keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kevätenergiaa

Nyt saattaa tulla tilkkuasiaa minimaalisesti, koska - uskokaa tai älkää - olen alkanut löytää liikunnan iloa! Olen solminut kuntosalin kanssa kolmen kuukauden sopimuksen ja itseni kanssa kaksi kertaa viikossa -sopimuksen. Kolmas viikko menossa ja vielä tuntuu hyvältä ;)

Ystäväni maisteri M. suositteli tätä Lahden Kuntohoitoa jo vuosi sitten, mutta silloin aika ei ollut todellakaan kypsä. Silloin elin sitä aikaa, että lähes itkien pakotin itseni kävelylle. Tämän kevään aikana stressin aiheeni ovat vähentyneet niin paljon, että Kaisa Jaakkolan "Hyvän olon hormonidieetti" -kirjan rohkaisemana päätin hankkia itselleni paremman lihaskunnon ja sitä myötä paremman hormonitoiminnan, lähinnä insuliinivasteen. Kuntosalikertojen lisäksi olen viikon kolmannen liikuntakerran käynyt joko kävelyllä, venytellyt tai kevyesti jumpannut kotona. Harjoitustehoni eivät ole vielä millään tasolla, mutta olen silti päättänyt olla stressaamatta. Kaikki, mitä nyt teen, on enemmän kuin kuukausi sitten ja ylipäätään moneen vuoteen. Pyrin pitämään tasaiset ateriavälit, tarpeeksi proteiineja, kasviksia, marjoja, hyvälaatuisia rasvoja ja terveellisempitä hiilihydraatteja, mutta olen itselleni armollinen, jos en aina pääse tavoitteeseen. En ole täydellinen, mutta aina siihen voi pyrkiä :)

Tässä kuntosalissa on merkittävä etu verrattuna muihin kuntosalikokemuksiini. Siellä on käytössä sellaiset älykortilla ohjautuvat laitteet, joten itse ei tarvitse säätää painoja eikä edes muistaa, kuinka paljon vastusta on ollut. Myös toistojen määrän kone laskee ja piippaa kun kaikki on tehty! Heti kolme huolenaihetta vähemmän. Sali on myös valoisa ja "tuoksuton", jota ei ainakaan tuosta lähikuntosalistani voi sanoa monestikaan.

Mutta olen minä vähän ommellutkin. Sain musta-harmaan version käsilaukusta valmiiksi.


Ja kuopuksen seinävaatekin on edennyt vähän. Kaitaleita käänneltiin porukalla yhdellä tilkkukurssikerralla, mutta en tietenkään kirjoittant mitään muistiin. Joten ihan fiilispohjalla mennään... Päädyin nostamaan raidat pystyyn ja lyhensin kaitaleet 110 cm korkeiksi. Ja koska hötkyilin, niin leikkasin yhden kaitalerivin vain 100 cm mittaiseksi ja kommenttini sen huomattuani eivät ole julkaisukelpoisia! Lohduttaudun sillä, että tilkkuguruni Sannan mukaan tilkkutyössä saakin olla saumoja.

Iso keskikappale on noin 150 cm leveä. Yli jääneistä kaitaleyhdistelmistä kokoan 10 cm leveää raitanauhaa. Vaakatasoon tulevat ylä- ja alareunan pitemmät kaitaleet ovat vielä vajaita, joten eivät ole luonnoskuvassa. Mietin, että jospa jättäisi kaitaleet "kellumaan" keskipalan ympärille. Se vaatii jonkun ikäänkuin taustakankaan, jota tulee palojen väliin. Mietinnässä on vaihtoehtoina harmaa tai valkoinen. Reunakantti tulee mustalla. Seinävaatteen saaja on onneksi hyväksynyt nuo työn värit, eikä muu kiinnosta, joten saan mennä ihan itsekseni läpi tuon harmaan kiven.


Kukkasiin on vaihdettu mullat, kiitos ukkokullan! Kevään taimikuvastosta hankituista taimista olen vasta kaksi saanut hengiltä, joten voi olla, että muutama pysyy hengissä ulosistutukseen saakka. Piha on haravoitu ja melkein kaikki roskakasatkin jo kärrätty pois. Ukkokulta pisti jo perunaakin yhteen lavakauluskasvilavaan. Herttinen, miten tänä keväänä onkin saatu paljon aikaiseksi! Hyvää kevättä teillekin, älkääkä pahastuko, kun en ole vastannut kommentteihin. Huomasin ne vasta, kun en ole ehtinyt tänne käymään pariin viikkoon. Kommenttinne ovat silti hyvin kallisarvoisia! Lämmin kiitos niistä!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Paljon tekeleitä - vähän valmista

Laitanpa pari sanaa ja kuvaa vielä viime aikojen ompeluksistakin.


