sunnuntai 21. elokuuta 2016

Syysvärit

Loma on jo niin kaukana, että ei ole kuin haalea muisto vain. Kesän kukkaset ovat puutarhassa jo kukkineet, syysleimu on enää kukassa. Sain onneksi loman lopuksi siirtää ompeluhuoneeni alakertaan. Olen siis ensi talven ukkokullan kanssa sentään samassa kerroksessa, vaikka eri päässä taloa ollaankin. Meidän talossa sekin tarkoittaa viereisiä huoneita :)

Vanhempi poika muutti pois kotoa ja nuorempi siirrettiin vanhemmalta jääneeseen huoneeseen, joten minä sain valoisan etelänpuoleisen kulmahuoneen. Remonttia en viitsinyt ehdottaa, muuten olisi muuttoni venynyt. Huone on vielä tilavan oloinen, kun iso osa kankaista on edelleen muovilaatikoissa ullakolla. Taidan toistaiseksi antaa ollakin. On niin paljon keskeneräisiä töitä, että ajattelin keskittyä ensin niiden valmiiksi tekemiseen - ainakin yritän keskittyä... Kohta alkaa taas Wellamo-opiston tilkkukurssi ja Sanna-ope, armoitettu tilkkuhullumme, tuo runsaat määrät uusia ideoita.

Mansetilkku-näyttelyn kävin katsomassa Tampereella. Oma perhosenikin oli siellä liihottelemassa. Oudosti kukkasen alapuolelle sijoitettuna. Yleensä lentelevät kukkien yllä...
Hieno kukka kyllä. Sen on tehnyt Kristiina Mäki. Lehdet ja varret houkuttavat minuakin kokeilemaan nauhojen aplikoimista, vai miksi sitä pitäisi sanoa...
Näyttelyssä oli paljon kivoja töitä. Kiitos Tampereen killoille, jotka näyttelyn järjestelyt hoitivat. Hieno homma!



Päivölän kansanopistossa olin viikko sitten viikonlopun tilkkupeitekurssilla, jossa opettajana oli Hannele Wakkari (Tilkkutaiwas-blogi).

Kokeilin Kuusama-blokkia ja tein laatikko- ja balleriinapussukat.

Balleriina jäi sen verran kesken, että vuori pitää vielä ommella käsin.

Jaakobin tikapuut -aiheen aloitin ihanan kirjavasta jellyrollista. Torkkupeitto on ajatuksena.

Aloitin uudessa työhuoneessani myös yhden päiväpeiton Ystävänsydän-blokeista, mutta siitä en laita kuvia, koska se on salaisuus, kunnes se valmistuu :)

Työkuviot vievät nyt paljon energiaa, kun siirryin kunnanvirastolta koulusihteeriksi ja hoidossani on kaikkiaan neljä koulua, joista kolme on minulle uusia tuttavuuksia henkilökuntineen. Ja tämän uuden kuntamme koulutoimistorutiinitkin ovat vähän erilaisempia kuin mihin olen tottunut. Uudet rutiinit, jotka pitää tehdä neljään kouluun huolimatta jatkuvan puhelimen pirinän keskeytyksistä, ovat imeneet voimia niin, että iltaisin ei ole jaksanut juuri muuta kuin ihailla kankaiden värejä. Kun saadaan lukuvuosi alkuun, oppilasasiat, iltapäivätoiminta ja koulukuljetukset pyörimään, niin seuraavaksi onkin tilastotietojen kerääminen ja tietojen tarkistaminen. Jospa lokakuussa sitten vähän rauhottuisi...

Kävin muuten kesälomalla pitkästä aikaa oman kylän kotiseutumuseossa ja mitä sieltä löytyikään: Tilkkupeitto!


Ompeluinspiraatiota odotellen...

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kesälomalla

Kesälomaa jo viikko takana. Keväällä jo suunnittelin, että parasta lomassa olisi, jos ei tarvitsisi lähteä kotoa mihinkään. Ajattelin jopa neljän viikon tehokuuria, jolloin keskityn terveellisien ruokien tekemiseen ja liikkuisin jälleen normaalia enemmän. Lopun ajan lukisin ja ompelisin...
Sitten omatunto vihjaisi, että lomalla olisi aikaa käydä tapaamassa sukulaisia ja ystäviä, joita ei muuten ehdi usein tapaamaan. Ja sitten alkoikin kalenteriin ilmestyä vaikka mitä.
Ja lukeminen on ollut nyt parasta ajanvietettä. Kuuntelin ennen lomaa työmatkoilla Laila Hirvisaaren kirjoittaman "Minä, Katariina" -kirjan cd-äänikirjana. Katariina alkoi kiehtoa ja historian suurnaiset muutenkin. Lainasin kasan ja olen hiukan hypellen tutustunut naisten historiaan ja historiallisiin naisiin. Välillä suututtaa lukea, kun miesten hallitsemassa maailmassa naiset ovat iankaiken olleet toisen luokan kansalaisia. Eipä siitä sen enempää - ei enempää pahaa mieltä, nyt on loma ja ajatukset pidetään kevyinä!

