten jälleen huomaan, että se kaitale olikin kääntynyt käsissäni ja oli väärin päin! Voi ##########! Ratkoja, paras ystäväni...

tiistai 6. syyskuuta 2016

Harrastusaika alkakoon!

Syyskuu alkoi ja samaten Wellamo-opiston kurssit. Ilmoittauduin vanhaan tuttuun astangajoogan alkeisryhmään. Olen käynyt joogatunneilla jo viisi vuotta, mutta aina vaan alkeisryhmäläisenä. Hyvä kun jaksan edes sen 60 minuuttia, on se sen verran voimaa vaativaa näille toimistotyöläisen lihaksille. Tärkein syy on kuitenkin se, että joka toinen maanantai heti joogan jälkeen alkaa tilkkukurssi viereisessä rakennuksessa! Sopivasti 15 minuutin siirtymä- ja eväidensyöntiaika välissä.
Uusi liikuntatuttavuus on huomenna. Ilmoittauduin Asahi-tunnille. Lainasin noin vuosi sitten kirjastosta Asahi - tietoisen liikkeen taito (tai jotain sinne päin) -nimisen kirjan pelkän nimen perusteella. Se vaikutti mielenkiintoiselta ja nyt sitä on onneksi sopivasti keskiviikkoisin. Kotikulmilla Hämeenkoskella tunti olisi pahasti työpäivän päällä klo 15 alkaen, mutta sitten huomasin ilokseni ja hämmästyksekseni, että nykyisellä työpaikallani Tiilikankaan koululla vastaava tunti on klo 17 alkaen. Tämä oli semmoinen maailmankaikkeuden vinkkaus, että paras totella. Eli huomenna suoraan töistä Asahi-tunnille.

Lukeminen on jäänyt vähemmälle, vaikka sain järjestettyä ompeluhuoneeseen hienon lukunurkkauksen.

Eilisen tilkkukerran jälkeen on sormet kutisseet ompelukoneen ääreen. Mutta tänään ei pystynyt, kun takaraivossa naputtaa myös kotiseutuseuramme Koski-seuran Leader-hankkeen talkootyöt. Olen kirjoittanut puhtaaksi entisen sotaveteraanin ja opettajan Eino Kujalan kirjoittamaa Seuralan historiikkia. Se on aikanaan ilmeisesti kirjoituskoneella naputeltu ja monen monituista kertaa kopioitu. Skannaamallakaan ei saanut kunnollista tekstiä enää sähköiseen muotoon, kun skanneri muuttaa kaikki himmeät kohdat ja kopioidessa tulleet mustat tahrat omituisiksi merkeiksi. Tämä minun piti kesälomallani tehdä, mutta en päässyt kuin puoliväliin. Näihin asioihin liittyen meillä oli myös työpajoja, joissa suunniteltiin verkkolehteä paperisten Kosken Kohioiden tilalle. Se on mielenkiintoista, mutta työpaivän jälkeen ei oikein jaksa keskittyä. Seuran hallituksen kokouskin on tulossa tällä viikolla. Ja perjantaina lähden viikonlopuksi Päivölän kansanopistoon kotisivukurssille, ihan vain oppiakseni lisää verkkojuttuja. 

Verannalla odottaa myös kaksi suurta kesäkurpitsaa, kun suunnittelin Koti ja maatalous -lehden ohjeen mukaan tehdä kesäkurpitsasta ja sitruunasta hilloa. Tänään se asia edistyi sitruunoiden oston verran! :) Ja omenasosettakin piti tehdä... Phiuh...

Ihan itseäni lohduttaakseni: Sirpa, kyllä sä ompeletkin vielä jotain... joskus... 

Kävelylenkillä löydetty yksisarvinen :)

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Syysvärit

Loma on jo niin kaukana, että ei ole kuin haalea muisto vain. Kesän kukkaset ovat puutarhassa jo kukkineet, syysleimu on enää kukassa. Sain onneksi loman lopuksi siirtää ompeluhuoneeni alakertaan. Olen siis ensi talven ukkokullan kanssa sentään samassa kerroksessa, vaikka eri päässä taloa ollaankin. Meidän talossa sekin tarkoittaa viereisiä huoneita :)

Vanhempi poika muutti pois kotoa ja nuorempi siirrettiin vanhemmalta jääneeseen huoneeseen, joten minä sain valoisan etelänpuoleisen kulmahuoneen. Remonttia en viitsinyt ehdottaa, muuten olisi muuttoni venynyt. Huone on vielä tilavan oloinen, kun iso osa kankaista on edelleen muovilaatikoissa ullakolla. Taidan toistaiseksi antaa ollakin. On niin paljon keskeneräisiä töitä, että ajattelin keskittyä ensin niiden valmiiksi tekemiseen - ainakin yritän keskittyä... Kohta alkaa taas Wellamo-opiston tilkkukurssi ja Sanna-ope, armoitettu tilkkuhullumme, tuo runsaat määrät uusia ideoita.

Mansetilkku-näyttelyn kävin katsomassa Tampereella. Oma perhosenikin oli siellä liihottelemassa. Oudosti kukkasen alapuolelle sijoitettuna. Yleensä lentelevät kukkien yllä...
Hieno kukka kyllä. Sen on tehnyt Kristiina Mäki. Lehdet ja varret houkuttavat minuakin kokeilemaan nauhojen aplikoimista, vai miksi sitä pitäisi sanoa...
Näyttelyssä oli paljon kivoja töitä. Kiitos Tampereen killoille, jotka näyttelyn järjestelyt hoitivat. Hieno homma!



