keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun touhut

Nalletehdas käynnistyi joulukuun alussa ja olin viikon sairaanakin itsenäisyyspäivän jälkeen, joten jäi nämä kirjoittelut väliin. 

Joulupukin konttiin oli tilattu nalleveljekset, jotka nimesin Aaretiksi, Eevertiksi ja Pietariksi.

Ja tämä nalleneiti rimpsuineen on Aurora.


Omalle seinälle sain valmiiksi joulun ja talven aikaan sopivan seinävaatteen.


Sitten loppiaisena aktivoin jälleen elämäntaparemonttini ja iso osa vapaa-ajasta on mennyt ruokaa laittaen ja tiskaten. Vähän ompeluksia ja lukemista väliin, joten ei ole vaan ehtinyt istua koneen viereen kirjoittamaan. Muukin some-elämä on jäänyt vähemmälle, joka ei ole tehnyt yhtään pahaa. 

Loppiaisena tosiaan aloitin CellReset-kuurin, jota (verkosto)markkinoi Fitline. Kuuriin kuuluu hyvin vähähiilihydraattinen ruoka yhdistettynä Fitlinen ravintolisiin. Tukena on ollut oma Facebook-ryhmä, jossa aktiivisemmat kokkailijat jakavat ruokaohjeita ja saa kysyä, jos joku asia tai ongelma nousee kuurin aikana mieleen. Varsinainen puhdistuskuuri kestää 28 päivää ja sen jälkeen kokeillaan laajemmin ruoka-aineita 3 kuukauden ajan. Olen yrittänyt vähähiilihydraattista ruokavaliota aikaisemminkin, mutta kokeiluni ovat tyssänneet parin kolmen viikon jälkeen mielitekoihin, vatsaongelmiin tai kyläilyreissuihin. Nyt tiedän, että olen syönyt liian vähän rasvaa! Minut on niin aivopesty vähärasvaiseen ruokavalioon, että elimistöni on ollut nälässä monta vuotta. Ja säästöliekillä kohta kymmenen vuotta. Suolatonta voita paistamiseen tai kylmäpuristettua kookosöljyä (jota voi sulattaa myös teen joukkoon) ja kylmäpuristetusta oliiviöljystä itse tehtyä majoneesia! Slurps! 
Öljyistä parhaiten majoneesiin käyvät Bertollin Cucina delicata ja Borgesin Extra light. Niistä ei jää väkevää sivumaua. 
 


Minulla on kirjastosta luettavana Kaisa Jaakkolan kirja, Hyvän olon hormonidieetti, ja siinä mainitut säästöliekin tunnusmerkit pätivät minuun - kaikki. Muutenkin kirja on hyvin ajatuksia herättävä ja hienosti tukee omia ajatuksiani elämäntaparemontista. Siellä on myös ihanan konkreettisia ohjeita tilanteen korjaamiseen. Pitkä tie on vaan edessä, kun elimistöni tila on niin kauan ollut huono, niin ei sitä kuukaudessa korjata. Ehkä kaksi vuotta on realistisempi tavoiteaika. Tällä kertaa ei ole tullut mielitekoja, ilmeisesti rasva ja ravintolisät auttavat pitämään ne loitolla. Nyt on toiseksi viimeinen päivä menossa tiukimmasta vaiheesta. Sitten saa hiukan vapaammin syödä, mutta tietenkin samat säännöt pätevät. Ei enää eineksiä eikä hulvattomia karkkipussintuhoajaisia. Insuliinireseptorini ovat saaneet levätä kuukauden, joten en nyt ehdoin tahdoin enää halua saada niitä shokkiin. Pitäkää peukkuja, että jaksan todella muuttaa koko loppuelämäni!

Lisää tilaustöitäkin tuli joulun aikaan. Siskoltani tällä kertaa. Repun ompelin kankaasta, jonka olen itse myös kutonut aikanaan 90-luun lopulla kansalaisopiston kudontapiirissä. Sisko oli itse suunnitellut, minkälaisen työmatkarepun hän haluaa. Sisällä on vahakangas, joten osa sadevedestä jää ulkopuolelle. Sisko antoi nappikankaan, josta tein siskonpojalle legomaton, jonka voi kerätä legoineen koukusta roikkumaan. Toiselle puolelle löysin työkaveriltani saadun lammaskankaan. Joka nurkassa on nailonhihnasta lenkki.