Mäntyharjun tilkkukurssiviikosta piti kirjoittamani jo pari viikkoa sitten. Lähdimme Mäntyharjulle jo sunnuntaina. Kolme naista yhdellä autolla ja peräkärryllinen tavaraa.

Mitä paremmin on varustautunut, sitä sujuvampaa on työteko. Sunnuntai-illaksi otin mukaan keskeneräisen työn. Kokosin talvella jämäpaloista "kravatti"blokkeja, joista suunnittelin tekeväni kassin. Toinen puoli oli vasta tikattu, mutta työ eteni mukavasti ja maanantai-iltana sainkin kesäkassin valmiiksi. Sisällä on yksi tasku. Vuori on oranssia pienikuvioista kukkaa.


Mietin kotona Sannan lähettämän ohjelman mukaan aika tarkkaan, mitä ajattelin tehdä, joten varasin muutamat farkut tällä kertaa kassien materiaaliksi. Talvikurssilla tehtyä punontaa haaveilin käyttäväni johonkin ja onnistuinkin yhdistämään sen ostoskassin taskuksi. Tässä kassissa on sama vuorikangas kuin kravattikassissa. Punontaan käytetyt nauhat taisin ostaa Lontoosta Camden Market -alueen intialaisesta kojusta. Indiskasta epäilin ostaneeni, mutta enää en ole varma, olivatko nämä kuitenkaan sieltä...

Toinen farkkulaukku valmistui tukirautojen kera. Tässä on taskuna unkarilainen punonta. Väänsin leikatun osan hiukan eri asentoon kuin Sanna oheisti, enkä tikannut sitä edes kokonaan kiinni. Tykkään tästä tosi paljon! Kassi on ollut käytössäni siitä asti. Materiaalina on pehmeä farkkupaita, joten se oli kevyempi ommeltava kuin paksuista farkuista tehdyt. Farkkupaidan taskuun saa avaimet jemmaan :) Ompelin pitsin vetoketjun viereen, jonka jälkeen vasta muistin, että siihen pitää mahtua se tukirauta! Oli onni onnettomuudessa, kun sain pujotettua raudan pitsinkiinnitysommelten väliin ja se on sillä tavalla jopa tukevampi ja nätimpi kuin vapaana  leveämmässä kujassa heiluessaan :)


Toinen punontakin tuli tehtyä. Sillä ei ole vielä sijoituspaikkaa ja tämän kuvion tikkasin kokonaan.

Vielä ilman sijoituspaikkaa on myös viisisakarainen tähti, joita laitoin kaksi päällekkäin. Molemmissa on myös vähän levyvanua välissä.

Neljäs kurssilla valmistunut laukku on olkalaukku. Tätä varten otin pellavamaista verhokangasta mukaan, mutta turkoosi puhutteli enemmän. Slurps... Keskiosa on painokuvioinen kangas ja reunoilla paksumpi puuvilla, jota ostin muutamaa väria keväällä kangasretkellä Kankaiselta Forssasta. Onneksi sattuivat hyvin yhteen! Tästäkin tykkään, mutta tähän ei mahdu tarpeellinen omaisuus mukaan, jos pitää olla jtain muutakin kuin puhelin ja lompakko.


Ja kurssin viimeisinä töinä valmistui kaksi meikkipussia. 
Balipops-kaitaleista kokosin toisen ja toinen on  yhtenäisestä kahvikuvioisesta palasta.

Tässä vielä yksi ilonaiheeni! Päivölän kurssilla aloitettu lompakko. Sain vihdoin käsinompelut tehtyä ja tämäkin on jo käytössä. Kokeilen vähän aikaa ja mietin, pitääkö minun vähän lisätä tilaa sivuihin, että kännykkä mahtuisi paremmin myös mukaan. Punonta on tässäkin omatekemä, valmiista nauhoista. Piti laittaa kolmatta väriä, kuten leveämmistä nauhoista tehdyssä, mutta näihin kapeisiin en saanut sitä menemään hyvin ja tuntui, että nauhatkin rispaantuivat helpommin kuin ne intialaiset.


Kesälomani alkajaisiksi kävin serkkuni (noitasiskoni) luona Tampereella. Kangasalan kesäteatterissa katselimme kulttuuriperhe Ilmonien tarinaa ja keskiviikkona tutustuimme pariin näyttelyyn. Näsilinna on vihdoin remontoitu ja sinne on koottu näyttely Nottbeckien perheestä, joka vaikutti suuresti Tampereen kehitykseen ja olivat Finlaysonin omistajia ja johtajia. Toinen näyttely siellä kertoi Suur-Merijoen kartanosta, joka tuhoitui Kannaksella sotien aikaan. Esineistöä oli kuitenkin jonkin verran esillä ja kuvia sekä piirroksia suunnitelmista. Monet olivat Eliel Saarisen aikaansaannoksia. Kaunista jugendia. 

