keskiviikko 13. joulukuuta 2017

On sitä ommeltukin

Kirjoitushommat ovat vieneet yllättävästi aikaa, mutta olen viiden kuukauden aikana saanut valmiiksi 6 nallea. Eräs tuttavani tilasi nallet lapsenlapsensa vaatteista. Kaikki vaatteet olivat pehmeitä ja joustavia trikoita. 

Tukea ja oikaisuja


Oikaisin vähän ja leikkasin yhtenäisempiä paloja, esimerkiksi posket yhdestä palasta kahden sijaan ja vatsa kahdesta kuuden sijaan. Silitin ensin joka palan tukikankaaseen. Tai leikkasin kankaasta palan ensin vähän sinne päin, silitin tukikankaan ja sitten vasta leikkasin oikean muotoisen palan. 

Trikoo tuppasi silti venymään, tukikangas saattoi revetä tai muuta pikkuharmia. En viitsinyt ihan kovin vahvaa tukikangasta laittaa niihin, kun sitten nalleista olisi tullut kovia. Ja jalkojen ja käsien liittämisessä olisi tullut kauhean paksut saumat. Muutamien kasvoistakin tuli ihan muotopuolia, kun kangas antoi erilailla periksi riippuen siitä, mihin suuntaan olin sattunut palat leikkaamaan. 

Viime viikonloppuna sain kirittyä viimeiset kaverit valmiiksi ja nyt ne ovat jo muuttaneet uuteen kotiinkin. Joku kysyi kerran, montako nallea olen jo tehnyt. Näiden jälkeen seuraava on viideskymmenes :)




maanantai 4. joulukuuta 2017

Uusia uria

Kyllä elämä on puuhakasta ja mielenkiintoista, vaikka en ole ommellut yli kolmeen viikkoon juuri mitään. En ole ehtinyt! Ja sitten elämä on stressaavaa, kun en ole ehtinyt yhtään ompelemaan ja se on minulle elämän suola ja sokeri...
- No, mitä sitten olen tehnyt, näen puhekuplan pääsi päällä.
Olen kirjoittanut! Ja miten hienoa se onkaan ollut!

Kirjoittaminen on mun juttu


Minulle tarjottiin avustajan pestiä paikallislehdessämme Keski-Hämeessä. Ensin ajattelin, että en ala. Kuka minun juttujani lukee? Onhan se nyt ihan erilaista kirjoittaa fiksusti oikein sanomalehteen, kuin tämmöistä ajatuksenvirtaa omaan blogiin. Toinen ajatus oli, että ei minulla riitä aika. Ja niinhän siinä on käynyt, että ompeluhommiin ei olekaan riittänyt. Ja koti on ihan sekaisin, kun on sattunut vielä niin, että kaikkien tapahtumien lisäksi on ollut jos jonkinlaista kokousta tai teatteria sovittuna. Joka arki-ilta on töiden jälkeen jotain menemistä ja muistamista. Ja sitten sunnuntait ja maanantai-illat on mennyt kirjoittaessa. Ainoa harmi on, että muutama ompelutyö odottaa myös aikaani.

Olen ollut kuitenkin todella innoissani kirjoittamisesta! Kirjoitan paljon vaivattomammin kuin harrastan liikuntaa. Olen tyytyväinen siihen, että nyt saan kotipitäjän juttuja paikallislehteen, eikä tarvitse miettiä, että onko joku muistanut ilmoittaa toimittajalle ja ehtiiköhän toimittaja paikalle. Ei, nyt kaikki on vain itsestä kiinni. Toki, en ole ainoa, joka tekee juttuja pitäjämme asioista, mutta ainakin kaikista Koski-seuran tapahtumista olen saanut kirjoittaa. Ja sen tunnen tärkeäksi hommaksi.

Oppia lisää


Olen nyt niin kirjoitusorientoitunut, että olen myös alkanut kiinnostua tämän blogini kehittämisestä. ProAgrian digiviljelijä-koulutuksessa kävin opiskelemassa yhden päivän WordPress-ohjelmaa. Saattaa olla, että jossain vaiheessa blogini vaihtuu hiukan eri näköiseksi. Tuo WP on myös Kosken Kohinoiden taustalla ja koulutuksesta oli myös hyötyä Koski-seuran julkaisun kehittämiseen. Kun vaan olisi aikaa!