Päivölän kansanopistossa olin viikko sitten viikonlopun tilkkupeitekurssilla, jossa opettajana oli Hannele Wakkari (Tilkkutaiwas-blogi).

Kokeilin Kuusama-blokkia ja tein laatikko- ja balleriinapussukat.

Balleriina jäi sen verran kesken, että vuori pitää vielä ommella käsin.

Jaakobin tikapuut -aiheen aloitin ihanan kirjavasta jellyrollista. Torkkupeitto on ajatuksena.

Aloitin uudessa työhuoneessani myös yhden päiväpeiton Ystävänsydän-blokeista, mutta siitä en laita kuvia, koska se on salaisuus, kunnes se valmistuu :)

Työkuviot vievät nyt paljon energiaa, kun siirryin kunnanvirastolta koulusihteeriksi ja hoidossani on kaikkiaan neljä koulua, joista kolme on minulle uusia tuttavuuksia henkilökuntineen. Ja tämän uuden kuntamme koulutoimistorutiinitkin ovat vähän erilaisempia kuin mihin olen tottunut. Uudet rutiinit, jotka pitää tehdä neljään kouluun huolimatta jatkuvan puhelimen pirinän keskeytyksistä, ovat imeneet voimia niin, että iltaisin ei ole jaksanut juuri muuta kuin ihailla kankaiden värejä. Kun saadaan lukuvuosi alkuun, oppilasasiat, iltapäivätoiminta ja koulukuljetukset pyörimään, niin seuraavaksi onkin tilastotietojen kerääminen ja tietojen tarkistaminen. Jospa lokakuussa sitten vähän rauhottuisi...

Kävin muuten kesälomalla pitkästä aikaa oman kylän kotiseutumuseossa ja mitä sieltä löytyikään: Tilkkupeitto!


Ompeluinspiraatiota odotellen...

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kesälomalla

Kesälomaa jo viikko takana. Keväällä jo suunnittelin, että parasta lomassa olisi, jos ei tarvitsisi lähteä kotoa mihinkään. Ajattelin jopa neljän viikon tehokuuria, jolloin keskityn terveellisien ruokien tekemiseen ja liikkuisin jälleen normaalia enemmän. Lopun ajan lukisin ja ompelisin...
Sitten omatunto vihjaisi, että lomalla olisi aikaa käydä tapaamassa sukulaisia ja ystäviä, joita ei muuten ehdi usein tapaamaan. Ja sitten alkoikin kalenteriin ilmestyä vaikka mitä.
Ja lukeminen on ollut nyt parasta ajanvietettä. Kuuntelin ennen lomaa työmatkoilla Laila Hirvisaaren kirjoittaman "Minä, Katariina" -kirjan cd-äänikirjana. Katariina alkoi kiehtoa ja historian suurnaiset muutenkin. Lainasin kasan ja olen hiukan hypellen tutustunut naisten historiaan ja historiallisiin naisiin. Välillä suututtaa lukea, kun miesten hallitsemassa maailmassa naiset ovat iankaiken olleet toisen luokan kansalaisia. Eipä siitä sen enempää - ei enempää pahaa mieltä, nyt on loma ja ajatukset pidetään kevyinä!

Mäntyharjun tilkkukurssiviikosta piti kirjoittamani jo pari viikkoa sitten. Lähdimme Mäntyharjulle jo sunnuntaina. Kolme naista yhdellä autolla ja peräkärryllinen tavaraa.

Mitä paremmin on varustautunut, sitä sujuvampaa on työteko. Sunnuntai-illaksi otin mukaan keskeneräisen työn. Kokosin talvella jämäpaloista "kravatti"blokkeja, joista suunnittelin tekeväni kassin. Toinen puoli oli vasta tikattu, mutta työ eteni mukavasti ja maanantai-iltana sainkin kesäkassin valmiiksi. Sisällä on yksi tasku. Vuori on oranssia pienikuvioista kukkaa.


Mietin kotona Sannan lähettämän ohjelman mukaan aika tarkkaan, mitä ajattelin tehdä, joten varasin muutamat farkut tällä kertaa kassien materiaaliksi. Talvikurssilla tehtyä punontaa haaveilin käyttäväni johonkin ja onnistuinkin yhdistämään sen ostoskassin taskuksi. Tässä kassissa on sama vuorikangas kuin kravattikassissa. Punontaan käytetyt nauhat taisin ostaa Lontoosta Camden Market -alueen intialaisesta kojusta. Indiskasta epäilin ostaneeni, mutta enää en ole varma, olivatko nämä kuitenkaan sieltä...