Sara Hildénin taidemuseossa on Ron Mueckin näyttely. Se oli aivan mahtava! Olimme täysin häkeltyneitä ja hurmaantuneita Ron-nukentekijän taidonnäytteiden edessä! Uskomatonta, miten joku ihminen pystyy tekemään omin käsin sellaista, jota voisi pitää aivan oikeina ihmisinä. Katselin patsaita melkein henkeäni pidätellen, kun odotin, että joku niistä alkaisikin liikkua tai puhua.Jos vaan suinkin ehditte, niin suosittelen! Samalla kun käytte katsomassa Mueckia, niin käykää katsomassa Mansetilkku-näyttely, jossa on tilkkutöitä ympäri Suomen. Minunkin perhoseni on siellä :)



Nytpä taidan kaivaa esiin iltapalaa ja kirjan ja lötkähtää sohvalle nauttimaan niistä! Hyvää kesää!


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ajatuksenvirtaa

Hei taas pitkästä aikaa :)
Melkein olen kuullut ääniä... "Miksei Sirpa ole kirjoittanut mitään uutta?"
Myönnän, liian pitkä tauko on ollut. Mitä pitempi tauko, sitä suurempi on aloittamiskynnys. Monia asioita on ollut mielessä, mutta en ole saanut aikaiseksi tai on taas tullut mieleen vasta myöhään illalla tai sitten olen päättänyt tehdä jotain muuta kuin norkoilla tietokoneella. Olen siis norkoillut kirja kädessä tai tv:n edessä löhöten ;)
Yritän nyt totuttaa itseni taas näppäimistön ääreen tämmöisellä tajunnanvirtatekstillä.
Edellisten kirjoitusten aiheet ovat vielä ajankohtaisia. Paljon aikaa on mennyt ruokia punniten ja sulamo.fi -palveluun merkkaillessa. Liikkumaankin itseäni pakotin, kunnes tulin kipeäksi. Pitkästä aikaa tulin oikeasti kuumeeseen (pahimmillaan 39,15!!!). Olin ensin perjantaista sunnuntaihin kuumeessa ja maanantaina työterveyshoitaja kirjoitti vielä kolme päivää toipumislomaa. Maanantai-iltanakin oli vielä 37,43. Ainoa muu oire on ollut yskä. Ärsyttävä, kutittava yskä.
Paino lähti tunnollisen mittailun ja punnitsemisen myötä pikkuhiljaa alaspäin. Pahimpina sairaspäivinä en jaksanut muuta tehdäkään, kun juuri punnita jotain syötävää. Mutta nyt tauti alkaa olla voitettu ja ilmeisesti hormonikierto on sellaisessa vaiheessa, että yskän ärsyttävyys on vaihtunut sotkuisen kodin aiheuttamaan ärsytykseen ja ruokaa menisi puntarin ohi vaikka kuinka isot annokset. Yritän olla itselleni ja perheelleni armollinen ja pidättelen kiukunpuuskia. En ole jaksanut siivota itse ja miesväki on tehnyt hirveän pitkää päivää pelloilla, joten en voi heiltäkään vaatia isommin panostuksia kodinhoitoon. Jos juhannukseksi yrittäisi vähän tehostaa. Olen yrittänyt olla itselleni lisäksi armollinen syömisen suhteen. Paino heilahtaa heti ylöspäin, kun kaloreita tulee enemmän, mutta ei sentään kilotolkulla. Kyllä se taas normalisoituu, kärsivällisesti vain, no worries...
Joku pesänrakennusvietti on kuitenkin vallannut mieleni. Haluan muuttaa meidän etupihan terassin kauniiksi kesähuoneeksi. Se olikin alkuun hyvä yritys, mutta aikaa myöten se on muuttunut työkalu- ja työvaatevarastoksi. Koira ja linnut asuttavat sitä. Siksi muutos vaatii ensin miestyövoimaa, että saadaan vanhoilla ikkunoilla, harvalaudoituksella ja verkoilla "häkitettyä" koko terassi. Linnut nimittäin joko pommittavat koiraa jätöksillään, tulevat syömään koiran muroja ja vääntävät torttuja kävellessään terassilla tai sitten lentävät terassin yli lähistön suurista kuusista ja tiputtavat joko omia tai poikasten jätöspalloja, tietenkin juuri meidän terassin kohdalla! Kaiken lisäksi harakan tai räksän jätökset eivät ole mitään pieniä, vaan kunnon lentopommituksella saadaan puolet rappusesta rapattua! Laita siinä sitten tyynyjä tuoleille tai ruokapöydälle liina. Vaikka lentopommittajat ja rappusia myöten kiipeävät murorosvot onkin saatu verkkoestein vähenemään, niin pikkulinnut tulevat istuskelemaan pöydälle tai kaiteelle, eikä niiden suolen toiminta ole yhtään säädellympää kuin isommillakaan. Mur! Ja me jopa ruokittiin niitä talvella! Tässä sitten kiitos!
Kunhan ukkokulta ehtii ja jaksaa, niin koko terassi on kuin iso häkki, jota pehmennetään verhoin ja sohvatyynyin. Terassilämmitinkin meillä on, joten saadaan se kunnolliseen käyttöön juhannukseksi :)