Nämä siniset ja punaiset ovat jonain päivänä perhosblokkeja. 


Tämä raidallinen työ sai innoituksen Kemin Lumitilkuissa. Kaikkia kaitaleita ei ole vielä yhdistetty yhteen ja mietinnässä on lisää pystyraitaa.


Käsilaukkuja on tulossa kaikenkaikkiaan kolme. Punainen vasta valmis.


Surun ja ilon hetkiä

En ole vielä kertonutkaan, kun elämme nyt koiratonta aikaa. Meidän hullu vanha koira-akka vahti meitä ja reviiriään sitkeästi, mutta vaivoja tuli, eikä koiraparka niistä osannut valittaa. Jo viime kesänä kyselin siltä, että joko on viimeinen kesä ja niinhän siinä kävi, että viimeiseksi se jäi. Ilmeisesti kohtuun jäi viime kesän valeraskaudesta joku tulehdus, kun alkoi tiputtelemaan helmikuussa. Luulimme, että on jälleen juoksuaika. Yritimme sanoa sille, että älä nyt ihmeessä enää pennuista haaveile, vanha akka, mutta eihän Tessu voinut asialle mitään, eikä osannut meille selittää, että kyse onkin jostain ihan muusta. Ihan muuten reippaana pysyi koko talven ja lähti aina kävelylle vahtimaan, että tie on möröistä vapaa. Maaliskuun alun kirjoitukseni jälkeen, kun tulin maanantaina töistä, ukkokultani sanoi, että nyt ei ole Tessun asiat hyvin. Kinkkusiivu oli nenän alla, mutta ei kelvannut syötäväksi. Koiran särkylääkekin, jonka yleensä otti mielellään (pekoninhajuinen), oli kinkun vieressä koskemattomana. Tiistaina aamulla se halusi ulos ja kävi pienellä pissalenkillä puutarhassa, mutta palasi sitten ulkopatjalleen. Ukkokultani kävi laittamassa peiton sille päälle. Kun lähdin töihin, niin vähän nosti kuonoaan peittona olleen teddypalan alta. Aiemmin ei olisi suostunut olemaan edes peiteltynä, vaan karisti kaikki peitot pois päältään, vaikka olisi ollut kuin kylmä ilma. Nyt pysyi peiton alla, mutta ei suostunut tai jaksanut nousta ja mennä sisälle, vaikka yritin houkutella. Puolen päivän aikaan tuli ukkokullalta viesti meidän perheen Whatsapp-ryhmään, että Tessu r.i.p. Ukkokulta ei ollut enää kestänyt katsella koiraparan hiljaista kitumista 😢

Oli mielenkiintoista huomata, että vahtikoiramme vahti minua vielä pari viikkoa "toiselta puolelta". Näin sen vessan peilin kautta monena aamuna kävelevän ulko-ovea kohti, kun meikkasin töihin lähtöä valmistellen. Sillä oli tapana tarkastaa aamuisin touhuni, että missä kohtaa mennään ja tiettyyn aikaan se siirtyi ulko-ovelle odottamaan. Muutamana yönä havahduin siihen, että se haukahti muka ja halusi ulos. Yleensä olin aina samalla käynyt itse vessassa, kun kävin päästämässä koiran ulos. Mahtoiko se ollakin haukahtamisen syy: emäntä piti herättää pissalle 😏  Ensimmäisenä koirattomana viikonloppuna lähdimme kävelylenkille ja iloisena häntää kieputtavan ja haukkuvan Tessun hahmo oli niin selkeästi mukana, että ihan tulin hyvälle tuulelle kävelylenkistä huolimatta.