Olen jo alkanut miettiä, että pitäisikö pyytää töistä vuorotteluvapaata kaiken tämän kehittämisen vuoksi. Kaikki loput lomapäivät on jo varattu. Tässä tulee taas mieleen se, että kehoni ei varmasti tuota samaa endorfiiniä liikunnasta kuin ompelemisesta tai kirjoittamisesta. Sitähän ihminen tekee, mikä hyvältä tuntuu, eikö niin?





maanantai 6. marraskuuta 2017

Jouluisia tilkkutöitä Päivölässä

Tulee edes jotain uutta kivaa tehtyä jouluksi, kun menee viikonlopuksi kurssille, ajattelin.  Ja kun kotona odottaa keskeneräiset työt kiltisti laatikoihin pakattuna, niin ei haittaa, vaikka tulee muutama uusi keskeneräinenkin odottamaan. Sain viikonlopun aikana aloitettua neljä työtä, joista vain yksi tuli valmiiksi asti. Käsinompelut ovat sellaisia puuhia, jotka minulla aina jäävät odottamaan aikaa tulevaa. Yleensä siihen aikaan liittyy myös televisio ja iso mukillinen kahvia tai teetä.

Tontun tupa näytti Sanna-open Facebook-kuvissa niin hauskalta, että se oli ilman muuta ykkönen. Se olikin ainoa joka valmistui kurssin aikana kokonaan ja siitä olikin kuva jo viime kirjoituksessa. Jalostin Sannan tupamallia siten, että vaihdoin yhden ikkunan oveksi. Ja Sannalla sattui olemaan kivoja helmiä mukana ja hän vielä suostui ompelemaan ne paikoilleen, niin oviaukkoon saatiin ovi saranoilleen ja ovenkahvatkin sekä oven sisä- että ulkopuolelle. Koska minulla oli valittuna tiilikuvioinen kangas seiniksi, niin tokihan siitä piti vääntää myös savupiippu tuvan katolle. Ei mitään pelkkää sammalkattoa! Piparinpaistosavut jäävät tupaan sisälle, jos ei ole piippua.

Kiva ja melko nopeatekoinen pinta on pöytäliinassa, jonka melkein kaikki tekivätkin kurssilla. Itselläni tuli enemmän talvinen kuin jouluinen. Kuvassa vasta pinta, mutta nyt jo myös vanu ja alakangas on paikoillaan. Ompelin Sannan suosituksesta kankaat pussiin, niin ei tarvitse tusata nurkissa vinokantin kanssa. Tikkauksia pitää vielä tehdä, mutta en viitsi odottaa kuvan kanssa, vaan näette pinnan. Sehän se tärkein on. 





Koko kurssin kuuset ja tontunmökit
Parkettihuovan päälle koottu joulukuusi. Kultakuvioiset kaitaleet ja nauhat tuovat joulukuuselle juhlavuutta.
Joulukuusesta ei jäänyt kuin viimeisen liitossauman puolikas käsin ommeltavaksi, joten se valmistui kotona ihan nopsaan. En halunnut kuusesta niin selkeän "jouluväristä", vaan se on jo saanut kotona valot ja toimii iltahämärän valaisijana. Kahteen muuhun kuuseen on jo huovat leikattuna, jos innostun tekemään jouluisemman värisenkin.

Vanhan ruman ja ehkä vähän kolhuisen mukin voi peittää kaunilla kankaalla. Sain kivan tilpehöörin välisijoituspaikan. Muki on sen verran painava, että leikkuri ynnä muut painavat eivät paina sitä nurin. Tästäkin oli vain käsinommeltavat kohdat eli korvan ylä- ja alapuoli ja pohja ompelematta. Ei siis ylivoimaista ja valmista tuli. 



Itse ommeltu tunika Kangaskauppa Kankaisen viskoositrikoosta.
Kolmen keikarin blokit yhdistettynä pinnaksi.
Tästä tulee mieleen kartanon vanhan armon budoaari. Hiukan haalistunut ja puuterinen. 
Syyslomalla sain houkuteltua äitini kylään ja ompelin hänelle samanlaisen hihattoman topin, Pärnun matkamuistokankaasta, kuin itsellenikin. Ja liivitunikan, joka ylettyy juuri pepun alle. Väri on meidän molempien lempivärejä. Oli kiva tunne saada kaksi kangasta loppuun!