Päivölän kansanopiston tilkkuviikonloppu oli 13. - 15.5. Opettajana oli Sanna Paranko ja ohjelmassa tilkkunalle, lompakko ja muuta kivaa. Tein lompakon, pari kyyhkyä ja kukkablokkeja, joista ei ole vielä kuvaa. Viikon päästä lähden Mäntyharjun kansalaisopistoon viikon tilkkukurssille Sannan oppiin. Vähän olen kerännyt jo kamoja kasaan. Pitäisi pystyä päättämään, mitä kankaita ottaisin tänä vuonna mukaan. Viime kesänä oli kelta-vihreä-oranssit ja muutama täsmäkangas mm. käsilaukkuun.
Ihanaa, kun on taas tulossa täydellinen rentoutumisviikko!
Juopunpolkumallilla lintuja. Laittaisinko kassin kylkiin...

Päivölän kurssin lompakot. Minun tekemä on tuo pinkki.
Muovi kiiltää ikävästi, mutta sen alla oleva punonta ei kestä hyvänä ilman suojaa.

Kylvökset. Vaikka maalla asutaan, niin helpompi on laittaa hyötykasvit istutusastioihin. Pyöreissä on porkkanaa, pinaattia, mangoldia ja persiljaa. lavakauluksessa lehtikaalia ja kesäkurpitsaa. Vesipiste on helposti lähellä, heti tuossa vasemmalla.
Muovista verkkoaitaa on nidottu puutarhaan menevien portaiden yläpäähän. Sieltä ei enää pompotella tulemaan. Ja muuten sisustukseen kuuluvat työsaappaat ja vihreä räksäverkko. Ei ihan viihtyisin terassi, jonka olen nähnyt :(

tiistai 10. toukokuuta 2016

Liikunnasta ja muista hormoneista

Viime kirjoituksessani sain purettua sen verran pahaa mieltä pois, että taisi joku endorfiinitippa jostain tirskahtaa. Sain nimittäin heti maanantaina käveltyä tunnin sauvakävelylenkin, kun oli vuosilomapäivä! Tiistaina puuhasin tunnin puutarhassa, haravoin, nyhdin kuolleita kukkavarsia ja kärräsin kasvijätteitä. Ja keskiviikkona minä ja polkupyöräni saivat pojalta kyydin töihin, joten poljin kotiin. Matka ei ole kuin vähän reilu 5 kilometriä, mutta mäkistä hiekkatietä.

Torstaina siivosin ullakon, vaikka käyttökäden olkapää, hartia ja kaulan sivu särkivät koko päivän, kun olin alkuviikolla haravoinut. Perjantaina ei tullut paljon liikuttua, muuta kuin autolla Turkuun. Lauantaina vähän lompsin äitini kanssa markkinoilla. Totesin, että näköjään vanhemmiten kunto rapistuu kovaa vauhtia, jos ei harrasta liikuntaa. Täytyy muistaa...
(Jos se nyt mikään kannustin silti oikeasti on...)

Sunnuntaina pyysin äitienpäivälahjaksi lenkkeilykaveriksi poikani. Ja hän suostui, kiltti ihana poika! Ja samaan reissuun lähti mukaan ukkokultakin. Kävelimme 7 kilometrin lenkin! Ajattelin toiveikkaasti, että nyt ne endorfiinit varmaan tuo jotain tunteita, kun tulee 1,5 tunnin kävely. Se on ainakin minun näkemykseni mukaan jo pitkäkestoista liikuntaa, jos mikä. Ja kilin villat, mitään tullut. Muuta kuin kauhea jano, kuuma ja pissahätä! Jaksoin sentään kotiin asti, ettei miesten tarvinnut kantaa äiteetä loppumatkaa kultatuolissa kotiin :)

Eilen pidinkin sitten lepopäivän ja parantelin lonkkien ja polvien ujellusta. Ei huvittanut edes ajatella liikuntaa. Muutenkin tuntuu, että viime viikon alkuinnostus hiipui. Jaksoin viikon pitää myös tarkkaa ruokapäiväkirjaa sulamossa. Olen vieläkin pitänyt, mutta huomaan itsestäni, että nyt alkaa lipsua.