Nyt havainnot ovat pikkuhiljaa vähentyneet. Ehkä Tessu huomasi, että me pärjätään.




torstai 23. maaliskuuta 2017

Tilkkupäivät

Vuotuiset Finn Quilt ry:n tilkkupäivät vuosikokouksineen tuli nautittua tänä vuonna Kemissä. Ensin perjantaipäivä ajettiin Kemiin. Onneksi minun ei tarvinnut istua ratin takana, vaan henkinen isosiskoni otti kuskin vastuun ja minä toimin äänikirjana ja silloin tällöin kartanlukijana. Ystävämme takapenkillä toimi mukavasti seuraneitinä, joten matka sujui rattoisasti. Vaikka keli oli vähän kostea ja luntakin saimme matkalla, niin matka ei ollut kovin puuduttava, kun saatoimme poiketa aina tarvittaessa kahville, syömään ja vessaan. Tärkeitä mukavuustekijöitä keski-ikäisille naisille. Viiden aikaan olimme hotellilla ja sen jälkeen poikkesimme vielä Ruotsin puolelle ruokaostoksille.

Lauantaina noin 200 naista kokoontui avajaisiin kuuntelemaan Kemin kulttuurilautakunnan (jos muistan oikein...)  tervehdystä ja paikallisia taiteilijoita. Varsinkin nuorten neitojen enkelimäinen kanteleensoitto sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää jalkoihin saakka ja kyyneleet nousivat silmiini. Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -kappale on kaunis alkuperäisenäkin, mutta kanteleiden taitava käsittely teki siitä taianomaisen. Vuokko Isaksson on aloittanut upean työn tehdessään väitöskirjaa suomalaisesta tilkkumaailmasta. Saimme kuulla Finn Quiltin perustamishistoriaa ja hienoja tarinoita yhdistyksemme alkutaipaleelta. Hienoa, että historia tulee tallennettua myös tieteen sääntöjen mukaan. Toinen lauantain luennoitsija oli Siiri Magga-Miettunen, joka kertoi lapsuudestaan Lapissa. Hänellä on tarinankertojan verenperintö ja toisaalta koskettavat ja toisaalta hyvin humoristiset tarinat sukunsa ja kylänsä elämästä. Molempia rouvia olisi jaksanut kuunnella pidempäänkin. Pari harmin aihettakin lauantaihin silti mahtui. Kaipasin avajaisiin jotain ohjeistusta viikonlopun kulkuun, vaikka ohjelmalehtinen meille jaettiinkin. Avajaisissa oli kuitenkin suurin osa osallistujista paikalla, joten olisi ollut selkeämpää kertoa siinä myös työpajoista ja Lumilinnan kuljetusjärjestelyistä. Työpajoja emme löytäneet, kun luentojen välissä ei ollut kuin hetki aikaa ja näyttelyitäkin oli katsottavana. Ovi rappukäytävään oli niin hämärä, että en tajunnut, että se oli edes käytössä! Luulin, että se oli vain jonnekin huoltotiloihin menevä ovi. Kaikki tarjottu ruoka oli hyvää, mutta lauantain lounaan hinta oli aivan ryöstöä pelkästä keitosta, leipäpalasta ja margariinista. Olisi ollut edes leivänpäällistä tai alkusalaatti.

Iltajuhlassa jatkui paikallinen teema "meän kielen" tarinoilla ja Pohjan mieslaulajien esityksillä. Ruostumaton teräsrotta soi päässä vielä pitkään :) Kiva lisäys oli se, että jokaiseen pöytään tuli istumaan tilaisuuden järjestäjäkillan tai Finn Quiltin edustaja. Poronkäristys oli hyvää ja sitähän me odotimme saavamme, kun noinkin pohjoiseen päästiin.

Näyttelyissä oli paikallisten kiltojen jäsenten tekemiä töitä ja myös kansainvälisiä töitä. Eniten aikaa vei katsoa pieniä musiikkiaiheisia töitä, joissa jokaisessa piti olla hiukan punaista. Harmi, kun suorakaiteinen muoto ei näytä hyvin neliön muotoisia töitä. Anteeksi, minun pitäisi opetella joku kuvankäsittelyohjelma... Töitä oli esillä eri Euroopan maista ja yhteensä varmaan toista sataa. Teki mieli kuvata useampiakin, mutta aika ei riittänyt. Tässä kuitenkin muutamia otoksia.








Sunnuntaina oli Lumilinnaan tutustuminen ja luento perinnepeitoista. Emme olleet Lumilinnaa ennen nähneet ja se oli yksi syy, miksi Kemiin asti jaksoimme lähteä. En ole niin talvi-ihminen tai ulkoiluhenkinen, että viitsisin talvella lähteä toiste pohjoiseen, joten nyt tilkkutöiden houkuttamana tuli nähtyä myös Lumilinna. Ja kyllä se olikin taitavasti tehty! Ihmiset, jotka kesällä tekevät hiekkaveistoksia, olivat tehneet nyt lumiveistoksia. Upeita! Teemana on tänä vuonna tietenkin Suomi 100 vuotta.