Toinen farkkulaukku valmistui tukirautojen kera. Tässä on taskuna unkarilainen punonta. Väänsin leikatun osan hiukan eri asentoon kuin Sanna oheisti, enkä tikannut sitä edes kokonaan kiinni. Tykkään tästä tosi paljon! Kassi on ollut käytössäni siitä asti. Materiaalina on pehmeä farkkupaita, joten se oli kevyempi ommeltava kuin paksuista farkuista tehdyt. Farkkupaidan taskuun saa avaimet jemmaan :) Ompelin pitsin vetoketjun viereen, jonka jälkeen vasta muistin, että siihen pitää mahtua se tukirauta! Oli onni onnettomuudessa, kun sain pujotettua raudan pitsinkiinnitysommelten väliin ja se on sillä tavalla jopa tukevampi ja nätimpi kuin vapaana  leveämmässä kujassa heiluessaan :)


Toinen punontakin tuli tehtyä. Sillä ei ole vielä sijoituspaikkaa ja tämän kuvion tikkasin kokonaan.

Vielä ilman sijoituspaikkaa on myös viisisakarainen tähti, joita laitoin kaksi päällekkäin. Molemmissa on myös vähän levyvanua välissä.

Neljäs kurssilla valmistunut laukku on olkalaukku. Tätä varten otin pellavamaista verhokangasta mukaan, mutta turkoosi puhutteli enemmän. Slurps... Keskiosa on painokuvioinen kangas ja reunoilla paksumpi puuvilla, jota ostin muutamaa väria keväällä kangasretkellä Kankaiselta Forssasta. Onneksi sattuivat hyvin yhteen! Tästäkin tykkään, mutta tähän ei mahdu tarpeellinen omaisuus mukaan, jos pitää olla jtain muutakin kuin puhelin ja lompakko.


Ja kurssin viimeisinä töinä valmistui kaksi meikkipussia. 
Balipops-kaitaleista kokosin toisen ja toinen on  yhtenäisestä kahvikuvioisesta palasta.

Tässä vielä yksi ilonaiheeni! Päivölän kurssilla aloitettu lompakko. Sain vihdoin käsinompelut tehtyä ja tämäkin on jo käytössä. Kokeilen vähän aikaa ja mietin, pitääkö minun vähän lisätä tilaa sivuihin, että kännykkä mahtuisi paremmin myös mukaan. Punonta on tässäkin omatekemä, valmiista nauhoista. Piti laittaa kolmatta väriä, kuten leveämmistä nauhoista tehdyssä, mutta näihin kapeisiin en saanut sitä menemään hyvin ja tuntui, että nauhatkin rispaantuivat helpommin kuin ne intialaiset.


Kesälomani alkajaisiksi kävin serkkuni (noitasiskoni) luona Tampereella. Kangasalan kesäteatterissa katselimme kulttuuriperhe Ilmonien tarinaa ja keskiviikkona tutustuimme pariin näyttelyyn. Näsilinna on vihdoin remontoitu ja sinne on koottu näyttely Nottbeckien perheestä, joka vaikutti suuresti Tampereen kehitykseen ja olivat Finlaysonin omistajia ja johtajia. Toinen näyttely siellä kertoi Suur-Merijoen kartanosta, joka tuhoitui Kannaksella sotien aikaan. Esineistöä oli kuitenkin jonkin verran esillä ja kuvia sekä piirroksia suunnitelmista. Monet olivat Eliel Saarisen aikaansaannoksia. Kaunista jugendia. 

Sara Hildénin taidemuseossa on Ron Mueckin näyttely. Se oli aivan mahtava! Olimme täysin häkeltyneitä ja hurmaantuneita Ron-nukentekijän taidonnäytteiden edessä! Uskomatonta, miten joku ihminen pystyy tekemään omin käsin sellaista, jota voisi pitää aivan oikeina ihmisinä. Katselin patsaita melkein henkeäni pidätellen, kun odotin, että joku niistä alkaisikin liikkua tai puhua.Jos vaan suinkin ehditte, niin suosittelen! Samalla kun käytte katsomassa Mueckia, niin käykää katsomassa Mansetilkku-näyttely, jossa on tilkkutöitä ympäri Suomen. Minunkin perhoseni on siellä :)



Nytpä taidan kaivaa esiin iltapalaa ja kirjan ja lötkähtää sohvalle nauttimaan niistä! Hyvää kesää!