Vaatteitakin tuli tehtyä. Siskolle työessu kankaasta, jonka hän joskus antoi minulle. Laitoin valmiita farkkutaskuja ja farkun vyötärönauhasta nappikiinnitykset molemmin puolin. Essun peruspalat ovat lähes samanlaiset edestä ja takaa. Takana on vain yksi tasku.
Itselleni ompelin liivitunikan kapeiden housujen kanssa käytettäväksi. Tämäkin kangas oli sellainen, jonka sisko luovutti minulle :) Ja se meni lähes kokonaan tunikaan. Ihanaa, kun joku kangas oikeasti loppuu :)




Ukkokulta sai komennon tehdä pöydän alle ulosvedettävän hyllyn isolle höyrysilityskeskukselleni, kun yhden kerran kompastuin siihen. Onneksi mäjähdys oli sen verran suuri, että ukkokulta ei halunnut riskeerata vanhenevia luitani toista kertaa. Samalla hän kiinnitti jatkojohdon pöydän takareunaan, että ei tarvitse lattialle asti koukkia laittamaan töpseleitä kiinni :) Kelpo mies!



Ja hiukan väriä kuun vaihteeseen. Tilkkukurssin ohjeella tein saksipussin. Ja sitten tein toisen ja kolmannen, jonka palat eivät onnistuneet tulemaan peilikuvina, joten piti tehdä molemmille osille uusi pari :) Ja koska veikkaan, että sisko tykkää porkkanakuosista, niin teinpä vielä yhden sellaisenkin lisää samaan syssyyn. :)







keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulun odotusta

Joulu on kyllä outo juttu. Sitä mietiskelee pitkin syksyä suvun kesken, että mitä kukakin jouluna tekee, onko kotonansa ja tuleeko joku kylään. Kokoonnutaanko kaikki jollekulle vai jakaannutaanko eri paikkoihin. Jos kokoonnutaan yhteen, niin miten jaetaan ruokien tuomiset? Ja mitä ruokaa varataan kotiin, kun ei sitä toisten nurkissa ihan kaikkia pyhiä jaksa olla. Ja oma vuode kutsuu...

Päätetään, että otetaan ihan rauhallisesti vaan. Joulu tulee, vaikka kaappeja ei siivoakaan, eikö niin? Mitään lahjoja ei sitten tarvitse, paitsi lapsille jotain. Minkä kokoinen kinkku paistetaan? Kaikkia laatikoita ei varmaan tehdä, eli mikä jää pois. Jotain uutta reseptiä tekee mieli kokeilla, mutta sitten ruokaa on niin paljon, että osa jää syömättä. Varsinkin ne, jotka eivät näytä tutuilta. Joku ihana jälkiruokakin toisi juhlafiilistä, mutta kuka sitä jaksaa syödä, kun on jo kinkkua, kalaa ja laatikoita vatsat täynnä ja suklaa täyttää makeanhalut. Ei kannata nähdä vaivaa, jos uutuus jää syömättä.

Sitten kun on päädytty ratkaisuun joulunviettopaikan valinnassa ja muussa valmistelussa, niin jossain vaiheessa iskee tunne, että olisi kuitenkin pitänyt vielä kokeilla joku uusi ruoka. Joku kasvislisäke tai muuten terveellinen vaihtoehto. Vai sittenkin semmoinen hyydytetty kakku, jossa on piparkakkupohja. Pitää muuten vaihtaakin siihen suklaakeksipohja, kun se on parempaa. Ja ruokakaupassa pitää varmuuden vuoksi ostaa vielä yksi valkohomejuusto, paketti cocktailpiirakoita ja tarjoussuklaata, ettei lopu kesken. Ja hedelmiä! Jouluna pitää olla omenoita ja mandariinejä, kun niitä oli lapsenakin jouluisin. Ja kyllä sitä jotkut pienet lahjat lähimmille aikuisillekin pitää olla! Mielellään jotain itse tehtyä tai sitten syötäväksi kelpaavaa tai kosmetiikkaa, jonka saa kulutettua tulevan vuoden aikana. Ja siltä lähialueen käsityöläiseltä pitää ostaa jollekin jotain, että tulee tuettua pienyrittäjän elinkeinoa.