Kappelin alttariveistos






Sviitti erilaiseen yöpymiseen

Omista ompeluista sen verran, että viimeksi kuvan kera esittelemäni ostoskassi oli vaarassa joutua leivinuuniin kokonaan, niin paloi niin käämit sen kanssa! Opettaja huomasi, että olin ommellut sangat väärin yhteen :( Ihmettelin, että huonosti istuu kylkeen, kun laittaa kassin olalle, mutta en tajunnut, missä vika oli. Onneksi opettaja suostui purkamaan tikkaukset ja ompeleet ja ompelin sillä aikaa muuta. Kotona sitten ompelin kanssin sangat uudelleen. Sitten vielä huomasin, että toinen oli kuitenkin mennyt kierteelle! Silloin meinasi lentää uuniin koko kassi! Tulikin oli sopivasti pesässä! Mutta sitten ukkokulta sanoi, että hae se paras ystäväsi, etkö juuri sanonut, että se tarvii töitä, ettei tunne oloaan yksinäiseksi. (Olin oikeasti juuri vähää ennen sanonut noin).  Ja minä hain hänelle ratkojan ja hän asensi päähänsä semmoisen lipantapaisen, jossa on oikein suurentavat linssit ja alkoi nyhtää tikkauksia irti! Mikä mies!!! Hän leipoo korvapuustit, siivoaa ja laittaa minulle ruokaa, ja nyt vielä purkaa minun surkeat töppäilyni 😘

Automatkalla, kun ei tarvitse itse ajaa, on hyvä ommella käsin, jos ei lue kirjaa ääneen kanssamatkustajilleen. Leikkasin isot kasat isoja hexagoneja sekalaisista kankaista jo varmaan kolme vuotta sitten. Olen pikkuhiljaa yhdistänyt niitä sekalaisesti keskenään automatkoilla. Niitä on niin paljon, että varmaan ainakin torkkupeitoksi asti riittää. Takapenkiltä otettiin minusta salaa kuva, kun hetken ompelin. Sunnuntaina paluumatkan ajan luin Mamen Sánchezin kirjaa "On ilo juoda teetä kanssasi", jonka aloitin perjantaina. Olisi pitänyt vähän pidemmälle lukea jo perjantaina, kun kymmenisen sivua jäi lukematta, kun päästiin kotitanhuville. Onneksi tärkeimmät ehdittiin kokea yhdessä ja sitten raportoin kanssakulkijoilleni kotoa viimeiset tapahtumat. Kaikenlaista kulttuuria tuli koettua Kemin matkalla :)


Kemissä oli vielä lunta, mutta kotona jo viime viikolla lumikellot olivat nupulla, ihanaa! Kevät!


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ahkera lomailija

Joulun aikaan ja tammikuussa sain niin paljon aikaiseksi, että helmikuu meni haahuillessa. Onneksi tuli koululaisten hiihtolomaviikko, niin koulusihteerikin sai lomailla. Aloitin jo helmikuun alussa vuosittaisen tuskien taipaleeni maatalouskirjanpidon kanssa. Luulin sen olevan tehty jo lomaan mennessä, mutta kun pätkän kerrallaan teen, ja vähän väliä pitää kysellä asioita ukkokullalta (jonka kuitit ovat rahapussin välissä tai auton/traktorin lokeroissa), niin työ venyy venymistään. Valmista kuitenkin tuli taas, vaikkakin viimeisenä päivänä.



Valmiiksi tuli myös kaksi nallea, Pihla (jo ennen lomaa) ja Elsi lomalla. Nallet löytyvät tämän blogin Tilkkunalle-sivulta. Yksi kassikin tuli valmiiksi (ja toinenkin melkein).