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ajatuksenvirtaa

Hei taas pitkästä aikaa :)
Melkein olen kuullut ääniä... "Miksei Sirpa ole kirjoittanut mitään uutta?"
Myönnän, liian pitkä tauko on ollut. Mitä pitempi tauko, sitä suurempi on aloittamiskynnys. Monia asioita on ollut mielessä, mutta en ole saanut aikaiseksi tai on taas tullut mieleen vasta myöhään illalla tai sitten olen päättänyt tehdä jotain muuta kuin norkoilla tietokoneella. Olen siis norkoillut kirja kädessä tai tv:n edessä löhöten ;)
Yritän nyt totuttaa itseni taas näppäimistön ääreen tämmöisellä tajunnanvirtatekstillä.
Edellisten kirjoitusten aiheet ovat vielä ajankohtaisia. Paljon aikaa on mennyt ruokia punniten ja sulamo.fi -palveluun merkkaillessa. Liikkumaankin itseäni pakotin, kunnes tulin kipeäksi. Pitkästä aikaa tulin oikeasti kuumeeseen (pahimmillaan 39,15!!!). Olin ensin perjantaista sunnuntaihin kuumeessa ja maanantaina työterveyshoitaja kirjoitti vielä kolme päivää toipumislomaa. Maanantai-iltanakin oli vielä 37,43. Ainoa muu oire on ollut yskä. Ärsyttävä, kutittava yskä.
Paino lähti tunnollisen mittailun ja punnitsemisen myötä pikkuhiljaa alaspäin. Pahimpina sairaspäivinä en jaksanut muuta tehdäkään, kun juuri punnita jotain syötävää. Mutta nyt tauti alkaa olla voitettu ja ilmeisesti hormonikierto on sellaisessa vaiheessa, että yskän ärsyttävyys on vaihtunut sotkuisen kodin aiheuttamaan ärsytykseen ja ruokaa menisi puntarin ohi vaikka kuinka isot annokset. Yritän olla itselleni ja perheelleni armollinen ja pidättelen kiukunpuuskia. En ole jaksanut siivota itse ja miesväki on tehnyt hirveän pitkää päivää pelloilla, joten en voi heiltäkään vaatia isommin panostuksia kodinhoitoon. Jos juhannukseksi yrittäisi vähän tehostaa. Olen yrittänyt olla itselleni lisäksi armollinen syömisen suhteen. Paino heilahtaa heti ylöspäin, kun kaloreita tulee enemmän, mutta ei sentään kilotolkulla. Kyllä se taas normalisoituu, kärsivällisesti vain, no worries...
Joku pesänrakennusvietti on kuitenkin vallannut mieleni. Haluan muuttaa meidän etupihan terassin kauniiksi kesähuoneeksi. Se olikin alkuun hyvä yritys, mutta aikaa myöten se on muuttunut työkalu- ja työvaatevarastoksi. Koira ja linnut asuttavat sitä. Siksi muutos vaatii ensin miestyövoimaa, että saadaan vanhoilla ikkunoilla, harvalaudoituksella ja verkoilla "häkitettyä" koko terassi. Linnut nimittäin joko pommittavat koiraa jätöksillään, tulevat syömään koiran muroja ja vääntävät torttuja kävellessään terassilla tai sitten lentävät terassin yli lähistön suurista kuusista ja tiputtavat joko omia tai poikasten jätöspalloja, tietenkin juuri meidän terassin kohdalla! Kaiken lisäksi harakan tai räksän jätökset eivät ole mitään pieniä, vaan kunnon lentopommituksella saadaan puolet rappusesta rapattua! Laita siinä sitten tyynyjä tuoleille tai ruokapöydälle liina. Vaikka lentopommittajat ja rappusia myöten kiipeävät murorosvot onkin saatu verkkoestein vähenemään, niin pikkulinnut tulevat istuskelemaan pöydälle tai kaiteelle, eikä niiden suolen toiminta ole yhtään säädellympää kuin isommillakaan. Mur! Ja me jopa ruokittiin niitä talvella! Tässä sitten kiitos!
Kunhan ukkokulta ehtii ja jaksaa, niin koko terassi on kuin iso häkki, jota pehmennetään verhoin ja sohvatyynyin. Terassilämmitinkin meillä on, joten saadaan se kunnolliseen käyttöön juhannukseksi :)

Päivölän kansanopiston tilkkuviikonloppu oli 13. - 15.5. Opettajana oli Sanna Paranko ja ohjelmassa tilkkunalle, lompakko ja muuta kivaa. Tein lompakon, pari kyyhkyä ja kukkablokkeja, joista ei ole vielä kuvaa. Viikon päästä lähden Mäntyharjun kansalaisopistoon viikon tilkkukurssille Sannan oppiin. Vähän olen kerännyt jo kamoja kasaan. Pitäisi pystyä päättämään, mitä kankaita ottaisin tänä vuonna mukaan. Viime kesänä oli kelta-vihreä-oranssit ja muutama täsmäkangas mm. käsilaukkuun.
Ihanaa, kun on taas tulossa täydellinen rentoutumisviikko!
Juopunpolkumallilla lintuja. Laittaisinko kassin kylkiin...

Päivölän kurssin lompakot. Minun tekemä on tuo pinkki.
Muovi kiiltää ikävästi, mutta sen alla oleva punonta ei kestä hyvänä ilman suojaa.

Kylvökset. Vaikka maalla asutaan, niin helpompi on laittaa hyötykasvit istutusastioihin. Pyöreissä on porkkanaa, pinaattia, mangoldia ja persiljaa. lavakauluksessa lehtikaalia ja kesäkurpitsaa. Vesipiste on helposti lähellä, heti tuossa vasemmalla.
Muovista verkkoaitaa on nidottu puutarhaan menevien portaiden yläpäähän. Sieltä ei enää pompotella tulemaan. Ja muuten sisustukseen kuuluvat työsaappaat ja vihreä räksäverkko. Ei ihan viihtyisin terassi, jonka olen nähnyt :(

tiistai 10. toukokuuta 2016

Liikunnasta ja muista hormoneista

Viime kirjoituksessani sain purettua sen verran pahaa mieltä pois, että taisi joku endorfiinitippa jostain tirskahtaa. Sain nimittäin heti maanantaina käveltyä tunnin sauvakävelylenkin, kun oli vuosilomapäivä! Tiistaina puuhasin tunnin puutarhassa, haravoin, nyhdin kuolleita kukkavarsia ja kärräsin kasvijätteitä. Ja keskiviikkona minä ja polkupyöräni saivat pojalta kyydin töihin, joten poljin kotiin. Matka ei ole kuin vähän reilu 5 kilometriä, mutta mäkistä hiekkatietä.