Viikkoa ennen joulua tunnelma nousee. On ihan pakko kuunnella jouluradiota, raskasta joulua ja sitä perinteistä Arja Korisevan joululevyä, jota olen kuunnellut jouluvalmisteluja tehdessä varmaan kohta 20 vuotta. Ja sieltä kuuluu "Kolme yötä jouluun on... " Lahjoja paketoidessa huomaa ostaneensa pitkin vuotta "kaikkea pientä", jonka oli unohtanut syksyn aikana ja varsinkin silloin, kun päätettiin, että kenellekään aikuiselle ei joululahjoja tarvitse ostaa. Silloin kaikki meni ullakolle laatikkoon ja unohtui. Nyt huomaa, että jollekin on ollut huomattavan helppo ostaa lahjoja (yleensä naisolento) ja jollekin toiselle taas ei (miespuolinen olento).  Hmmm... pystyisikö jonkun vähän vähemmän naisellisen jutun laittamaan pariskunnan yhteiseksi lahjaksi, ettei miespuoleinen koe syrjintää...
Ja se kuumeinen ruokaohjeiden selaaminen - löytyisikö kuitenkin joku uusi helppo resepti, jolla tulee varmasti hyvää ja josta kaikki tykkää?

Aatonaattona viimeistään ollaan jaloillaan koko päivä eikä muisteta juoda vettä tarpeeksi, eikä syödä säännöllisiä aterioita. Perhe saa komentoja aina kun äiti huomaa, että joku on toimeton. Keittiössä pyörii äidin muotoinen tornado. Pitää saada rosollit ja munavoit tehtyä, että voi siivota jäljet. Paremmat lautaset jemmasta - mihin ne tulikaan pakattua viime joulun jälkeen? Jääkaappiin ei mahdu enää mitään. Ulos pitää tehdä ruokiensäilytyspaikka, jonne ei hiiret ja linnut pääse kuokkimaan. Onko joulukuusi haettu saunaan sulamaan? Kenen vaatteet on vielä pyykkitelineellä? Mitä on pakattava mukaan kyläreissuun? Lattiat pitää pestä, että tulee juhlan tuntua ja puhdas tuoksu. Iltapäivän myöhäispuolella iskee taisteluväsymys ja hommasta loppuu ilo ja odotuksen tunne. Ja jalat on kipeät. Ukkokulta, lämmitä glögiä!

Sitten melkein aattona eli aatonaattoiltana noin yhdentoista aikaan, kun ruoat on pakattu kylmään, keittiö siivottu, pyykit kerätty, lattiat pesty ja tohina hiljentynyt, voi tyytyväinen perheenäiti hiljentyä kamomillateensä kanssa availemaan joulukoristelaatikoita, fiilistelemään muistoja menneiltä vuosilta ja koristelemaan kuusta. Varsinkin, kun lapset eivät ole enää kiinnostuneita koristelemaan ja äiti saa laittaa lempikoristeet ja omat teemavärit. Silloin tulee esiin se sisäinen joulumuori, joka ähkii noustessaan tuolille vihlovin polvin, mutta pakko on saada kultanauhat valumaan kuusenkylkiä alas. Se muori silittää vielä yöllä joululiinoja ja polttaa tuoksukynttilöitä. Kuuntelee joululauluja ja tirauttaa jouluitkut ihan vain väsymyksestä tai siksi että se pieni tyttö vei siemeniä linnulle, joka olikin pieni veli taivahasta. Ja vihdoin nukkumaan mennessään tietää, että kaikki on joko valmista tai sellaisessa vaiheessa, kun pitääkin.


Rauhallista adventtiaikaa kaikille!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Farkkufiilikset

Olen niin uponnut ompeluolotilaan, että tekstin tuottaminen ei ole tuottanut kirjallista tulosta pitkään aikaan. Nyt on massu niin täynnä isänpäiväruokaa ja kakkua, että en osaa päättää, jaksanko ommella, silittää vai tuijottaa ruutua. Päätin kompromissinä kirjoittaa ja julkaista samalla muutaman kuvan farkkukurssin tuotoksistani.