Nyt pukkaa päälle muutaman nallen urakka ja pitäisi päästä peittojen kimppuunkin. Olen kuitenkin aloittanut myös uuden harrastuksen. Olen kirjoittanut paikallislehteen pari juttua kotipitäjäni tapahtumista. Se on aika mielenkiintoista. Olen pitkään jo tykännyt kirjoittaa asioita jonnekin. Nyt minulla on virallinen julkaisukanava hiukan virallisempiin asioihin. Blogi ja päiväkirjat ovat niin henkilökohtaisia, että julkinen virallinen kirjoittaminen vaatii mielikuvitukselta hiukan erilaista näkökulmaa. Jännittävää!

Mukavaa marraskuuta!



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syystöitä

Älä pelkää, nyt ei ole kyse haravoinnista! Olen pitänyt ne ulkoistettuna ja pysynyt itse tiiviisti sisällä ompelemassa kaikki illat ja viikonloput, jos ei ole ollut mitään muuta sovittuna. Ukkokullan sain kiristettyä ulos silppuamaan vaahteranlehdet ruohonleikkurilla ja siinä puutarhaan liittyvät syystyöt onkin tältä syksyltä minun osaltani ainakin tähän asti. Toki syyslomaviikko alkaa, joten ihan liikunnan kannalta voisi vähän käydä pihalla jotain tekemässä, jos sattuu olemaan kuivat kelit.

Ilmoittauduin vaate- ja sisustusompelukurssille Wellamo-opistoon ja olen aloittanut yhdet housut, jotka ovat edelleen vaiheessa ja saanut valmiiksi trikootunikan ja hihattoman topin. Trikoo on viskoosia ja aivan ihanan tuntuinen päällä! Ostin sen lempikangaskaupastani eli kangaskauppa Kankaisesta Forssasta. Terveisiä vaan Forssaan!

Tilkkuhommiakin olen tehnyt. Osallistuin Sanna Parangon tilkkukursseille Päivölän kansanopistossa.  Syyskuussa oli tilkkusilppukurssi ja tänä viikonloppuna jouluisia tilkkutöitä. Ja siinä välissä kaivelin keskeneräisen "kolmen keikarin blokki" -peiton tekeleen esiin toiveena saada edes irralliset blokit yhdeksi tilkkupinnaksi.


Nämä hexagonin muotoiset mukimatot ovat ainoat valmiit silpputyöt tähän mennessä. Paperin päälle ommeltiin pienet silppukaitaleet puolikas kerrallaan ja yhdistettiin. Keskiosa on vähän isompi kuin mukin pohja. Vein nämä töihin itselle ja työkaverille.



Näitä kaitaleblokkeja oli todella kiva ommella! Tästä innostuin eniten koko kurssilla, mutta en ole ehtinyt jatkaa. Ehkä nyt syyslomalla jatkuu.


Mäyräkoirakin pitäisi kasvattaa loppuun. Silppumalleja oli jälleen pilvin pimein ja vaikka mitä ihanuuksia, mutta viikonloppu on todella lyhyt aika kokeilla puoliakaan. Sulkaa kokeilin, mutta siitä ei ole nyt hyvää kuvaa saatavilla. Ehkä myöhemmin, jos se saa vaikka joskus kaverin tai pari.



Koirasta puheenollen... Tässä on karvainen "lapsenlapseni". Pepi nimeltään. Pepistä tulee iso tyttö! Kovasti ovat yrittäneet ehdotella, että hoitoon pitäisi ottaa, mutta en ole innostunut, vaikka Pepi onkin söpö, kiltti ja viisas. En jaksa alkaa vahtia ruoka-aikoja ja pissalenkkejä, kun on niin paljon näitä muita harrastuksia.

Ja vielä kolmen keikarin blokkien hahmotelmia. (3 dudes quilt pattern tai hidden wells löytyy ohjeita).

Jouluisia töitä aloitin neljä (20 ohjeesta) ja valmiiksi sain vain tontun tuvan. Kuva on otettu Päivölässä, joten tuvan sisällä ei ole vielä jouluvaloja, joita sinne suunnittelin. Sopivasti löytyi siniristilippu tuvan pihalle :)

Pakkaskelit ja mustat jäät ovat taas täällä, ajelkaahan varovasti! Hyvää syksyä!