Aurinkokin paistoi onneksi parina päivänä, joten tämä non-liikunnallinen tilkkutätikin käväisi ulkona kävelemässä. Ja on sen takia niin ylpeä itsestään, että pitää ihan täällä kaikelle kansalle se kuuluttaa! :) Elämäntaparemontissa on kärsivällinen terveyttä lisäävä vaihe, kun päätin (taas kerran) olla stressaamatta ruoasta. Syön säännölliset ateriat ja välipalat sekä pidän huolen, että syön riittävästi hyviä rasvoja ja kuituja. Proteiinit ja kasvikset+marjat ovatkin jo vanhastaan vakioruokaa. Lomalla jaoin kuopuksen kanssa maitosuklaalevyn ja lankesin myös korvapuustiin, mutta ne kyllä kostivat sen vatsalleni heti - osaisikohan ukkokulta leipoa korvapuustit kaurajauhoista...


Viimeisenä lomalauantaina vietin päivän omassa tilkkukurssiluokassamme parin muun innokkaan kanssa. Meillä oli vvv-päivä eli vähän vielä vaiheessa olevat työt edistyivät hienosti päivän aikana. tikkasin torkkupeittoa, jonka pinnan tein jo aiemmin. Sunnuntaina sainkin sen ihan valmiiksi!




Aurinkoista kevään odotusta kaikille!



keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun touhut

Nalletehdas käynnistyi joulukuun alussa ja olin viikon sairaanakin itsenäisyyspäivän jälkeen, joten jäi nämä kirjoittelut väliin. 

Joulupukin konttiin oli tilattu nalleveljekset, jotka nimesin Aaretiksi, Eevertiksi ja Pietariksi.

Ja tämä nalleneiti rimpsuineen on Aurora.


Omalle seinälle sain valmiiksi joulun ja talven aikaan sopivan seinävaatteen.


Sitten loppiaisena aktivoin jälleen elämäntaparemonttini ja iso osa vapaa-ajasta on mennyt ruokaa laittaen ja tiskaten. Vähän ompeluksia ja lukemista väliin, joten ei ole vaan ehtinyt istua koneen viereen kirjoittamaan. Muukin some-elämä on jäänyt vähemmälle, joka ei ole tehnyt yhtään pahaa. 

Loppiaisena tosiaan aloitin CellReset-kuurin, jota (verkosto)markkinoi Fitline. Kuuriin kuuluu hyvin vähähiilihydraattinen ruoka yhdistettynä Fitlinen ravintolisiin. Tukena on ollut oma Facebook-ryhmä, jossa aktiivisemmat kokkailijat jakavat ruokaohjeita ja saa kysyä, jos joku asia tai ongelma nousee kuurin aikana mieleen. Varsinainen puhdistuskuuri kestää 28 päivää ja sen jälkeen kokeillaan laajemmin ruoka-aineita 3 kuukauden ajan. Olen yrittänyt vähähiilihydraattista ruokavaliota aikaisemminkin, mutta kokeiluni ovat tyssänneet parin kolmen viikon jälkeen mielitekoihin, vatsaongelmiin tai kyläilyreissuihin. Nyt tiedän, että olen syönyt liian vähän rasvaa! Minut on niin aivopesty vähärasvaiseen ruokavalioon, että elimistöni on ollut nälässä monta vuotta. Ja säästöliekillä kohta kymmenen vuotta. Suolatonta voita paistamiseen tai kylmäpuristettua kookosöljyä (jota voi sulattaa myös teen joukkoon) ja kylmäpuristetusta oliiviöljystä itse tehtyä majoneesia! Slurps! 
Öljyistä parhaiten majoneesiin käyvät Bertollin Cucina delicata ja Borgesin Extra light. Niistä ei jää väkevää sivumaua. 
 


Minulla on kirjastosta luettavana Kaisa Jaakkolan kirja, Hyvän olon hormonidieetti, ja siinä mainitut säästöliekin tunnusmerkit pätivät minuun - kaikki. Muutenkin kirja on hyvin ajatuksia herättävä ja hienosti tukee omia ajatuksiani elämäntaparemontista. Siellä on myös ihanan konkreettisia ohjeita tilanteen korjaamiseen. Pitkä tie on vaan edessä, kun elimistöni tila on niin kauan ollut huono, niin ei sitä kuukaudessa korjata. Ehkä kaksi vuotta on realistisempi tavoiteaika. Tällä kertaa ei ole tullut mielitekoja, ilmeisesti rasva ja ravintolisät auttavat pitämään ne loitolla. Nyt on toiseksi viimeinen päivä menossa tiukimmasta vaiheesta. Sitten saa hiukan vapaammin syödä, mutta tietenkin samat säännöt pätevät. Ei enää eineksiä eikä hulvattomia karkkipussintuhoajaisia. Insuliinireseptorini ovat saaneet levätä kuukauden, joten en nyt ehdoin tahdoin enää halua saada niitä shokkiin. Pitäkää peukkuja, että jaksan todella muuttaa koko loppuelämäni!