Päivölän kansanopisto oli syysloman alkajaisiksi hyvä työasioiden totaalisen nollauksen paikka, kun Sanna Paranko opetti farkkutilkkutöitä. Tein kaksi pientä kassia farkunpunteista. Toisen ilman koristuksia vein äidilleni, että aina ei kauppareissulle tarvitse ottaa isoa käsilaukkua mukaan. Toiseen ompelin vähän bling-blingiä koristeeksi, kun vuosia sitten olen hankkinut koristeen kirpputorilta ja hopeanauhaa käsityömessuilta. Äidille menneestä kassista ei tullut otettua kuvaa. Omassani on tarkoitus töissä kuljettaa puhelimia ja avaimia sellaisina päivinä, kun vaatteissa ei ole taskuja.


Tein autooni farkkukankaisen suojahanskan, joka suojaa kättä, kun raaputtaa jääskrapalla auton ikkunoita. Siitäkään ei ole kuvaa, mutta kuvitelkaa patakinnas ilman peukalon paikkaa ja keskisormen kohdalle skrapanvarren mentävä reikä ;)

Koska minulla oli viikon syysloma, niin mitäpä muuta tein kuin ompeluksia. Farkkuja minulla on jemmassa laatikkotolkulla ja meinasin tehdä vaikka mitä. Kurssilla sain opiskelijakollegan leikkuualustan kuljetuskassista idean ja aloitin oman farkkupaloista. Tein se loppuun kotona maanantaina. Sain käytettyä loppuun Cath Kidstonin suunnitteleman mansikkakankaan ja vuorikankaaksi laitetun vaaleansinisen sekoitekankaan. Ihanaa, kun joku oikeasti loppuu! Se on jotenkin hirveän tyydyttävää, kun tavara konkreettisesti vähenee!



Nauhoja ja pitsejä minulla on myös hurjan paljon erilaisia, joten en säälinyt niitä yhtään, vaan käytin surutta. Käyn näköjään aina vain useammin erilaisilla tilkkukursseilla, joten vihdoinkin minulla on leikkuualustalle kuljetuskassi. Ja valkoisen pitsin alla olevaan taskuun mahtuu pitkät viivottimet.

Tiistaina tein huopakovikerullalle suojapussin samalla ajatuksella. Sain käytettyä loppuun muutaman nauhanpätkän ja siivottua farkkusilppulaatikon ;)


Olen käynyt 20 vuotta sitten kansalaisopiston kankaankudonnassa. Loppupäätelmä oli, että sen lisäksi, että oli tylsää kutoa samannäköistä huopaa, pöytäliinaa yms. metritolkulla, käsivoimani eivät riittäneet mattojen paukuttamiseen, johon olisi saanut upotettua vaihtelua väreillä. Lyhyitä poppananpätkiä jaksoin tehdä useamman, mutta niitäkään ei monia kotipöydille tarvita, eikä minulla ollut silloin ompelukonetta, jolla olisi saanut ommeltua poppanoista kasseja tai pussukoita, tai edes siististi kantattua niistä tabletteja.
Yhteen mustaan puuvillaloimeen kudoin pätkän mustalla puuvillalangalla ja harmaalla ohuehkolla nauhalangalla. Ajatukseni oli jossain vaiheessa, että tekisin siitä läpällisen olkalaukun, mutta en ole osannut sitä tehdä. Nyt kun ehkä jo osaisin, en ole viitsinyt. Lomaviikon puolivälissä päätin, että nyt teen siitä ostoskassin. Se valmistuu nopeasti ja taas on yksi kangas vähemmän pyörimässä hyllyltä toiselle. Pohjalla on tukeva pahvi kannattelemassa maitopurkkeja.
(Samaan loimeen kudoin mustaa ja sinistä pellavalankaa, kun en muutakaan keksinyt ja ne palat odottelevat kohtaloaan vielä.)