Ihan kuin olisin ollut tässä hetkessä ennenkin (noin 258 kertaa). Viikon jaksan tsempata, sitten loppuu into. Toisen viikon yritän vähän sinne päin, kolmannella ja neljännellä en ollenkaan. Ne viikot (varsinkin jälkimmäisen) olen muutenkin pahalla päällä, tyytymätön ja turhautunut. Sen lisäksi, että on huono omatunto, kun tekee mieli syödä enemmän kuin kulutus sallii. Ärsyynnyn sotkuista, joita muut jättävät jälkeensä. Ja niistä asioista, joista saan sanoa joka kerta uudelleen: Korjaa leivänmurut, kun olet syönyt. Korjaa vaatteet lattialta. Vie roskat. Onko tämän työkalun paikka tässä?

Sitten taas tulee terästäytymisviikko, olen hyvällä tuulella ja kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Saatan aloittaa elämäntaparemontin uudelleen. Paino on tietenkin väliviikkojen aikana kivunnut takaisin sen, minkä ruokapäiväkirjaviikolla sain pudotettua. Jotenkin yhdistän tämän kuukautiskierron hormonitoimintaan. Kanssasisaret, oletteko samaa mieltä?

Juuri tämmöisellä viikolla, kun alkaa tuntua siltä, että mikään muu ei huvita, kuin tuijottaa ruutua tai lukea kirjaa, pitäisi jonkun "personal rainerin" tulla houkuttelemaan minua liikkeelle. Ja tehdä kotiin iltapäiväksi valmista terveellistä ruokaa, jottei tule syötyä liikaa eikä vääränlaista. Koska jos mikään muu ei huvita, niin syöminen lohduttaa!

Viikon kohokohdat :) Perjantaina Jarkko Aholan My Way -kiertueen päätöskonsertti Logomossa ja lauantaina Nutellaa letun päällä markkinoilla, slurps!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Liikunnasta ja endorfiineista

Mennyt viikko on ollut varsin liikuntapitoinen. Ainakin puheiden perusteella :) Keskustelu lähti alun perin käyntiin jo viikko sitten, kun sunnuntaiaamuna vuoteessani loikoillen viestittelin veljelleni, mistä hän saa innostuksen liikkumiseen. Onneksi on keksitty Whatsapp. Kirjepostin ja puhelinsoittojen aikaan emme olisi olleet näin tiheässä keskusteluyhteydessä toisiimme. Nyt olemme käyneet liikunta- ja muutakin elämäntapakeskustelua sisarusteni kanssa pitkin viikkoa.
Pääpointti on siis siinä, että minä olen inhonnut liikuntaa koko ikäni ja nyt ylipainoa on sen verran, että ryhtiliike pitää tehdä. Olen yli kaksikymmentä vuotta lukenut erilaisia ruokavalioon ja liikuntaan liittyviä kirjoja ja muita tekstejä, sekä käynyt luennoilla. Tietopohjaa on, mutta intoa ei.

Lapsena terveydelliset syyt vähensivät liikunnallisuuttani ja myös se, että minulla ei ollut ennen kouluikää juurikaan kavereita, joiden kanssa olisi tullut luontaisesti juoksenneltua paljon pelien ym. varjolla. Koulussa olin siis luokan huonoin liikunnassa. Ainoa, missä olen ollut hyvä, on ollut notkeutta vaativat lajit. Tällä hetkellä sitäkin vähentää reilu ylipaino. Enää ei taivu samalla tavalla nenä polviin, kun vatsa ottaa kiinni reisiin...
Olen kyllä aika ajoin harrastanut liikuntaa. Parikymppisenä liikuin koko talven ystäväni kanssa usean kerran viikossa. Kävimme joko kävelyllä tai sadesäällä jumppasimme jommankumman kotona Annen jumppakasetin tahtiin. Sitten ystäväni muutti eri paikkakunnalle.

Muutama vuosi sitten innostuin kahvakuulatreeneistä. Kunnes siihen lisättiin juoksemista ja muuta kuntoharjoittelua niin paljon, että se ei ollut enää kivaa näin huonokuntoiselle. Osittain se jäi myös siksi, että vahvempi käteni, "hiirikäteni", meni jumiin ja alkoi puutua ja särkeä.
Taitaa olla miltei kymmenen vuotta siitä, kun kävin myös suunnistuskurssin. Sen varjolla tuli sitten käveltyä tunti milloin missäkin maastossa. Siinäkin kyllä pääasia oli hyvä kävelykaveri, Mrs R! :)

Wellamo-opistomme on järjestänyt täällä kotipaikkakunnallani Hämeenkoskella astangajoogaa useana vuonna. Muutaman vuoden on ollut myös vaihtoehtona lempeä jooga. Molempia olen myös vuosien varrella kokeillut vaihtaen sen mukaan, miten työt ja tilkkutyöt ovat aikaa antaneet. Viimeiset pari vuotta olen ollut astangan aloittelijaryhmässä, koska se sopii aikatauluun. Se on fyysisesti melko rankkaa, mutta notkeus tuottaa iloa. Minun tarkoitukseni ei ole kehittyä taitavaksi joogiksi, vaan se on minulle se viikon pakollinen liikunta, että tulee tehtyä edes jotakin. Työpaikkani henkilöstöetuna saa myös uimahalliin lippuja alennuksella. Olen muutaman kerran tämän kevään aikana käynyt vesijuoksemassa. Päätin, että heti töiden jälkeen puoli tuntia ja sitten vasta kotiin.