Lisää tilaustöitäkin tuli joulun aikaan. Siskoltani tällä kertaa. Repun ompelin kankaasta, jonka olen itse myös kutonut aikanaan 90-luun lopulla kansalaisopiston kudontapiirissä. Sisko oli itse suunnitellut, minkälaisen työmatkarepun hän haluaa. Sisällä on vahakangas, joten osa sadevedestä jää ulkopuolelle. Sisko antoi nappikankaan, josta tein siskonpojalle legomaton, jonka voi kerätä legoineen koukusta roikkumaan. Toiselle puolelle löysin työkaveriltani saadun lammaskankaan. Joka nurkassa on nailonhihnasta lenkki.





Vaatteitakin tuli tehtyä. Siskolle työessu kankaasta, jonka hän joskus antoi minulle. Laitoin valmiita farkkutaskuja ja farkun vyötärönauhasta nappikiinnitykset molemmin puolin. Essun peruspalat ovat lähes samanlaiset edestä ja takaa. Takana on vain yksi tasku.
Itselleni ompelin liivitunikan kapeiden housujen kanssa käytettäväksi. Tämäkin kangas oli sellainen, jonka sisko luovutti minulle :) Ja se meni lähes kokonaan tunikaan. Ihanaa, kun joku kangas oikeasti loppuu :)




Ukkokulta sai komennon tehdä pöydän alle ulosvedettävän hyllyn isolle höyrysilityskeskukselleni, kun yhden kerran kompastuin siihen. Onneksi mäjähdys oli sen verran suuri, että ukkokulta ei halunnut riskeerata vanhenevia luitani toista kertaa. Samalla hän kiinnitti jatkojohdon pöydän takareunaan, että ei tarvitse lattialle asti koukkia laittamaan töpseleitä kiinni :) Kelpo mies!



Ja hiukan väriä kuun vaihteeseen. Tilkkukurssin ohjeella tein saksipussin. Ja sitten tein toisen ja kolmannen, jonka palat eivät onnistuneet tulemaan peilikuvina, joten piti tehdä molemmille osille uusi pari :) Ja koska veikkaan, että sisko tykkää porkkanakuosista, niin teinpä vielä yhden sellaisenkin lisää samaan syssyyn. :)







keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulun odotusta

Joulu on kyllä outo juttu. Sitä mietiskelee pitkin syksyä suvun kesken, että mitä kukakin jouluna tekee, onko kotonansa ja tuleeko joku kylään. Kokoonnutaanko kaikki jollekulle vai jakaannutaanko eri paikkoihin. Jos kokoonnutaan yhteen, niin miten jaetaan ruokien tuomiset? Ja mitä ruokaa varataan kotiin, kun ei sitä toisten nurkissa ihan kaikkia pyhiä jaksa olla. Ja oma vuode kutsuu...

Päätetään, että otetaan ihan rauhallisesti vaan. Joulu tulee, vaikka kaappeja ei siivoakaan, eikö niin? Mitään lahjoja ei sitten tarvitse, paitsi lapsille jotain. Minkä kokoinen kinkku paistetaan? Kaikkia laatikoita ei varmaan tehdä, eli mikä jää pois. Jotain uutta reseptiä tekee mieli kokeilla, mutta sitten ruokaa on niin paljon, että osa jää syömättä. Varsinkin ne, jotka eivät näytä tutuilta. Joku ihana jälkiruokakin toisi juhlafiilistä, mutta kuka sitä jaksaa syödä, kun on jo kinkkua, kalaa ja laatikoita vatsat täynnä ja suklaa täyttää makeanhalut. Ei kannata nähdä vaivaa, jos uutuus jää syömättä.