Torstaina siivosin ullakon, vaikka käyttökäden olkapää, hartia ja kaulan sivu särkivät koko päivän, kun olin alkuviikolla haravoinut. Perjantaina ei tullut paljon liikuttua, muuta kuin autolla Turkuun. Lauantaina vähän lompsin äitini kanssa markkinoilla. Totesin, että näköjään vanhemmiten kunto rapistuu kovaa vauhtia, jos ei harrasta liikuntaa. Täytyy muistaa...
(Jos se nyt mikään kannustin silti oikeasti on...)

Sunnuntaina pyysin äitienpäivälahjaksi lenkkeilykaveriksi poikani. Ja hän suostui, kiltti ihana poika! Ja samaan reissuun lähti mukaan ukkokultakin. Kävelimme 7 kilometrin lenkin! Ajattelin toiveikkaasti, että nyt ne endorfiinit varmaan tuo jotain tunteita, kun tulee 1,5 tunnin kävely. Se on ainakin minun näkemykseni mukaan jo pitkäkestoista liikuntaa, jos mikä. Ja kilin villat, mitään tullut. Muuta kuin kauhea jano, kuuma ja pissahätä! Jaksoin sentään kotiin asti, ettei miesten tarvinnut kantaa äiteetä loppumatkaa kultatuolissa kotiin :)

Eilen pidinkin sitten lepopäivän ja parantelin lonkkien ja polvien ujellusta. Ei huvittanut edes ajatella liikuntaa. Muutenkin tuntuu, että viime viikon alkuinnostus hiipui. Jaksoin viikon pitää myös tarkkaa ruokapäiväkirjaa sulamossa. Olen vieläkin pitänyt, mutta huomaan itsestäni, että nyt alkaa lipsua.

Ihan kuin olisin ollut tässä hetkessä ennenkin (noin 258 kertaa). Viikon jaksan tsempata, sitten loppuu into. Toisen viikon yritän vähän sinne päin, kolmannella ja neljännellä en ollenkaan. Ne viikot (varsinkin jälkimmäisen) olen muutenkin pahalla päällä, tyytymätön ja turhautunut. Sen lisäksi, että on huono omatunto, kun tekee mieli syödä enemmän kuin kulutus sallii. Ärsyynnyn sotkuista, joita muut jättävät jälkeensä. Ja niistä asioista, joista saan sanoa joka kerta uudelleen: Korjaa leivänmurut, kun olet syönyt. Korjaa vaatteet lattialta. Vie roskat. Onko tämän työkalun paikka tässä?

Sitten taas tulee terästäytymisviikko, olen hyvällä tuulella ja kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Saatan aloittaa elämäntaparemontin uudelleen. Paino on tietenkin väliviikkojen aikana kivunnut takaisin sen, minkä ruokapäiväkirjaviikolla sain pudotettua. Jotenkin yhdistän tämän kuukautiskierron hormonitoimintaan. Kanssasisaret, oletteko samaa mieltä?

Juuri tämmöisellä viikolla, kun alkaa tuntua siltä, että mikään muu ei huvita, kuin tuijottaa ruutua tai lukea kirjaa, pitäisi jonkun "personal rainerin" tulla houkuttelemaan minua liikkeelle. Ja tehdä kotiin iltapäiväksi valmista terveellistä ruokaa, jottei tule syötyä liikaa eikä vääränlaista. Koska jos mikään muu ei huvita, niin syöminen lohduttaa!

Viikon kohokohdat :) Perjantaina Jarkko Aholan My Way -kiertueen päätöskonsertti Logomossa ja lauantaina Nutellaa letun päällä markkinoilla, slurps!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Liikunnasta ja endorfiineista

Mennyt viikko on ollut varsin liikuntapitoinen. Ainakin puheiden perusteella :) Keskustelu lähti alun perin käyntiin jo viikko sitten, kun sunnuntaiaamuna vuoteessani loikoillen viestittelin veljelleni, mistä hän saa innostuksen liikkumiseen. Onneksi on keksitty Whatsapp. Kirjepostin ja puhelinsoittojen aikaan emme olisi olleet näin tiheässä keskusteluyhteydessä toisiimme. Nyt olemme käyneet liikunta- ja muutakin elämäntapakeskustelua sisarusteni kanssa pitkin viikkoa.
Pääpointti on siis siinä, että minä olen inhonnut liikuntaa koko ikäni ja nyt ylipainoa on sen verran, että ryhtiliike pitää tehdä. Olen yli kaksikymmentä vuotta lukenut erilaisia ruokavalioon ja liikuntaan liittyviä kirjoja ja muita tekstejä, sekä käynyt luennoilla. Tietopohjaa on, mutta intoa ei.

Lapsena terveydelliset syyt vähensivät liikunnallisuuttani ja myös se, että minulla ei ollut ennen kouluikää juurikaan kavereita, joiden kanssa olisi tullut luontaisesti juoksenneltua paljon pelien ym. varjolla. Koulussa olin siis luokan huonoin liikunnassa. Ainoa, missä olen ollut hyvä, on ollut notkeutta vaativat lajit. Tällä hetkellä sitäkin vähentää reilu ylipaino. Enää ei taivu samalla tavalla nenä polviin, kun vatsa ottaa kiinni reisiin...
Olen kyllä aika ajoin harrastanut liikuntaa. Parikymppisenä liikuin koko talven ystäväni kanssa usean kerran viikossa. Kävimme joko kävelyllä tai sadesäällä jumppasimme jommankumman kotona Annen jumppakasetin tahtiin. Sitten ystäväni muutti eri paikkakunnalle.