Veljeni sanoo saavansa hyvän mielen liikunnasta. Tulee kuulemma voittajafiilis, kun on ylittänyt itsensä. Terveysnäkökohdat ovat hänelle myös tärkeitä. Minulle tulee liikunnasta vain hiki ja katson kelloa parin minuutin välein, että koska saa lopettaa.  Jos teen jotain niin, että "ylitän itseni", olen kipeä. Kävelyretkien jälkeen jalat ovat levottomat ja lonkkiin sattuu. Unikaan ei tule, jos ei ota särkylääkettä. Missä on ne endorfiinit, häh?

Sisareni, joka opiskelee lähihoitajaksi, sanoi viimeksi kouluja käyneenä, että kyllä minullakin keho tuottaa mielihyvähormonia samalla tavalla kuin muillakin. Kyse on vain pään sisäisestä esteestä, jonka yli pitää päästä, että ottaa sen fiiliksen vastaan. Uskon, että hormonia minussakin erittyy, mutta se ehkä ei tunnu samalla tavalla kuin joillain toisilla. Voiko olla mahdollista, että koska on hidas aineenvaihdunta ja puudutusaineetkin imeytyvät minulla hitaammin, myös hormonin vaikutus on vaimeampi? Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Toiset tykkäävät makeasta ja toiset suolaisesta. Kai hormonitoimintakin voi olla erilaista.

Vai pitäisikö jaksaa liikkua pidempään? Wikipedian mukaan endorfiinit liitetään etenkin pitkäkestoiseen liikuntaan. "Runner's high" tulee pitkänmatkanjuoksijoille. Eli ensin itku kurkussa pakotat itsesi lenkille päivästä toiseen, että kunto kasvaa, että voit sitten jonain päivänä juosta niin pitkään, että tulee liikunnasta hyvä olo? Minulla on niin paljon muutakin tekemistä, mielekkäämpää tekemistä, josta tulee hyvä olo heti, miksi tekisin sellaista, josta tulee paha mieli...  Jos tämä on se pään sisäinen este, niin olkoon.

Työkaverinikin kanssa tästä puhuin ja hän oli sitä mieltä, että ei sitä endorfiinia ehkä kuitenkaan samalla tavalla erity kaikilla. Toisille tulee kunnon "rush" kun liikkuu, toisille tulee vaan hyvä mieli siitä, kun näkee luonnon ihmeitä ja on ylipäätään lähtenyt liikkeelle. Wikipedian mukaan endorfiineja erittyy myös unen, mielimusiikin kuuntelun, nauramisen, itkemisen ja seksin aikana sekä auringonpaisteessa ja kaakaosta. Ja totta se on. Kun syön suklaata auringonpaisteessa musiikkia kuunnellen, minulla on tosi hyvä mieli :) Hyvä kirjakin musiikin tilalla toimii!

Tilkkukurssimme viimeisellä kerralla puhuimme liikunnan tuottamista tai tuottamattomista endorfiineista. Opettajamme Sanna on kanssani tästä niin samaa mieltä, että alan epäillä yhteistä geeniperimää enemmän hänen kuin veljeni kanssa ;) Liikunta on pakkopullaa ja kellon katselua, mutta auta armias, kun pääsee ompelemaan! Tilkkutöiden tekemisestä nimittäin tulee hyvä mieli! Ollaan ihan liekeissä, kun saadaan ommella koululla 10 tuntia putkeen. Ja mikä ilo tulee kankaiden väreistä! Tai jännittävistä tekniikoista!

Itselläni tulee hyvä mieli myös siististä kodista :) Vai mitä mieltä olette näistä työhuoneen ennen ja jälkeen -kuvista?



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Aamiaisnautinto

Ensin varoitukset
  • Ravintola- ja suurkeittiöalan ammattilaisille: Tämä on kotikeittiössä itselle valmistettua. Ei edes muille perheenjäsenille, joten hygieniasäännöksistä ei ole välitetty, ne on vältetty.
  • Ruokabloggaajille: tämä ei ole edes harrastelijakokkaajan blogi, saatika jonkun taitavamman, joten älkää kuvitelko saavanne tästä mitään nautintoa. Tämä on sekalaisten asioiden blogi.
  • Valokuvaajille tai valokuvausta intohimoisesti harrastaville: Otan kuvat menneen talven ja sitä edellisen kesän lumiallani. Valot on mitä on ja tarkkuus jossain mihin osuu. Jos silmiinne sattuu tai hermo alkaa nykiä, vaihtakaa heti sivua, ennen kuin ehditte yhdenkään kuvan kohdalle.
  • Tilkkutyöläisille: Teekuppi on kyllä leikkuualustan päällä, mutta tee ehti jäähtyä, joten mitään vahinkoa ei alustalle sattunut.
  • Kaikille: Jos sielunne, silmänne tai muut osanne kärsivät, vaihtakaa sivua, mitään vahingonkorvauksia ei ole varaa maksaa.