Sitten kun on päädytty ratkaisuun joulunviettopaikan valinnassa ja muussa valmistelussa, niin jossain vaiheessa iskee tunne, että olisi kuitenkin pitänyt vielä kokeilla joku uusi ruoka. Joku kasvislisäke tai muuten terveellinen vaihtoehto. Vai sittenkin semmoinen hyydytetty kakku, jossa on piparkakkupohja. Pitää muuten vaihtaakin siihen suklaakeksipohja, kun se on parempaa. Ja ruokakaupassa pitää varmuuden vuoksi ostaa vielä yksi valkohomejuusto, paketti cocktailpiirakoita ja tarjoussuklaata, ettei lopu kesken. Ja hedelmiä! Jouluna pitää olla omenoita ja mandariinejä, kun niitä oli lapsenakin jouluisin. Ja kyllä sitä jotkut pienet lahjat lähimmille aikuisillekin pitää olla! Mielellään jotain itse tehtyä tai sitten syötäväksi kelpaavaa tai kosmetiikkaa, jonka saa kulutettua tulevan vuoden aikana. Ja siltä lähialueen käsityöläiseltä pitää ostaa jollekin jotain, että tulee tuettua pienyrittäjän elinkeinoa.


Viikkoa ennen joulua tunnelma nousee. On ihan pakko kuunnella jouluradiota, raskasta joulua ja sitä perinteistä Arja Korisevan joululevyä, jota olen kuunnellut jouluvalmisteluja tehdessä varmaan kohta 20 vuotta. Ja sieltä kuuluu "Kolme yötä jouluun on... " Lahjoja paketoidessa huomaa ostaneensa pitkin vuotta "kaikkea pientä", jonka oli unohtanut syksyn aikana ja varsinkin silloin, kun päätettiin, että kenellekään aikuiselle ei joululahjoja tarvitse ostaa. Silloin kaikki meni ullakolle laatikkoon ja unohtui. Nyt huomaa, että jollekin on ollut huomattavan helppo ostaa lahjoja (yleensä naisolento) ja jollekin toiselle taas ei (miespuolinen olento).  Hmmm... pystyisikö jonkun vähän vähemmän naisellisen jutun laittamaan pariskunnan yhteiseksi lahjaksi, ettei miespuoleinen koe syrjintää...
Ja se kuumeinen ruokaohjeiden selaaminen - löytyisikö kuitenkin joku uusi helppo resepti, jolla tulee varmasti hyvää ja josta kaikki tykkää?

Aatonaattona viimeistään ollaan jaloillaan koko päivä eikä muisteta juoda vettä tarpeeksi, eikä syödä säännöllisiä aterioita. Perhe saa komentoja aina kun äiti huomaa, että joku on toimeton. Keittiössä pyörii äidin muotoinen tornado. Pitää saada rosollit ja munavoit tehtyä, että voi siivota jäljet. Paremmat lautaset jemmasta - mihin ne tulikaan pakattua viime joulun jälkeen? Jääkaappiin ei mahdu enää mitään. Ulos pitää tehdä ruokiensäilytyspaikka, jonne ei hiiret ja linnut pääse kuokkimaan. Onko joulukuusi haettu saunaan sulamaan? Kenen vaatteet on vielä pyykkitelineellä? Mitä on pakattava mukaan kyläreissuun? Lattiat pitää pestä, että tulee juhlan tuntua ja puhdas tuoksu. Iltapäivän myöhäispuolella iskee taisteluväsymys ja hommasta loppuu ilo ja odotuksen tunne. Ja jalat on kipeät. Ukkokulta, lämmitä glögiä!

Sitten melkein aattona eli aatonaattoiltana noin yhdentoista aikaan, kun ruoat on pakattu kylmään, keittiö siivottu, pyykit kerätty, lattiat pesty ja tohina hiljentynyt, voi tyytyväinen perheenäiti hiljentyä kamomillateensä kanssa availemaan joulukoristelaatikoita, fiilistelemään muistoja menneiltä vuosilta ja koristelemaan kuusta. Varsinkin, kun lapset eivät ole enää kiinnostuneita koristelemaan ja äiti saa laittaa lempikoristeet ja omat teemavärit. Silloin tulee esiin se sisäinen joulumuori, joka ähkii noustessaan tuolille vihlovin polvin, mutta pakko on saada kultanauhat valumaan kuusenkylkiä alas. Se muori silittää vielä yöllä joululiinoja ja polttaa tuoksukynttilöitä. Kuuntelee joululauluja ja tirauttaa jouluitkut ihan vain väsymyksestä tai siksi että se pieni tyttö vei siemeniä linnulle, joka olikin pieni veli taivahasta. Ja vihdoin nukkumaan mennessään tietää, että kaikki on joko valmista tai sellaisessa vaiheessa, kun pitääkin.


Rauhallista adventtiaikaa kaikille!