Torstaina pidin shoppailuaamupäivän Tampereella. Kävin tilkkuilijaystävän kanssa pikaisesti Poppavakassa ja Ompelijanmaailmassa. Tärkein hankinta oli 22x34 tuumainen leikkuualusta! Nyt työpöydälläni on uusi iso ja vanha pieni rinnakkain :) Ihanan paljon leikkuutilaa!

Farkkulaatikossani oli ihan sarvien muotoon tikatut takataskut ja koska tilkkukurssillamme oli tulossa peuratrofee, joka oli tuttu jo Mäntyharjulta, aloin suunnitella farkkupeuraa.

Ja tuloksena syntyi Uljas P. Eura, joka on tällä haavaa viimeisin farkkutyö.





tiistai 27. syyskuuta 2016

Valmistakin välillä

Kyllä tuli hyvä mieli, kun sain ahkeroitua hullun maman blokin valmiiksi. Nyt on tyynyn toisella puolella Mäntyharjun kesäkurssilla jonain vuonna tehty taiteltu tähti. Ja toiselle puolelle sain tuon maman.



Ja viikonlopun kyläreissulla sain ommeltua vihdoin vuorin kiinni balleriinapussukkaan. Siitä tuli namin näköinen.


Toukokuisella Päivölän kurssilla aloittamani kukkablokit sain tikattua ja tästäkin tulee tyyny. Makuuhuoneeseen selän taakse kakkostyyny helpottamaan television katselua. Toiselle puolelle tein räjähtävää blokkia tummemman harmaalla reunuksella. Se on vielä tikkaamatta.




Töissä olen ollut jumissa peruskoulutilaston kanssa pari viikkoa. Iltaisin olenkin lähinnä leikannut, ommellut tai ainakin pessyt ja silittänyt kankaita, joita muutamia ostin ja muutamia sain. Jotain väriä elämään harmaiden tilastojen vastapainoksi. Pakko päästä selaamaan ja viikkailemaan värikkäitä kankaita. Samalla ajatus lentää, että tästäkin voisi tehdä sitä ja tuosta tätä!

Elämäntaparemonttini on jäänyt sitä vastoin ihan unholaan ja lohtusyöminen on vienyt mennessään. Ja vielä ei ole edes kummoisempi kaamos! Aamullakin on vielä valoisaa, kun lähden töihin. Yksi joogakerta jäi välistä tilastojen takia, mutta muuten sentään saan itseäni liikutettua pari kertaa viikossa. Paino kyllä napsahti takaisin viime talvisiin lukemiin pienen keväisen notkahduksen jälkeen. (syvä huokaus) Pitää taas muistaa vaihtaa sokeriset (suklaiset) välipalat terveellisempiin :) Olen toiveikas kuitenkin. Kun olen pystynyt siihen ennenkin, niin pystyn kyllä uudelleen. Minkä kokoinen painonvaihtelu onkaan vaarallista jojoilua? Nyt en halua tietää, ettei ala harmittaa!

Ps. Koira ei enää kaiva kuoppia puuvajaan, mutta nukkuu päivät ja käy öisin muutaman kerran haukkumassa jotain, jota se luulee kuulevansa... Ja välillä tietenkin käy sisällä nukkumassa. Antaisiko eläinlääkäri koirien unilääkkeitä, jotta se nukkuisi kahdeksan tuntia yhtä mittaa?

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Voi kreisi mama!

Meidän vanhalla koira-akalla on valeraskaus! Se on sekoillut jo monta kertaa tänä vuonna niin, että tuntuu kuin sillä olisi ollut jo neljä juoksuaikaa, mutta osa on tainnut jo ennenkin olla valeraskauksia. Eniten raivostusta ihmisissä, etenkin minussa, herättää se, että koira marhaa edestakaisin sisään ja ulos varsinkin yöllä. Ja se alkaa silloin, kun minä nostan persukseni sohvasta ja menen iltapesulle. Siihen asti koira nukkuu tyytyväisenä patjallaan. Kun minä nousen ja lähden liikkeelle eteistä kohti, koirakin havahtuu ja lähtee eteiseen, mutta ulko-ovelle asti. Päästän sen ulos, koska jos en päästä, se haukahtelee kuitenkin kohta vaativia kimakoita haukahduksia kasvavalla äänenvoimakkuudella. Hoidan iltatoimeni ja kiipeän yläkertaan makuuhuoneeseen, jossa ukkokulta on yleensä vedellyt sikeitä jo toista tuntia.