Muutama vuosi sitten innostuin kahvakuulatreeneistä. Kunnes siihen lisättiin juoksemista ja muuta kuntoharjoittelua niin paljon, että se ei ollut enää kivaa näin huonokuntoiselle. Osittain se jäi myös siksi, että vahvempi käteni, "hiirikäteni", meni jumiin ja alkoi puutua ja särkeä.
Taitaa olla miltei kymmenen vuotta siitä, kun kävin myös suunnistuskurssin. Sen varjolla tuli sitten käveltyä tunti milloin missäkin maastossa. Siinäkin kyllä pääasia oli hyvä kävelykaveri, Mrs R! :)

Wellamo-opistomme on järjestänyt täällä kotipaikkakunnallani Hämeenkoskella astangajoogaa useana vuonna. Muutaman vuoden on ollut myös vaihtoehtona lempeä jooga. Molempia olen myös vuosien varrella kokeillut vaihtaen sen mukaan, miten työt ja tilkkutyöt ovat aikaa antaneet. Viimeiset pari vuotta olen ollut astangan aloittelijaryhmässä, koska se sopii aikatauluun. Se on fyysisesti melko rankkaa, mutta notkeus tuottaa iloa. Minun tarkoitukseni ei ole kehittyä taitavaksi joogiksi, vaan se on minulle se viikon pakollinen liikunta, että tulee tehtyä edes jotakin. Työpaikkani henkilöstöetuna saa myös uimahalliin lippuja alennuksella. Olen muutaman kerran tämän kevään aikana käynyt vesijuoksemassa. Päätin, että heti töiden jälkeen puoli tuntia ja sitten vasta kotiin.

Veljeni sanoo saavansa hyvän mielen liikunnasta. Tulee kuulemma voittajafiilis, kun on ylittänyt itsensä. Terveysnäkökohdat ovat hänelle myös tärkeitä. Minulle tulee liikunnasta vain hiki ja katson kelloa parin minuutin välein, että koska saa lopettaa.  Jos teen jotain niin, että "ylitän itseni", olen kipeä. Kävelyretkien jälkeen jalat ovat levottomat ja lonkkiin sattuu. Unikaan ei tule, jos ei ota särkylääkettä. Missä on ne endorfiinit, häh?

Sisareni, joka opiskelee lähihoitajaksi, sanoi viimeksi kouluja käyneenä, että kyllä minullakin keho tuottaa mielihyvähormonia samalla tavalla kuin muillakin. Kyse on vain pään sisäisestä esteestä, jonka yli pitää päästä, että ottaa sen fiiliksen vastaan. Uskon, että hormonia minussakin erittyy, mutta se ehkä ei tunnu samalla tavalla kuin joillain toisilla. Voiko olla mahdollista, että koska on hidas aineenvaihdunta ja puudutusaineetkin imeytyvät minulla hitaammin, myös hormonin vaikutus on vaimeampi? Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Toiset tykkäävät makeasta ja toiset suolaisesta. Kai hormonitoimintakin voi olla erilaista.

Vai pitäisikö jaksaa liikkua pidempään? Wikipedian mukaan endorfiinit liitetään etenkin pitkäkestoiseen liikuntaan. "Runner's high" tulee pitkänmatkanjuoksijoille. Eli ensin itku kurkussa pakotat itsesi lenkille päivästä toiseen, että kunto kasvaa, että voit sitten jonain päivänä juosta niin pitkään, että tulee liikunnasta hyvä olo? Minulla on niin paljon muutakin tekemistä, mielekkäämpää tekemistä, josta tulee hyvä olo heti, miksi tekisin sellaista, josta tulee paha mieli...  Jos tämä on se pään sisäinen este, niin olkoon.

Työkaverinikin kanssa tästä puhuin ja hän oli sitä mieltä, että ei sitä endorfiinia ehkä kuitenkaan samalla tavalla erity kaikilla. Toisille tulee kunnon "rush" kun liikkuu, toisille tulee vaan hyvä mieli siitä, kun näkee luonnon ihmeitä ja on ylipäätään lähtenyt liikkeelle. Wikipedian mukaan endorfiineja erittyy myös unen, mielimusiikin kuuntelun, nauramisen, itkemisen ja seksin aikana sekä auringonpaisteessa ja kaakaosta. Ja totta se on. Kun syön suklaata auringonpaisteessa musiikkia kuunnellen, minulla on tosi hyvä mieli :) Hyvä kirjakin musiikin tilalla toimii!

Tilkkukurssimme viimeisellä kerralla puhuimme liikunnan tuottamista tai tuottamattomista endorfiineista. Opettajamme Sanna on kanssani tästä niin samaa mieltä, että alan epäillä yhteistä geeniperimää enemmän hänen kuin veljeni kanssa ;) Liikunta on pakkopullaa ja kellon katselua, mutta auta armias, kun pääsee ompelemaan! Tilkkutöiden tekemisestä nimittäin tulee hyvä mieli! Ollaan ihan liekeissä, kun saadaan ommella koululla 10 tuntia putkeen. Ja mikä ilo tulee kankaiden väreistä! Tai jännittävistä tekniikoista!