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mun laji

Muistat varmaan tuskailuni elämäntaparemontin ja liikunnan kanssa? Elokuun lopulla oli toiseksi viimeinen kerta työnantajan kustantamaa kuntokuuria. Olimme Pajulahdessa ja oli kiva päivä, sattui jopa poutasää. Aamulla kävimme ensin kävelyllä, sitten kävimme läpi asettamiamme tavoitteita. Minulla se oli säännöllisen liikunnan lisääminen. No, tavoitehan on jotain, jota kohti kulkea... vieläkään en ole kyllä niin perillä kuin toivoisin. Lounaan jälkeen suunnittelimme, miten tästä jatketaan eteenpäin ja mitä puolen vuoden päästä on tavoitettu. Ja sitten lähdettiin kokeilemaan, mitä kaikkea voi tehdä jumppapallon avulla. Totesin, että minä ainakaan en saanut sillä aikaiseksi muuta kuin kipua. Muutama liike tehtiin pallon päällä istuen, ja ne nyt meni miten kuten. Sitten piti olla vatsallaan pallon päällä, kädet lattiassa ja nostaa vuorotellen vastakkaista kättä ja jalkaa yhtä aikaa. Minua sattui vatsaan, ranteisiin ja niskaan. Piti työntää ylävartalo eteenpäin ja tehdä punnerruksia, minua sattui kaikkiin käsien niveliin sekä niskaan ja hartioihin. Kun nousin pallon päältä polvilleni lattialle, sen lisäksi, että sattui polviin, meinasin purskahtaa itkuun, kun järkyttävä vihlonta nousi hartioista niskan ja kallonpohjan kautta takaraivoon, kun nostiin pään. Se oli niin kauhea tunne, että vatsassa asti tuntui yököttävältä!
Lopuksi laskeuduttiin jumppamatolle ja venyteltiin. Kaikki liikkeet sattuivat johonkin. Ei niinkään venytykset, mutta se lattialla oleminen! Ja sieltä nouseminen, kun aina vihlaisi niskasta takaraivon kautta päälaelle. Ei ollut minun laji tuo.
Mutta kahvin jälkeen mentiin vesijumppaan. Ja kun pääsin altaaseen ja musiikki alkoi soida, vesi kannatteli, meinasin itkeä taas. Silkasta ilosta ja onnesta! Mihinkään ei sattunut! Olin niin liikuttunut! Ja niin onnellinen, että minua muistutettiin, miten kivaa vesijumppa olikaan! Vuosia sitten edellisen työpaikkani aikaan, kävin vesijumpassa kaksi kertaa viikossa eri paikkakunnilla, kun ne sopivat hyvin työmatkan varrelle. Sitten onkin ollut kymmenen vuoden tauko. Nyt työpaikkani on jälleen uimahallin vieressä! Kun pääsin kotiin tuona iltapäivänä, menin heti katsomaan, onko kansalaisopiston vesijumpparyhmissä vielä tilaa. Ja niinpä kävi, että pääsin ryhmään, joka on heti työpäivän päätteeksi! Ei voinut paremmin käydä! Uskon, että näin oli tarkoitettu. Nyt käyn sekä joogassa että vesijumpassa. Ja myös tilkkutyökurssilla ja vaatetus- ja sisustusompelukurssilla. Kaksi kertaa viikossa liikuntaa on sentään jotain, mutta ei vielä tarpeeksi, ikävä kyllä.

Sitten vielä muutama tilkkukuva. Ensin se kansionpäällinen, jossa on katedraalinikkuna. Tänne voi kerätä kaikkia unelmia, haaveita ja tunnelmakuvia.


Sitten muutama kuva Kosken Kilttaajien tilkkutyönäyttelystä.