Siinä kun loikoilen ja nollaan ajatuksia, noin puolen tunnin päästä koira tahtoo sisälle. Havahdun, menen alakertaan avaamaan oven. Uudelleen nukkumisyrityksiä. Menee ehkä 10 - 15 minuuttia, sitten kuuluu kynsien rapina yläkerrasta. Rappuset se osaa hiipiä niin hiljaa, että koskaan en ehdi komentamaan sitä takaisin alakertaan, kun se on vielä rappusissa. Monesti havahdun vasta, kun se kolauttaa luunsa puulattialle.Miten paksukarvaisesta koirasta voi lähteäkin niin kova kolina! Ja jos nukkuisikin hiljaa siinä matolla, mutta kun pitää rapsuttaa niin, että joku nivel paukuttaa lattiaa. Tai sitten se alkaa nuolla itseään ja yön hiljaisuuden täyttää tasainen nassutus.

Rappukäytävän oveakaan ei saa niin tiukkaan kiinni, etteikö se saisi kuonollaa tökittyä ovea auki. Kun sen sitten kiukuissaan lennättää alakertaan, yleensä se kohta haluaa taas ulos. Jos ei juuri sillä kertaa, niin vähintään tunnin päästä, kun olen juuri nukahtanut. Aamuyöllä kahden aikaan saattaa ukkokulta herätä koiran haukahduksiin, kun se on väärällä puolella ovea. Sitten hän valvoo televisiota katsellen kesken uniensa, kun ei saakaan heti unta enää. Parina viime yönä poika on ollut koiran oven avaaja. Viime yönä kävin vessassa ja poika-rukka nukkui sohvalla, että on helpompi mennä ovelle kuin parvisängystä kapuamalla :) Kun yörumba tuottaa harmaita hiuksia, niin päivällä selviää, miten koira on kaivanut puuvajan maalattiaan pesäkoloa niin, että polttopuut on monen metrin alueelta peitetty multakerroksella.

Koira on jo jonkin aikaa ollut huonokuuloinen. Ei se kuule kaikkia pihaan tulevia autoja ja ihmiset saavat kävellä viereen herättämään koiran, kun se nukkuu häntä homeessa sisällä patjallaan. Näiden levottomien öiden vuoksi soitin ensin eläinlääkärille ja sitten ukkokullalle, että milloin eläinlääkärin vastaanottoaika on. Itse lähdin Koski-seuran hallituksen kokoukseen, ukkokulta tuli töistä ja vaihtoi vaatteet lähteäkseen vastaanotolle koiran kanssa. Kun hän astui ovesta ulos, koira juoksi saman tien koppiinsa piiloon! Ja se mokoma ei mene koppiin muuta kuin silloin, kun on uhka, että sille laitetaan panta ja hihna tai valjaat! Uskomaton otus! Joko se kuuli ja ymmärsi puhelut tai sitten se luki isäntänsä ajatukset! Panta ja fleksi eivät olleet edes näkyvissä vielä!

No, kuuden päivän lääkekuurin se vanha koira-akka sai. Pari päivää on mennyt ja koko ihmisperhe ainakin toivoo, että lääke alkaa pian vaikuttaa.