Itselläni tulee hyvä mieli myös siististä kodista :) Vai mitä mieltä olette näistä työhuoneen ennen ja jälkeen -kuvista?



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Aamiaisnautinto

Ensin varoitukset
  • Ravintola- ja suurkeittiöalan ammattilaisille: Tämä on kotikeittiössä itselle valmistettua. Ei edes muille perheenjäsenille, joten hygieniasäännöksistä ei ole välitetty, ne on vältetty.
  • Ruokabloggaajille: tämä ei ole edes harrastelijakokkaajan blogi, saatika jonkun taitavamman, joten älkää kuvitelko saavanne tästä mitään nautintoa. Tämä on sekalaisten asioiden blogi.
  • Valokuvaajille tai valokuvausta intohimoisesti harrastaville: Otan kuvat menneen talven ja sitä edellisen kesän lumiallani. Valot on mitä on ja tarkkuus jossain mihin osuu. Jos silmiinne sattuu tai hermo alkaa nykiä, vaihtakaa heti sivua, ennen kuin ehditte yhdenkään kuvan kohdalle.
  • Tilkkutyöläisille: Teekuppi on kyllä leikkuualustan päällä, mutta tee ehti jäähtyä, joten mitään vahinkoa ei alustalle sattunut.
  • Kaikille: Jos sielunne, silmänne tai muut osanne kärsivät, vaihtakaa sivua, mitään vahingonkorvauksia ei ole varaa maksaa.

Otetaan ensin auki tietokone, johon on reilu vuorokausi takaperin laitettu Windows 10 marinoitumaan. Koneen päällä on teksti "Plays well with Windows 10".

Nyt kaikki odottavat henkeään pidätellen, miten alan sadattelemaan, kuinka hankalaa nyt on ja mikään ei pelaa. Mutta, surprise, plays well! Olen kaikessa rauhassa jo pari tuntia selannut Facebookissa Tilkusta asiaa -ryhmää ja omalla blogilistallani ja vähän muuallakin olevia blogeja. Lataamisessa kesti melko kauan edellisyön ja eilisaamun aikana, mutta syy oli nettiyhteyden valinnassa. Aivan, meillä on kaksi yhteyttä, joista maksetaan molemmista kuukausimaksua - älkää kysykö enempää...

Ihmetystä aiheutti Edge-selain, joka ilmestyi automaattisesti ja on vähän erilainen kuin Explorer, johon olen tottunut. Mutta Explorer löytyi helposti ja siellä oli kaikki suosikit yms. valmiina.
Latasin eilen illalla nopsaan Adobe Digital Editions -ohjelman ja Adlibris-kirjakaupasta ostin Konmari-kirjan e-kirjana luettavaksi. Melko helppoa ja nopeaa!

No kaiken tuon aamuisen lukemisen jälkeen minulle tuli nälkä. Aamupalalle pitäisi mennä siis. Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu, että elämä on aina samanlaista? Aina samat vaatteet päälle, aina samat kalkkunaleikkeet samalle leivälle, aina sama sotku keittiössä, tätä voisi jatkaa aina ja aina vaan.
Eilen ruokakaupassa oli Pirjon Pakarin konsulentti maistattamassa leipää ja ostin ohraleivän ja täysjyväkauran (molemmissa tietenkin suurin osa jauhoista on vehnää, kuinkas muuten). Maistuivat kuitenkin vaihteeksi vähän erilaiselta kuin Kaura100 tai reissumiehet. Päälle levitin Violan paprika-chili-tuorejuustoa reilusti ja siivutin päälle loput mozzarellajuustosta, jonka päiväykset olivat jo menneet. Meillä siis äiti syö, jos muille ei kelpaa. Koiralta ei kysytty.

Nautinto tulikin sitten siitä, että löysin lähes kuivuneesta basilikaruukusta vielä tuoreitakin lehtiä ja kahden väriset tomaatit kruunasivat voileivät ja vähensivät sekä värin että vitamiinintarvettani. Ja toinen nautinto tuli siitä, kun on lauantaiaamu, eikä tarvinnut lähteä töihin eli aamupalan voi nauttia työhuoneessa keittiön sijaan, kirjoittaen samalla blogia. Kolmas nautinto tuli siitä, että sain kupin ja lautasen mahtumaan pöydän reunalle ilman, että toiselta reunalta tippui mitään lattialle.




Työhuoneeni pöydälle, ynnä muualle, on kertynyt tässä menneinä viikkoina kaikkea kamaa, kun olen raivannut ullakkotavaroitamme edelleen, rauhalliseen tahtiin. Kankaat ja vanut ovat edellisestä vvv-viikonlopustamme jääneitä, eli reilun kuukauden takaa. VVV = vähän vielä vaiheessa tai viitta vaille valmiit - tilkkuopettaja Hannele Wakkarin keksimät termit UFOn = unfinished objects tilalle.

On ollut antoisampaa kaivaa vuosi-pari sitten viimeksi siivottuja ullakkotavaroita kuin siivota tämän vuoden heitteillejääneitä...