Otetaan ensin auki tietokone, johon on reilu vuorokausi takaperin laitettu Windows 10 marinoitumaan. Koneen päällä on teksti "Plays well with Windows 10".

Nyt kaikki odottavat henkeään pidätellen, miten alan sadattelemaan, kuinka hankalaa nyt on ja mikään ei pelaa. Mutta, surprise, plays well! Olen kaikessa rauhassa jo pari tuntia selannut Facebookissa Tilkusta asiaa -ryhmää ja omalla blogilistallani ja vähän muuallakin olevia blogeja. Lataamisessa kesti melko kauan edellisyön ja eilisaamun aikana, mutta syy oli nettiyhteyden valinnassa. Aivan, meillä on kaksi yhteyttä, joista maksetaan molemmista kuukausimaksua - älkää kysykö enempää...

Ihmetystä aiheutti Edge-selain, joka ilmestyi automaattisesti ja on vähän erilainen kuin Explorer, johon olen tottunut. Mutta Explorer löytyi helposti ja siellä oli kaikki suosikit yms. valmiina.
Latasin eilen illalla nopsaan Adobe Digital Editions -ohjelman ja Adlibris-kirjakaupasta ostin Konmari-kirjan e-kirjana luettavaksi. Melko helppoa ja nopeaa!

No kaiken tuon aamuisen lukemisen jälkeen minulle tuli nälkä. Aamupalalle pitäisi mennä siis. Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu, että elämä on aina samanlaista? Aina samat vaatteet päälle, aina samat kalkkunaleikkeet samalle leivälle, aina sama sotku keittiössä, tätä voisi jatkaa aina ja aina vaan.
Eilen ruokakaupassa oli Pirjon Pakarin konsulentti maistattamassa leipää ja ostin ohraleivän ja täysjyväkauran (molemmissa tietenkin suurin osa jauhoista on vehnää, kuinkas muuten). Maistuivat kuitenkin vaihteeksi vähän erilaiselta kuin Kaura100 tai reissumiehet. Päälle levitin Violan paprika-chili-tuorejuustoa reilusti ja siivutin päälle loput mozzarellajuustosta, jonka päiväykset olivat jo menneet. Meillä siis äiti syö, jos muille ei kelpaa. Koiralta ei kysytty.

Nautinto tulikin sitten siitä, että löysin lähes kuivuneesta basilikaruukusta vielä tuoreitakin lehtiä ja kahden väriset tomaatit kruunasivat voileivät ja vähensivät sekä värin että vitamiinintarvettani. Ja toinen nautinto tuli siitä, kun on lauantaiaamu, eikä tarvinnut lähteä töihin eli aamupalan voi nauttia työhuoneessa keittiön sijaan, kirjoittaen samalla blogia. Kolmas nautinto tuli siitä, että sain kupin ja lautasen mahtumaan pöydän reunalle ilman, että toiselta reunalta tippui mitään lattialle.




Työhuoneeni pöydälle, ynnä muualle, on kertynyt tässä menneinä viikkoina kaikkea kamaa, kun olen raivannut ullakkotavaroitamme edelleen, rauhalliseen tahtiin. Kankaat ja vanut ovat edellisestä vvv-viikonlopustamme jääneitä, eli reilun kuukauden takaa. VVV = vähän vielä vaiheessa tai viitta vaille valmiit - tilkkuopettaja Hannele Wakkarin keksimät termit UFOn = unfinished objects tilalle.

On ollut antoisampaa kaivaa vuosi-pari sitten viimeksi siivottuja ullakkotavaroita kuin siivota tämän vuoden heitteillejääneitä...

Nenäliinat ovat ukkokullan mummon ja papan vanhoja, mutta siistissä kunnossa, joten säästin ne, kun kyllä joskus tarvitsee pehmeää kangasnenäliinaa. Ne odottavat parhaan sijoituspaikan löytymistä, että löytyvät silloin kun jollain on nenänalunen rikki niistämisestä. Kupin pohjalla ei ole hiuksia, vaan tiskikoneessa on lasitus haljennut ensimmäisessä pesussa. Sen jälkeen ovatkin säilyneet koneessa monta sataa pesua. On sekin kummallista. Onkohan tuossakin joku opetus? Opettele sietämään epätäydellisyyttä ympärilläsi? En ole oppinut, mutta se onkin toisen kirjoituksen aihe aikanaan.