Toinen kreisi mama onkin viime tilkkutunnin hullun maman blokki. Alkuperäisen ohjeen mukaan aloitettiin 10 x 10 tuuman paloilla ja 2,5 tuuman kaitaleilla. Yksi fiksu opiskelija keksi, että kankaita ei mene mallin kokeilemiseen niin paljon, jos muuttaa tuumat senteiksi yksi yhteen. Eli kokeilimme 10 sentin neliöillä ja 2,5 sentin kaitaleilla. Tietenkin leikkasin osan kaitaleista 3,5 sentin levyisiksi. Jouduin siis leikkaamaan joistain blokeista jo heti sentin pois parista reunasta. Sitten kun reunustettu neliö jaettiin neljään osaan, olisi tietenkin kannattanut ensin tsekata, että kaikki neliöt olivat alunperin saman kokoisia, varsinkin kun olin ommellut niitä kahdella eri koneella, joista toisessa ei ole tilkkupaininjalkaa. Ja jos olisi leikannut huolella mitaten jokaisen erikseen, niin olisi varmemmin saanut aikaan 4 samankokoista neliön neljännestä. Kuten arvaatte, minulla niitä ei ollut. kun aloin ompelemaan paloja jälleen kasaan. Ja rivien yhdistämisessä pitäisi saumanvarat olla eri suuntiin silitetyt... Ei taida tarvita edes kertoa. Kun sain yhdestä rivistä ne käännettyä, niin kaitaleita yhteen mallatessani huomasin, että ne piti kuitenkin olla siihen toiseen suuntaan. Uudelleen silittämään, sitten ompelemaan ja sitten jälleen huomaan, että se kaitale olikin kääntynyt käsissäni ja oli väärin päin! Voi ##########! Ratkoja, paras ystäväni...

tiistai 6. syyskuuta 2016

Harrastusaika alkakoon!

Syyskuu alkoi ja samaten Wellamo-opiston kurssit. Ilmoittauduin vanhaan tuttuun astangajoogan alkeisryhmään. Olen käynyt joogatunneilla jo viisi vuotta, mutta aina vaan alkeisryhmäläisenä. Hyvä kun jaksan edes sen 60 minuuttia, on se sen verran voimaa vaativaa näille toimistotyöläisen lihaksille. Tärkein syy on kuitenkin se, että joka toinen maanantai heti joogan jälkeen alkaa tilkkukurssi viereisessä rakennuksessa! Sopivasti 15 minuutin siirtymä- ja eväidensyöntiaika välissä.
Uusi liikuntatuttavuus on huomenna. Ilmoittauduin Asahi-tunnille. Lainasin noin vuosi sitten kirjastosta Asahi - tietoisen liikkeen taito (tai jotain sinne päin) -nimisen kirjan pelkän nimen perusteella. Se vaikutti mielenkiintoiselta ja nyt sitä on onneksi sopivasti keskiviikkoisin. Kotikulmilla Hämeenkoskella tunti olisi pahasti työpäivän päällä klo 15 alkaen, mutta sitten huomasin ilokseni ja hämmästyksekseni, että nykyisellä työpaikallani Tiilikankaan koululla vastaava tunti on klo 17 alkaen. Tämä oli semmoinen maailmankaikkeuden vinkkaus, että paras totella. Eli huomenna suoraan töistä Asahi-tunnille.

Lukeminen on jäänyt vähemmälle, vaikka sain järjestettyä ompeluhuoneeseen hienon lukunurkkauksen.

Eilisen tilkkukerran jälkeen on sormet kutisseet ompelukoneen ääreen. Mutta tänään ei pystynyt, kun takaraivossa naputtaa myös kotiseutuseuramme Koski-seuran Leader-hankkeen talkootyöt. Olen kirjoittanut puhtaaksi entisen sotaveteraanin ja opettajan Eino Kujalan kirjoittamaa Seuralan historiikkia. Se on aikanaan ilmeisesti kirjoituskoneella naputeltu ja monen monituista kertaa kopioitu. Skannaamallakaan ei saanut kunnollista tekstiä enää sähköiseen muotoon, kun skanneri muuttaa kaikki himmeät kohdat ja kopioidessa tulleet mustat tahrat omituisiksi merkeiksi. Tämä minun piti kesälomallani tehdä, mutta en päässyt kuin puoliväliin. Näihin asioihin liittyen meillä oli myös työpajoja, joissa suunniteltiin verkkolehteä paperisten Kosken Kohioiden tilalle. Se on mielenkiintoista, mutta työpaivän jälkeen ei oikein jaksa keskittyä. Seuran hallituksen kokouskin on tulossa tällä viikolla. Ja perjantaina lähden viikonlopuksi Päivölän kansanopistoon kotisivukurssille, ihan vain oppiakseni lisää verkkojuttuja. 