Nenäliinat ovat ukkokullan mummon ja papan vanhoja, mutta siistissä kunnossa, joten säästin ne, kun kyllä joskus tarvitsee pehmeää kangasnenäliinaa. Ne odottavat parhaan sijoituspaikan löytymistä, että löytyvät silloin kun jollain on nenänalunen rikki niistämisestä. Kupin pohjalla ei ole hiuksia, vaan tiskikoneessa on lasitus haljennut ensimmäisessä pesussa. Sen jälkeen ovatkin säilyneet koneessa monta sataa pesua. On sekin kummallista. Onkohan tuossakin joku opetus? Opettele sietämään epätäydellisyyttä ympärilläsi? En ole oppinut, mutta se onkin toisen kirjoituksen aihe aikanaan.

Kortissa on ihan kummalliseen käsityölajiin viittaava kuva, mutta teksti on nautinnollinen ja tarpeeseen tulevan oiva: Elämän on tarkoitus olla värikästä! Kiitos Mrs R!

Näistä se nautinnollinen olo sitten tänään tulikin.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Juhlaa juhlan perään

Kyllä oli mukavat hautajaiset ;)
Minut oli perjantaina kutsuttu edelliseen työpaikkani viimeisiin juhliin. Orimattila-instituutin aikaan alkoivat työni, Koulutuskeskus Salpauksen alkuaikaan lähdin pois ja nyt Orimattilan viimeinenkin toimipiste lopetetaan ja kaikki koulutus siirtyy Lahteen. Tuntuu, että muutos on pysyvä olotila joka puolella. Mutta ei kai se pysähtyneisyyskään hyväksi ole...

Tilanne on kyllä tosi raskas heille, jotka odottelevat varmistuksia uusista sijoituspaikoistaan, itse nautin vain jälleennäkemisen ilosta. Yhdessä kokattiin eli tehtiin pizzoja, salaatteja ja mutakakkua. Hyviä olivat ja vatsa oli pinkeänä lopun iltaa. Toivottavasti kalustolle ja kauniille astiastoille löytyy hyvät sijoituspaikat myös. Kivasti olivat kattaneet kahvipöytään näytille kaikkia mahdollisia kuppeja, joita talosta löytyi. Ja muutenkin värit tekivät haikea-aiheisesta juhlasta ja oppilaiden ruokasalista juhlavamman.



 
 
Jotenkin tuo Orimattilan työyhteisömme on ollut koko työhistoriani merkittävin. Joka työpaikassa on tietenkin ihmisiä, joiden kanssa ei synny välitöntä lämmintä yhteishenkeä tai henkilöitä, joita mieluiten välttelee, mutta voi myös olla työyhteisöjä, jotka jäävät mieleen vain yhdentekevinä.
 
Minulle Orimattilassa muodostui paras työkaveruudesta alkanut ystävyys koko työhistoriani ajalta. Tapaan neljää entistä työkaveriani vieläkin säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka vaihdoin työpaikkaa jo yhdeksän vuotta sitten. (Uskomatonta, miten aika kuluu!) Miten sattui, että päädyin juuri Orimattilan Heinämaantielle ja että siellä oli juuri ne ihmiset, jotka merkitsevät minulle niin paljon? Se tuki, kannustus, ilo ja energia, jota aina saan tapaamisistamme! Tuntuu, että se tulee aina siihen tarpeeseen, mitä minulla milloinkin on. Toivottavasti pystyn edes sirusen antamaan siitä takaisin.
Tapaamisten lisäksi porukasta on muodostunut pienempiä harrastusporukoita. Yhden rouvan sain houkuteltua tilkkukurssillemme ja toisen kanssa tapaan joka kesä Orimattilan Villa Roosan taidenäyttelyssä. Niin hyvin toimii telepatiamme, että yhtenä kesänä, jolloin en saanut sovittua hänen kanssaan, milloin menemme näyttelyä katsomaan, päädyimme kuitenkin sinne samaan aikaan!
 
 
Lauantaina oli sitten toiset juhlat. Tämänkin filosofia tai psykologia olisi tutkimisen arvoinen juttu. Yksi ihanan positiivinen ja herkkä nainen kutsui ystäviään koolle jokunen vuosi sitten. Joukossa oli naisia, jotka eivät olleet ennen nähneet toisiaan, mutta koska kaikki olimme illan emännän ystäviä, olimme ystäviä myös keskenämme! Ihanan positiivisia, luovia, kauniita ja ehkä jokainen omalla tavallaan höpsöjä naisia :) Naurua ja tanssia!
Porukkamme on sittemmin käynyt Kööpenhaminassa ihastelemassa Tivolin joulumarkkinoita ja nyt lauantaina tapasimme jälleen. Ystävälläni on todella kaunis koti ja kaksi hauskaa karvakaveria :) Tunsin, miten sieluni kehräsi tyytyväisyydestä, kun lähdin illalla kotiin.
Olen ollut hiukan alakuloinen ja äkeä, mutta sille en onneksi voi mitään, että positiivisesta seurasta saan energiaa.
 


Sain myös kuvattua sen taannoin valmistuneen käsilaukun.

Bali Pops -kaitaleista ommeltu kassi.
Sangat purettu vanhasta kirppisostoksesta.

Vetoketjukaitaleen voi nostaa ylös, joten tulee vähän lisätilaa.
Kassiin mahtuu A4 vaakasuuntaan.

Sain myös valmiiksi niin vadelmaisen pussukan, että vesi nousee kielelle.