Kortissa on ihan kummalliseen käsityölajiin viittaava kuva, mutta teksti on nautinnollinen ja tarpeeseen tulevan oiva: Elämän on tarkoitus olla värikästä! Kiitos Mrs R!

Näistä se nautinnollinen olo sitten tänään tulikin.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Juhlaa juhlan perään

Kyllä oli mukavat hautajaiset ;)
Minut oli perjantaina kutsuttu edelliseen työpaikkani viimeisiin juhliin. Orimattila-instituutin aikaan alkoivat työni, Koulutuskeskus Salpauksen alkuaikaan lähdin pois ja nyt Orimattilan viimeinenkin toimipiste lopetetaan ja kaikki koulutus siirtyy Lahteen. Tuntuu, että muutos on pysyvä olotila joka puolella. Mutta ei kai se pysähtyneisyyskään hyväksi ole...

Tilanne on kyllä tosi raskas heille, jotka odottelevat varmistuksia uusista sijoituspaikoistaan, itse nautin vain jälleennäkemisen ilosta. Yhdessä kokattiin eli tehtiin pizzoja, salaatteja ja mutakakkua. Hyviä olivat ja vatsa oli pinkeänä lopun iltaa. Toivottavasti kalustolle ja kauniille astiastoille löytyy hyvät sijoituspaikat myös. Kivasti olivat kattaneet kahvipöytään näytille kaikkia mahdollisia kuppeja, joita talosta löytyi. Ja muutenkin värit tekivät haikea-aiheisesta juhlasta ja oppilaiden ruokasalista juhlavamman.



 
 
Jotenkin tuo Orimattilan työyhteisömme on ollut koko työhistoriani merkittävin. Joka työpaikassa on tietenkin ihmisiä, joiden kanssa ei synny välitöntä lämmintä yhteishenkeä tai henkilöitä, joita mieluiten välttelee, mutta voi myös olla työyhteisöjä, jotka jäävät mieleen vain yhdentekevinä.
 
Minulle Orimattilassa muodostui paras työkaveruudesta alkanut ystävyys koko työhistoriani ajalta. Tapaan neljää entistä työkaveriani vieläkin säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka vaihdoin työpaikkaa jo yhdeksän vuotta sitten. (Uskomatonta, miten aika kuluu!) Miten sattui, että päädyin juuri Orimattilan Heinämaantielle ja että siellä oli juuri ne ihmiset, jotka merkitsevät minulle niin paljon? Se tuki, kannustus, ilo ja energia, jota aina saan tapaamisistamme! Tuntuu, että se tulee aina siihen tarpeeseen, mitä minulla milloinkin on. Toivottavasti pystyn edes sirusen antamaan siitä takaisin.
Tapaamisten lisäksi porukasta on muodostunut pienempiä harrastusporukoita. Yhden rouvan sain houkuteltua tilkkukurssillemme ja toisen kanssa tapaan joka kesä Orimattilan Villa Roosan taidenäyttelyssä. Niin hyvin toimii telepatiamme, että yhtenä kesänä, jolloin en saanut sovittua hänen kanssaan, milloin menemme näyttelyä katsomaan, päädyimme kuitenkin sinne samaan aikaan!
 
 
Lauantaina oli sitten toiset juhlat. Tämänkin filosofia tai psykologia olisi tutkimisen arvoinen juttu. Yksi ihanan positiivinen ja herkkä nainen kutsui ystäviään koolle jokunen vuosi sitten. Joukossa oli naisia, jotka eivät olleet ennen nähneet toisiaan, mutta koska kaikki olimme illan emännän ystäviä, olimme ystäviä myös keskenämme! Ihanan positiivisia, luovia, kauniita ja ehkä jokainen omalla tavallaan höpsöjä naisia :) Naurua ja tanssia!
Porukkamme on sittemmin käynyt Kööpenhaminassa ihastelemassa Tivolin joulumarkkinoita ja nyt lauantaina tapasimme jälleen. Ystävälläni on todella kaunis koti ja kaksi hauskaa karvakaveria :) Tunsin, miten sieluni kehräsi tyytyväisyydestä, kun lähdin illalla kotiin.
Olen ollut hiukan alakuloinen ja äkeä, mutta sille en onneksi voi mitään, että positiivisesta seurasta saan energiaa.
 


Sain myös kuvattua sen taannoin valmistuneen käsilaukun.

Bali Pops -kaitaleista ommeltu kassi.
Sangat purettu vanhasta kirppisostoksesta.

Vetoketjukaitaleen voi nostaa ylös, joten tulee vähän lisätilaa.
Kassiin mahtuu A4 vaakasuuntaan.

Sain myös valmiiksi niin vadelmaisen pussukan, että vesi nousee kielelle.