Myynnissä olleet pussukat

Kasseja ja peitto perhosblokeista

Kesäisen vihreää. Tuula Rantasen peitto, minun tekemä tyyny ja tuolin päällinen

Suomi100-ajatuksella koottu näyteikkuna. Sinivalkoista ja Suomen luonnon eläimiä


Ystävän sydän on tämän mallin nimi. Peiton teki Heli Jokivuori


Eija Sepän keinutuolinmatto. Taustalla ruskea työ on minun tekemä peitto puusohvan päälle. 
Mun syrämmeen mahtuu kaks ämmää, mää ja mun sisko.
Tein tämän siskolleni synttärilahjaksi vuonna 2014. Koko 250 x 250 cm

Rakas ystäväni valvomassa näyttelyä ja tietenkin käsinompelut käynnissä :)
Ompelin sisustuskankaiden mallipaloista sohvaan uuden päällisen. Vain yksi musta parisängyn lakana ja metri Ikean paksumpaa harmaata puuvillakangasta ovat uutena ostettuja
.  Sohva sai uuden kodin nuorenparin luona. Kuvassa vielä meillä kotona. (Huom. kuntopyörä valmiina palvelukseen tarjoamassa vaihtelua sohvalla lötköttämiseen 😀)


Kerran meikäläinenkin sai pidentää housut!

Ja vielä asiasta viidenteen... Konmarin myötä löysin taannoin kapselipuvuston idean. Ja kapselipuvustosta kertovan blogin Caps Look. Mielenkiintoista! Nyt olen verkkokurssilla opettelemassa kapselipuvuston tekemistä itselle, ynnä muuta pukeutumiseen liittyvää juttua. Saapi nähdä, helpottuuko aamuiset "Mitä-mä-laitan-päälle" -tuskat, kun ei ole kuin 20 vaatetta, joista valita. Ja niillä pitää selvitä kolme kuukautta, kunnes vaihdetaan talvivaatekapseliin 💙

lauantai 19. elokuuta 2017

Kaverit kyselee, että koskas taas kirjoitat. No, okei, mutta itse pyysitte. Ei tartte kommentoida, jos aihe ei miellytä :)

Koko kesän on aiheita vilahdellut mielessä, mutta en vaan ole saanut aloitettua. Kai sitä voisi tietty kirjoittaa joskus lyhyemminkin mieleen tulleita juttuja tai hiljattain tapahtuneita asioita. Alkukesä meni ihan piloille, kun töihin tuli aivan valtava stressinaihe: koulukuljetukset. Sen päävastuu tiputettiin kouluille melko yllättäin ja aikataulu meni täysin päällekkäin kevätlukukauden todistusten teon kanssa, saatika kaiken muun, mitä kouluilla tehdään, kun oppilaat (ja useimmat opettajat) on saatu ulos koulusta. No, saatiin se jotenkin porukalla hoidettua ja kaipa lapsosilla edes jonkinlaiset kyydit pääsääntöisesti on. Ensi vuonna tuokin homma on helpompaa. Pidentyneistä työpäivistä johtuen kuntosalilla käyminen jäi. En vain jaksanut enää viiden aikaan kääntää renkaita sinne suuntaan, kun se oli kotoa pois päin.
Petuniat, verbenat ja miljoonakellot 1.7.17

Toinen alkukesän murheen aihe oli tietenkin sää! Miten kylmä!
Tuntui, että mikään ei kasvanut (eikä kaikki vieläkään). Ja mihin istutan kaikki ostamani taimet? Millä ajalla, kun illalla töiden jälkeen olin ihan zombi.
Mutta se siitä. Kohta on taas talvi tulossa ja kesäkuun kylmät tuntuvat lämpimiltä.

Mutta note to self: Älä osta kesäkukkia taimina, never ever again.


Juhannukseksi sain vihdoin valmiiksi kuopuksen seinälle seinävaatteen, jonka nimeksi tuli "Läpi harmaan kiven". Kun ompelin pintaa kasaan, ajattelin, että se alkoi vaikuttaa kalliolta. Ja kuten kallioissa monesti on erilaatuisia kiviä, siellä voi olla sellaisia kohtia, joista pääsee helpommin läpi, kun rohkeasti uskaltaa. Samoin elämässä ja tuossa kankaisessa kallioseinässä on vaaleita, valoisia kohtia, jotka antavat toivoa ja rohkaisevat kokeilemaan. Olkoon tämä elämänfilosofian lyhyt oppimäärä kuopukselleni 💗
Hän oli kuulemma odottanut seinälle "jotain kangasta tai vanhaa mattoa, eikä tollasta ylihienoa", joten taisi tykätä :)


Sitten päästäänkin yhteen kesän kohokohdista: Mäntyharjun kansalaisopiston tilkkutöiden kesäkurssi! Juhannussunnuntaina matkaan. Torstain kohdalla päätin, että koska seuraavan viikon kurssilla oli edelleen paikkoja vapaana, ilmoittauduin toiseksi viikoksi. Toisaalta hullua maksaa toisen kerran sama kurssi, mutta en käynyt missään muualla niin kaukana kesälomareissulla, että menköön sen piikkiin. Ja sain kymmenessä päivässä 12 valmista työtä, sekä yhden totaalisen keskeneräisen, joka on edelleen kesken. Väliviikonlopun olin ukkokullan ilona kotona.