Verannalla odottaa myös kaksi suurta kesäkurpitsaa, kun suunnittelin Koti ja maatalous -lehden ohjeen mukaan tehdä kesäkurpitsasta ja sitruunasta hilloa. Tänään se asia edistyi sitruunoiden oston verran! :) Ja omenasosettakin piti tehdä... Phiuh...

Ihan itseäni lohduttaakseni: Sirpa, kyllä sä ompeletkin vielä jotain... joskus... 

Kävelylenkillä löydetty yksisarvinen :)

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Syysvärit

Loma on jo niin kaukana, että ei ole kuin haalea muisto vain. Kesän kukkaset ovat puutarhassa jo kukkineet, syysleimu on enää kukassa. Sain onneksi loman lopuksi siirtää ompeluhuoneeni alakertaan. Olen siis ensi talven ukkokullan kanssa sentään samassa kerroksessa, vaikka eri päässä taloa ollaankin. Meidän talossa sekin tarkoittaa viereisiä huoneita :)

Vanhempi poika muutti pois kotoa ja nuorempi siirrettiin vanhemmalta jääneeseen huoneeseen, joten minä sain valoisan etelänpuoleisen kulmahuoneen. Remonttia en viitsinyt ehdottaa, muuten olisi muuttoni venynyt. Huone on vielä tilavan oloinen, kun iso osa kankaista on edelleen muovilaatikoissa ullakolla. Taidan toistaiseksi antaa ollakin. On niin paljon keskeneräisiä töitä, että ajattelin keskittyä ensin niiden valmiiksi tekemiseen - ainakin yritän keskittyä... Kohta alkaa taas Wellamo-opiston tilkkukurssi ja Sanna-ope, armoitettu tilkkuhullumme, tuo runsaat määrät uusia ideoita.

Mansetilkku-näyttelyn kävin katsomassa Tampereella. Oma perhosenikin oli siellä liihottelemassa. Oudosti kukkasen alapuolelle sijoitettuna. Yleensä lentelevät kukkien yllä...
Hieno kukka kyllä. Sen on tehnyt Kristiina Mäki. Lehdet ja varret houkuttavat minuakin kokeilemaan nauhojen aplikoimista, vai miksi sitä pitäisi sanoa...
Näyttelyssä oli paljon kivoja töitä. Kiitos Tampereen killoille, jotka näyttelyn järjestelyt hoitivat. Hieno homma!



Päivölän kansanopistossa olin viikko sitten viikonlopun tilkkupeitekurssilla, jossa opettajana oli Hannele Wakkari (Tilkkutaiwas-blogi).

Kokeilin Kuusama-blokkia ja tein laatikko- ja balleriinapussukat.

Balleriina jäi sen verran kesken, että vuori pitää vielä ommella käsin.

Jaakobin tikapuut -aiheen aloitin ihanan kirjavasta jellyrollista. Torkkupeitto on ajatuksena.

Aloitin uudessa työhuoneessani myös yhden päiväpeiton Ystävänsydän-blokeista, mutta siitä en laita kuvia, koska se on salaisuus, kunnes se valmistuu :)

Työkuviot vievät nyt paljon energiaa, kun siirryin kunnanvirastolta koulusihteeriksi ja hoidossani on kaikkiaan neljä koulua, joista kolme on minulle uusia tuttavuuksia henkilökuntineen. Ja tämän uuden kuntamme koulutoimistorutiinitkin ovat vähän erilaisempia kuin mihin olen tottunut. Uudet rutiinit, jotka pitää tehdä neljään kouluun huolimatta jatkuvan puhelimen pirinän keskeytyksistä, ovat imeneet voimia niin, että iltaisin ei ole jaksanut juuri muuta kuin ihailla kankaiden värejä. Kun saadaan lukuvuosi alkuun, oppilasasiat, iltapäivätoiminta ja koulukuljetukset pyörimään, niin seuraavaksi onkin tilastotietojen kerääminen ja tietojen tarkistaminen. Jospa lokakuussa sitten vähän rauhottuisi...

Kävin muuten kesälomalla pitkästä aikaa oman kylän kotiseutumuseossa ja mitä sieltä löytyikään: Tilkkupeitto!


Ompeluinspiraatiota odotellen...