Etukorttikotelon ohjeesta laajensin teepusseille suojapussin matkakäyttöön. Pysyvät ehjinä käsilaukussa. Musta-valkoinen pussi on kännykkäpussi töihin.








Viime vuonna tehdyistä blokeista (unkarilainen taittelu ja kaksi lokkia) tein japanilaisia pussukoita.

Se oli muuten kiva tehdä, mutta sivujen kanttaus oli aika homma rakkaalle Pfaffilleni, kun pohjan taitoksen vuoksi oli niin paksuja kohtia.


Lokki on tehty humalaisen polku -tekniikalla.












Kaareva kukka -blokki oli tämän vuoden aihe ja sekin jatkui japanilaiseksi pussukaksi, kun en jaksanut tehdä niitä enempää.





Kukkakoriblokkeja minulla oli kaksi, kun sain taannoin edesmenneen tilkkuilijan jäämistöä. Japanilainen tuli tehtyä niistäkin.

Tein myös yhdestä kankaasta samalla tekniikalla käsilaukun (ei kuvaa).





Etyk-laukkuja (en-tule-yöksi-kotiin) tein kummallakin viikolla yhden. Ensimmäisellä viikolla itselleni aarrekankaasta, jota olen jemmannut monta vuotta, koska siinä on niin kaunis kuvio.
Keskellä olevan vetoketjun voi sulkea, joten kassista tulee hiukan pienempi. Sankana on valmista punottua nahkanauhaa Karnaluksista.

Tätä suunnittelin työkassiksi, vaikka yleensä menenkin yöksi kotiin...

Samasta kankaasta tein kynäpenaalin ja sain kankaan loppumaan paria ehjää ympyräkuviota lukuunottamatta.

Yksivärisestä turkoosista tein vielä lukulaseille pussin.









Toisen viikon kassiin käytin kettukankaan ja vanhaa pöytäliinaa, jossa on pihlajanmarjoja ja -lehtiä. Klassinen kettu ja pihlajanmarjat -yhdistelmä. Onneksi löysin varastostani sopivat ostosangat, niin niiden tekeminen ei vienyt aikaa.

Tämän annoin siskontytölle (ja siskolle).








Katedraalin ikkuna  pikatekniikalla. Paljon tuli saumoja, mutta kankaat ovat kauniita yhdessä. Ensimmäisellä viikolla valmistui "ikkuna" ja toisella viikolla tikkasin sen ja tein kassin valmiiksi. Sangat ovat sen verran pitkät, että kassia voi kantaa olalla. Katedraalin ikkunasta oli ohjelmassa myös tarkoitukseen suunnitellulla viivottimella tehtävä versio, mutta sitä en kokeillut.
Kaikki kolme kuvassa näkyvää kangasta meni loppuun. Vain muutama kaitale jäi roskapalalaatikkoon. Jotenkin tyydyttävä tunne, kun saa jotain oikeasti loppumaan sen lisäksi että jotain tulee valmiiksi. (Toki keväällä ja kesällä on tullut ostettua melko paljon uusia kankaita...)

Muutama vuosi sitten talvikurssin aluksi meillä oli ihan perinteinen katedraalin ikkuna kokeilussa ja sain neljä "ikkunaa" valmiiksi tänä vuonna kevään korvalla. Mäntyharjulla tein siitä yhdistelmästä ja Lontoon tuliaisesta eli Cath Kidstonin ruusukankaasta kansion päällisen. Tavallaan sekin valmistui, mutta siitä tuli hiukan liian iso, joten kotona aloin purkuhommiin ja korjasin sen. Laitan siitä kuvan seuraavaan kertomukseen. Yritän tehdä sen vielä ennen talvea ;) Ja samalla kerron hiukan Kosken Kilttaajien tilkkutyönäyttelystä. Leppoisaa loppuelokuuta sillä välin!